Moikkelis ihan keskeltä viikkoa! Viimeinen viikko on mennyt vähän muiden töiden parissa ja blogi on jäänyt enemmän tai vähemmän oman onnensa nojaan. Mutta toivottavasti taas ehtisin olla aktiivisempi bloginkin kanssa. Syksy lyö kovasti päälle, ja kun päivät pitkät istuu tietokoneen edessä tässä talon kylmimmässä huoneessa, eli työhuoneessani, päivien viilenemistä on vaikea olla huomaamatta. Syksyn hankintalistalla on sähkölämmitin ja matto työpöydän alle. Muuten onneksi aurinko vielä aika ihanasti lämmittää sisällekin asti ja jos ei tarvitse ihan paikallaan istua, villasukatkin saavat vielä ainakin osan päivää levätä. Mutta kyllä tässä jo on tullut kirottua ja manattua koleat ja sateiset päivät. Niin kovasti kuin yritänkin asennoitua oikein, tämä syksyn tulo ei vaan ole mun juttu. Piste.

Yritän imeä itseeni virtaa jokaisesta liikenevästä auringonsäteestä, ja tietty edellen daalioista. Hahaa, vieläkin mä pommitan teitä niillä. Mutta kun ei voi muutakaan, ne vaan on nyt se juttu. Toinen iloa tuova asia on täyspitkät farkut. Mulla on todella vähän farkkuja, joiden lahkeet on ”talvipituisia”, eli sellaisia, jotka peittää sukanvarren. Yksi syy, miksi inhoan kylmeneviä kelejä onkin se, että se rajoittaa aina pukeutumista niin kauheasti. Mutta näissä riittää lahjetta sukkaa peittämään ja nautin kun saan vähän jopa kääräistä puntteja paljaiden nilkkojen kanssa.

Keskiviikko on Klaaran tanssipäivä, joten tämä ilta meni sen harrastuksen parissa. Loppuviikolle olen suunnitellut vähän vähemmän koneella istumista ja enemmän jotain mukavaa. Perjantaina ajattelin jopa pitää oikein perinteisen siivouspäivän, kun koti on joutunut kokemaan vähän saman kohtalon kuin blogikin. Tänään kuitenkin jo heräsin mustiin kissankarvoihin, joiden peitossa meidän sohvat oli. Vinkkivitosena Sinituotteen mattoteippiharja! Pieni sipaisu ja kissankarvat ja irtohiukset on poissa, eikä tarvitse kaivaa imuria joka kerta esiin. Mulla on kuitenkin sellainen visio, että kunhan saan oiottua kodin kuntoon ja nurkat siisteiksi, mä aloitan sellaisen syyshyggeilyn ja kaivan kaikki mahdolliset kynttilät ja lyhdyt esiin ja virittelen tunnelmavalot sun muut systeemit. Leivon jotain hyvää omenasta tai puolukoista tai mistä tahansa, ja saatan jopa viikonloppuna avata punaviinipullon. Pitää ehkä alkaa ampumaan kovilla toiseenkin suuntaan.

Mutta nyt yöpuulle! Kivaa iltaa ja kauniita unia!

No niinhän siinä kävi, että tuli taas aamulla tirautettua parkkipaikkakyyneleet. Ai että, mutta ottikin koville. Toisaalta oli myös aika ihana päästä taas näkemään se ensimmäisen kouluaamun tunnelma koulun pihalla. Vähään aikaan, kun minua ei ole siellä kaivattu. Mutta niin vain selvittiin siitäkin päivästä. Toinen oli innoissaan kirjoistaan ja värikynistään. Toinen ei niinkään, mutta oli kivaa, kun ei tullut läksyjä.

Niin koville kuin koulujen alkaminen ottikin näin ensimmäisenä aamuna, tuntuu arki silti tervetulleelta. Elokuukin kun on vielä kuitenkin kesäkuukausi, arkea pehmittää mukavasti pitkät sekä lämpimät päivät.

Mietin kesällä aika paljon arjen mielekkyyttä. Mietin, mikä tekee arjesta hyvää ja arvokasta ja päädyin siihen, että saman listan voi yleistää elämään ylipäätään. Turvallisuudentunne, läheisten ihmisten läsnäolo, jaetut ilot ja surut… Arki on oikeasti elämää ja elämä on oikeasti arkea. Huolimatta satunnaisesta juhlasta ja kimalluksesta, suurin osa elämästä on kuitenkin ihan tavallista arkea, ja juuri siitä syystä arkea pitää osata rakastaa. Ja jos rakkaus ei roihua, silloin elämässä pitää tehdä muutoksia. Pitää uskaltaa pysähtyä miettimään, että mikä mättää ja ennen kaikkea pitää uskaltaa tarttua niihin epäkohtiin. Aina elämää ei voi uudistaa ja muuttaa kokonaan, mutta siihen on mahdollista löytää sisältöä joka tekee elämisestä mielekkäämpää. Eikä tarkoitus olekaan, että arki on yhtä juhlaa ja aina on kivaa ja ihanaa. Ei suinkaan. Se mitä me ihmiset olemme, on kasa tunteita, ja jokaisella oma tapansa kohdata ja käsitellä niitä. Sehän meistä tekee ihmisiä. Kyky iloita, surra ja tuntea empatiaa. Elämään kuuluu koko tunteiden kirjo, ja silloin sen pitää kuulua myös arkeen.

