Kaupallinen yhteistyö ⎮ Varax

---

Juhannusviikko. Puhutaan keskikesän juhlasta, mutta itse miellän juhannuksen vielä alkukesän puolelle. Joskin tänä vuonna lämpötilojen kanssa ollaan juhannuksena ohitettu jo monen aikaisemman kesän lämpökertymät. Ainakin se siltä tuntuu. Tuntuu melkein, kuin luonto haluaisi palkita meitä erikoisen kevään jälkeen antamalla parastaan.
Juhannus on monenlaisten perinteiden juhla, mutta meidän juhannusperinne on oikeastaan aina ollut se, että mies on jossakin päin Suomea työn puolesta, ja minä ja lapset sitten joko kotosalla tai mummulassa. Kuten olen todennutkin, olosuhteet ovat tuoneet myös asioita joista tykkään, ja yksi niistä on tosiaankin se, että me voidaan viettää juhannusta yhdessä. Kun tajusin tämän seikan, mulla oli heti idea siitä, millaisen juhannuksen haluan viettää. Tietenkin juuri sellaisen, jota olen ihaillut joka ikinen vuosi Lantlivin kesänumeroista: Ulos katettu pöytä, luonnonkukkia, uusia perunoita, silliä, kukkaseppeileitä ja tietenkin ystäviä. Tänään virittäydytään puutarhajuhlien tunnelmaan koekattauksineen ja postauksen pääosassa Suvisaari-puutarhakalusteet. Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Varaxin kanssa.

Olen ehdottomasti niitä ihmisiä, jotka kattavat kalusteet mieluummin puiden katveeseen nurmikolle, kuin terassille. Kasvihuone toimittaa meidän huvimajan ja terassin virkaa, mutta pöytäryhmää vihreällä nurmella ei voita mikään. Puutarhakalusteiden muotoilussa olen aina tykännyt perinteisistä malleista ja valkoisesta väristä. Niissä on sitä jotakin printeistä huvilafiilistä. Ja vaikka markkinoilla on toki vaikka miten kivoja rottingin tapaisia kalusteita, ei meidän pihaan ja puutarhan tunnelmaan oikein istukaan kuin perinteinen puutarhakaluste.

Varaxin puutarhakalusteet ovat monelle tuttuja jo vuosikymmenten takaa. Ensimmäiset Suvisaari-kalusteet on valmistettu Suomessa jo 1960-luvulla ja tuote on edelleen tuttu näky monilla suomalaisilla pihamailla. Varaxin kotimainen laatu löytyy monista muistoista eri muodoissaan; joku saattaa muistaa ne kesämökin punaiset kalusteet, toinen mummolan pihakeinun. Juttelin asiasta äitini kanssa ja Varax oli ihan tuttu juttu ja tunnettu nimi puutarhakalusteissa jo äitini nuoruudessa. Kuten myös varajakkara, se x-kirjaimen muotoinen. Mutta mikä parasta, yhä ja edelleen Suomessa valmistuu mitä kauneimpia puutarhakalusteita. Pohjanmaalta ne kulkevat ylväästi eteenpäin kantaen Avainlippua, eli merkkiä siitä, että työ on oikeasti tehty täällä meillä Suomessa!

Suvisaari-puutarhakalusteiden muotokieli on samaan aikaan merellinen ja toisaalta taas niin perinteinen ja pehmeä, että kalusteet istuvat punaisen tuvan tai mummonmökin pihamaalle omenapuun katveeseen. Metalliset putkijalat ja tuolien kehikko parantavat kestävyyttä. Varsinkin nurmella pulverimaalattu teräsjalka kestää puista huomattavasti paremmin. Tuolien muotoilu takaa ihanan joustavan istumismukavuuden. Mäntypuiset pinnat on hiottu siten, että puun syyt tulevat kauniisti esiin täysin peittävänkin maalikerroksen alta, mikä puolestaan vahvistaa sitä kuvaa, että kalusteissa on käytetty oikeasti aitoa puuta, ei muovia tai puujäljitelmää.

