Ja sitten se syksy saapui kertaheitolla! Eipä juuri tarvitse enää syysfiilistä etsiä, nyt kelpaisi oikein hyvin käpertyä vain kotiin ja poltella kynttilöitä. Lakaista kalenterista kaikki menot ja linnoittautua omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä. Vaikka toisaalta juuri sitä kai lopulta yritän välttää. En toki kokonaan, mutta sellaista kaiken kattavaa syksyn alavireisyyttä. On siis jokseenkin hyvä pitää kalenterissakin jotakin ja antaa pyörien pyöriä.

Tällä hetkellä liikkeessä pysyminen ei tuota juurikaan ongelmia. Kun arjessa ei ole kuin yksi aikuinen ja yhteen viikkoon on mahdutettu tavallisten harrastusten lisäksi ihan kaikkea mahdollista huoltajailloista jalkapalloturnauksiin, opiskeluun ja kokouksiin on tekemistä mieluummin liikaa kuin liian vähän. Tästä saatiinkin pieni kahakka aikaiseksi, kun mieheni otti esikoisen kanssa yhteen ja totesi, että olisi helpompaa olla vallan poissa. Helpompaa se tosiaan olisi minustakin ollut moneen kertaan jäämisen sijaan vain lähteä. Mutta no, sammakoita pääsee ja kaikenlaisia aivopierujakin ihan varmasti vielä tulevaisuudessa. Näillä asetuksilla nyt kuitenkin mennään ja ollaan kiitollisia, että kaikki on lopulta kuitenkin hyvin.

Oman lisänsä stressitasooni tekee the kasvihuoneprojekti. Katsokaas kun haluaisin sen tuohon just nyt ja yhtään enempää odottamatta! Mutta ei auta kuin luottaa siihen lupaukseen, että kasvari on tämän viikon aikana pystyssä. Ja tosiaan riittäähän siihen vielä sunnuntai-iltakin. 🙂

Aika sateenpieksemää alkaa olla kaikki puutarhassa, mutta komeamaksaruohot jaksavat onneksi kukoistaa. Niitä onkin nyt maljakoissa pitkin kotia. Välillä kun pitää kuitenkin ehtiä myös pysähtymään ja nauttimaan kodistaan.

Tämäkin postaus olisi tullut aiemmin, jos koulun mehukanisteri ei olisi vuotanut autoni takaluukkuun. Mutta hei, onni on ystävä joka äyskäröi sekamehua vararenkaan kaukalosta ja pesee auton sisuksia kanssani vielä iltahämärällä.  Siinä kohtaa päivästä kun itsellä on itku jo tosi herkässä. ♡

Olkoon torstai täynnä toivoa. Nyt nukkumaan!

Heipsan!

Syksyn tullen on taas aika poltella kynttilöitä, ja mitä tulee kynttilänjalkoihin, suosikkini on edelleen ENOn multi candle pin. Tuo musta lautanen mustine nauloineen on myös yksi niistä sisustusjutuista, joista saan eniten kysymyksiä. Koska muutama tiedustelu tuli eilenkin lisättyäni kynttilänjalasta kuvan instagramiin, ajattelin, että tämä vähäeleisen kaunis klassikko pitää ehkä esitellä uudelleen blogissakin kun se tässä kohtaa vuotta on kai jo hiukan ajankohtainenkin.