Se mitä itse haluaisin omassa arjessa elämässä juuri nyt työstää on pysähtymisen taito. Enkä tarkoita kynttilänvalossa ja suitsukkeen katkussa hyminää, vaan sitä, että osaisi enemmän pysähtyä ja miettiä, että onko oma toiminta sellaista mikä edesauttaa omaa hyvinvointia. Että jos tekee mieli maata ja lukea kirjaa, niin sille uskaltaisi raivata aikaa. Ja jos tekee mieli siivota ja järjestää, niin senkin osaisi mahduttaa kaiken muun keskelle. Että osaisi nauttia niistä pienistä hetkistä, kun on mahdollisuus vaikka ulkoilla. Että osaisi sanoa ei, kun tuntuu siltä, että ei oikeasti jaksa tai pysty, tai ihan vain koe, että myöntyminen olisi siinä kohtaa järkevää.

Villasukat, kynttilät, leipominen, kirjat, kotona hääräily… Kaikki nuo on ihan yhtä tärkeitä kuin jumppatunnit ystävän kanssa. Kaikkea ei kuitenkaan pysty mahduttamaan yhteen arkipäivään, mutta paljon kuitenkin. Mä uskon, että arki on tahdonasia ja asennekysymys. Ja tässä kohtaa vuotta omaa asennettaan kannattaa miettiä. Jos mahdollista, vähän myös hioa. Pyykkiä pitää pestä ja ruokaa laittaa. Mutta jos vaikka niistäkin asioista oppii nauttimaan, niin johan se on paljon mukavampaa pyörittää arkea.

Mutta hei, kontaktimuovia! Sitä seuraavaksi. Omalla tavallaan kirjojen päällystäminenkin on aika ihanaa. ♡

Ounou, elokuu tuli ja nyt iski myöskin jokin sisustuskärpänen. Tekisi mieli laittaa kotia ja fiksailla vähän kaikkea. Ihan ekana se keittiön pöydän sovittaminen. Ja itse asiassa pöydän kannen hiominen kuuluisi myös siihen projektiin. Ja sitten pengoin piharakennuksesta rottinkisen riippukeinun, jonka ajattelin ripustaa sisälle. Se vain on niin kamalassa kunnossa, että vaatisi kunnon hionnan ja uuden lakan pintaansa. Eli tungin keinun takaisin sijoilleen odottamaan kunnollista inspiraatiota. Mutta ei se huono olisi. Tuossa pianon edessä tai vaikka keittiössä. Pohdin myös, että kaapissa olisi jokunen keltasävyinen tyynynpäälinen, joilla voisi kenties lisätä vähän elokuista fiilistä. Hassu juttu, kun viikko sitten tähän aikaan ei erityisesti tuo sisustaminen innostanut.

Jos täydellinen perjantai-ilta on sitä, että voi viettää aikaa Hercule Poirotin seurassa ja nauttia ikkunasta virtaavasta kesäillan tuulahduksesta, niin ei täydellinen lauantaikaan mitään rakettitiedettä osakseen vaadi.

Ihan ykkösenä tietenkin kimppu kukkia, eikä mitä tahansa kukkia, vaan ihania oman pihan daalioita kaikissa sateenkaaren väreissä. Tai ainakin melkein kaikissa. Lauantai on myös herkkupäivä ja vaikka herkkuja on toki terveellisiäkin, niin lauantain kruunaa tänäänkin kulhollinen karkkia. Telkkaria on tullut tosiaan kesällä katsottua vain Poirotin verran viikossa, mutta kirjoja on kulunut sitten sitäkin enemmän. Joten mikäpä se sellainen lauantai-ilta olisi, johon ei kuuluisi myös kirjat. Jos hyvin käy, illalla lisätään vielä vähän kynttilänvaloa tunnelmaa lujittamaan, mutta toisaalta täydellistä on sekin, että voi kääriytyä ajoissa nukkumaan ja jättää kynttilät polttamatta.

Tuntuu pitkästä aikaa ihanalta hipsutella sisällä ja katsoa ja nähdä myös ympärilleen. Niin kivaa kuin ulkonakin on yhä olla ja nauttia vihreydestä, mulla on ehkä kuitenkin ollut sellainen pieni koti-ikävä. Tai kotiin käpertymisen ikävä. Ja lauantai-ilta jos mikä on aika täydellinen tuon ikävän hoivaamiseen.

Yksi kotihomma on kuitenkin huomenna hoidettava, nimittäin viherkasveille pitää lisätä multaa. Muuten tulee ankeat ajat!

Levollista viikonloppua! ♡