Aito kotimainen käsityö vaatii ehdottomasti seurakseen parasta, ja niinpä päätin kattaa pöytään kauneimmat vanhat lautaset ja aidot lautasliinat. Juhannukseksi ehkä vielä jonkinlainen juhannussalko tai luonnonkukkia ympäriinsä. Illaksi kynttilöitä ja lämpimät viltit hartioille.

Pöytä kuudelle vai neljälle?

Suvisaari-sarjasta löytyy pyöreä pöytä neljälle hengelle, sekä suorakaiteen mallinen pöytä kuudelle hengelle. Koska päädyimme hankkimaan Varaxin kotimaiset Suvisaari -kalusteet, ongelmaksi muodostuikin ainoastaan oman pöytätarpeen hahmottaminen. Pääsin testaamaan molemmat vaihtoehdot ja ne tuntuvat kumpikin kuin luodulta puutarhaamme. Itse asiassa ne istuvat niin hyvin, että ystäväni ei edes heti huomannut kalusteita. Ovat kuulemma sen näköiset, kuin olisivat olleet paikallaan aina. Ja onhan ne. Vapaasti sijoitettuna suurten puiden varjostamalla alapihalla molemmat pöytäryhmät näyttävät tosi ihanilta. Kutsuvilta, kotoisilta ja ennen kaikkea kauniin raikkailta. Kuin luonnollinen pala suomalaista kesää.

Meillä oli vuosia vanha kaapelikela suuren hopeasalavan katveessa, ja paikka olikin mitä parhain istuskella myös hellepäivinä. Aikansa kutakin, ja nyt huteroitunut pöytä on saanut väistyä. Mietinkin siis pitkään, minkälainen meidän ulkokalusteiden tarve on. Puun alle on helppo kuvitella pyöreä pöytä neljällä tuolilla kuten aikaisemminkin, mutta riittääkö neljä tuolia? Suorakaiteen muotoinen pöytä sopii huomattavasti paremmin hieman kauemmaksi puusta ja samalla lähemmäs kasvihuonetta.

Itse pidän valkoista väriä parhaana kontrastina vehreälle puutarhalle, mutta Varax Suvisaari -puutarhakalusteita löytyy myös harmaana. Talvisäilytystä ajatellen tuolit ovat pinottavia ja pöydistä voi irrottaa jalat, mikäli ne eivät mahdu varastoon sellaisenaan. Hyvin maalattu pinta on helppo pyyhkiä puhtaaksi siitepölystä tai muista tahroista.

Ehkä arvaattekin kumpaan sarjaan me päädyimme? Kyllä, pöytäryhmä kuudelle mahdollistaa istumisen isommallakin porukalla ja lähempänä kasvihuonetta pystymme jatkamaan tarpeen vaatiessa istuinryhmää myös muilla kalusteilla.

Sisällä on vähän niin ja näin, enkä totisesti ajatellut käyttää ihanaa kesäviikkoa siivoamiseen. Kiva, että tässä kohtaa vuotta puutarhan vehreys kompensoi puutteita sisätiloissa. Itse olen vähän sitä mieltä, ettei nurmikkoa tarvitsisi ajaa juhannukseksi kun on niin kuumakin, mutta tuo ajopäällikkö on vähän toista mieltä. Onneksi meidän puutarha ei ole liian sliipattu, joten rento kesäfiilis pysyy vaikka nurmi olisikin ajettu.

Ihanaa alkanutta juhannusviikoa ja aurinkoisen lämmintä kesäiltaa! 🌿

Se on ilmoja pidellyt! En valita vaikkakin viime yönä siirryin nukkumaan olohuoneen sohvalle, koska yläkerran kuumuus tuntui jo sietämättömälle. Ehkä pitänee taas viritellä evakkovuode alakertaan.

Tämä touko-keksäkuun vaihde on jotenkin niin luksusaikaa, että joka aamu tekisi mieli huutaa STOOOOP! Puut kukkii, pensaat kukkii ja kaikki kukkii, ja on vain jotenkin niin älyttömän kaunista. Tuntuu myös jotenkin ihan käsittämättömältä, että ensi viikonloppuna on juhannus! Mihin aika on mennyt?! Voi kun kesä voisi jatkua aina vaan, ja päivät lipuisivat ohi vähän hitaammin.