Tuo seitsemän kynttilän pidike on siis mattamustaksi käsiteltyä terästä ja kynttilät tökitään pystyyn noihin nauloihin tai neuloihin. Itse ostan Ikean halpoja kynttilöitä aina ison kasan ja polttelen niitä myös tässä multi candle kynttilänjalassa. Joskin noissa kruunukynttilöissä on se huono puoli, että kynttilän alapäässä se keskusta on monesti tyhjää täynnä, ja naulan kärki ei ota oikein mihinkään kiinni. Mutta valitsen kynttilöistä ne, joihin ei ole jäänyt reikää sydänlangan alapuolelle ja käytän sitten ne toiset muissa kynttilänjaloissa. Toki alttarikynttilät tai muut vähän tyyriimmät valontuojat olisivat parempia, mutta selllaisia ei täältä meiltä saa, ja siksi olen pitäytynyt helpossa ja edullisessa vaihtoehdossa. Naulan kärki on sen verran pitkä, että kyllä siinä pysyy kynttilä, vaikka ei ihan piukassa istuisikaan. Jotenkin tähän mielestäni kuuluukin sellainen ”ei ihan justiinsa, mutta sinne päin” tyyppinen fiilis. Multi candle pin on siitä hauska, että kynttilät valuttavat tässä helpommin steariinia (jokin vissiin väreilyttää noita neuloja), mutta sekin on vähän se juttu. Aluslautasen kuuluukin mielestäni olla jonkinlainen steariinitaideteos, omanlaisensa installaatio. Olen toki huomannut, että noiden valkoisten roiskeiden irrottaminen lautasesta on lapsile jotenkin erityisen miellekästä, mutta ainahan siihen sitten sulaa uutta tavaraa, joten ei tuokaan ole vaarallista. Paitsi tietysti jos kynttilät palavat, niin silloin lasten on syytä pysyä kaukana, oli kynttilät sitten missä tahansa. 🙂

Omavaraisuusaste kukkasissa alkaa selkeästi heikkenemään, mutta piristin itseäni viikonloppuna hevoskastanjan oksilla. Jotenkin noi pallukat nyt vain tuntuivat kivoilta yksityiskohdilta. Tosi syksyisiä, mutta kuitenkin omalla tavallaan. Vihreää yhä.

Edelleen flunssassa, mutta eiköhän se tästä. Kivaa iltaa!

Viimeiseen viikkoon on mahtunut niin paljon ohjelmaa, että tänään on oikeastaan ihan kiva vain olla kotona. Olen siivoillut pois eilisiä puutarhajuhlia. Ihana ilta isolla porukalla, sellainen joka jää muistoihin ihan varmasti loppu elämäksi. Aikuisia ja lapsia, grillausta ja savustusta. Pelejä ja leikkejä, saippuakuplia ja petankkia. Klaaraa lukuunottamatta kaikki lapsetkin jaksoivat iltamyöhään, tosin sen verran aikaisin lopetimme, etteivät varaamani kynttilät ja pihavalot päässeet vielä oikeuksiinsa. Tuo pimeys tulee vielä niin kovin myöhään, vaikka sitten se tosin tuleekin nopeasti kun on tullakseen. Vieraiden lähdettyä mietin, että olisin vielä hetkeksi istunut ulos kesäyöstä ja pimeydestä nauttimaan, mutta ei minusta taida olla yöeläjäksi vaikka yrittäisinkin. Uni vei voiton ja nukuinkin pitkästä aikaa kuin tukki. Kiitos tuulen, joka raikasti illalla jopa yläkerran makuuhuoneita.

Nyt kun lattioista on pesty viimeisetkin jalanjäljet (valkoiset lattiat ja paljaat varpaat on muuten kesällä loistava yhdistelmä. Siivouksen tarpeen huomaa kyllä!) ja kaikki muutkin päivän askareet on saatu tehtyä aion nauttia sateisesta lauantaista ja sen raukeasta tunnelmasta. Sytytellä kynttilöitä ja olla vain rennosti pellavapuvussani. Jopa lapset tuntuvat olevan samalla mielialalla, joten iltaani kuuluu ehdottomasti myös kirja.

Keltaisen sävyt hiipivät pikkuhiljaa sisustukseen ja elokuun kruunaa tietysti auringonkukat. Tänä vuonna kaupasta ostetut, sillä kuivuus on tehnyt omista auringonkukistani melkoisen hinteliä ja vaatimattomia.

Olen tehnyt ajatustyötä ensiviikon suhteen ja olen todennut olevani valmis. Tervetuloa arki, olen jo kaivannut sinua!

 

Suloista lauantai-iltaa myös teille! ♡