Eilinen meni perjantain juhlimisesta toipumiseen, ja ajatuksena oli jatkaa tänään daalioiden siirtämistä maahan, mutta keskipäivän kuumuudessa tuo ei oikein tuntunut järkevältä. Kasvihuone on kuitenkin kasvanut niin täyteen, että kasveja oli pakko saada ulos, joten odottelin pahimman paahteen yli ja jatkoin taas hommiani. Vaikka osan sain siirrettyä jo perjantaina, neliöt tuntuivat silti loppuvan kesken, ja olen tietenkin odottanut myös, että pääsen rullaamaan kasvarin lattialle maton ja asettelemaan lepotuolini oikeaan asentoon. Mutta laitan teille kuvaa myös siitä, mitä sain aikaiseksi, ja miten daalioiden valtaamasta kasvihuoneesta tuli taas minun kesäkeitaani.

Nyt kuitenkin ihanaa ja helteisen lämmintä kesäiltaa!

 

No rain, no flowers. Vielä eilen aamupäivällä marjaomenapensas piti nuppunsa supussa. Tänään kuitenkin, virkistävän saateen jälkeen ja auringon lämmittäessä, pensas heräsi loistoonsa. Luonto on siinä mielessä hassu, että se muistuttaa paljon myös meitä ihmisiä. Pitää olla sadepäivät, syksyt ja pimeät, jotta voi taas paistaa, hymyillä ja puhjeta kukkaan.  Se on tavallaan aika lohduttavaa. Tieto siitä, että sateen jälkeen tulee aina poutaa.

Ihan koko lauantaita en malttanut kotona hyggeillä, vaan käytiin nauttimassa myös paikallisista palveluista. Ihana pieni Lifestyle Sandras avasi taas ovensa hurmaavassa asemakylässä ja miltei naapuriimme aukesi kesäkahvila. Kahvila on juuri sellaisen sopivan pyöräilymatkan päässä, että päästään Klaaran kanssa herkuttelemaan kun siltä tuntuu.

Kesäkuun alku ei juuri tuonut muutosta omaan elämääni. Tämä viikonlopun kahvilakäynti oli ensimmäinen sitten alkuvuoden (tajusin just nyt), mutta enpä minä juuri muutenkaan kahviloissa notku. En liiemmin ravintoloissakaan, joten sellainen on vielä koronan jälkeen kokematta. Selasimme juuri oman maakunnan tarjontaa kesäkahviloiden ja ravintoloiden osalta ja päätimme, että niitä pitää tänä vuonna yrittää kiertää. Tukea paikallista. Ei mulla oikeastaan koskaan ole kesäisin tarvetta päästä pois kotiseuduilta, ja nyt tänä vuonna ehkä vielä vähemmän. Koska se korona. Mutta onhan se aika ihanaa, kun pitkän pyöräreissun välissä pääsee herkuttelemaan muutenkin kuin kaupan parkkipaikalle ja ehkä jopa vessaankin.

Me käytiin isommassa kaupungissa koulun päätöstä edeltävänä päivänä, koska esikoinen oli kevään aikana venähtänyt ulos ihan kaikista vaatteista. Tuntui oudolta, kun joka paikassa oli niin hiljaista, sovituskopit suljettu ja ostoskeskuksen liikkeet sulkeutuivat kuudelta. Täällä meillä koko koronaa ei oikein edes muista, kun elämä on jatkunut niin kovin tavallisena. Olen miltei unohtanut, miksi meitä aikuisia on nykyään liki aina läsnä kaksin kappalein, sulkenut huolet ja murheet jonnekin taka-alalle. Ja lopulta olen tajunnut, että elämä on aika hyvää just nyt.

Ensi viikolla kokoonnutaan isolla porukalla sitten maaliskuun alun. Tuntuu ihanalta nähdä joukko ystäviä kasassa muutenkin kuin etäyhteyksien kautta. Ehkä se on sitten se viimeinen erä tämän erikoisen kevään ja tummien pilvien siirtämiselle syrjään.