Kyllä se vain niin on, että koulujen alkamiseen liittyy aina jonkinlainen tautivaara. Tänä vuonna me päästiin arjen makuun heti kättelyssä, kun esikoinen sairasti ensimmäisen kokonaisen kouluviikon ja Klaara vuorostaan tämän viikon. Itse kuukahdin keskiviikkoiltana ja pari päivää olinkin kanttuvei. No ehdittiin toki tartuttaa myös äitini, joka makaa nyt sängynpohjalla (ja Luoja ties kuinka moni muu). Mutta hei, ehdin nähdä koulujen alettua täipainajaisia ja edelleen olen ihan tyytyväinen, että selvittiin kuumeella. Täit ja kihomadot kun on kai tuon ruletin huonoimmat palkinnot. No mutta kausi on korkattu, eipä tässä kai muutakaan voi todeta!

Kun mies tänään aamulla tuli puoli kuuden aikaan kotiin, huomasin, että eipä sitä unta ihan loputtomiin riitäkään. Laitoin pyykkikoneen laulamaan ja päätin, että lauantaitani en enää sängyn pohjalla vietä. Ja niin vain olo alkaa parantua, vaikkakin tuskan hikeä pukkaa pienimmästäkin ponnistuksesta. Äiti soitti tänään Klaaralle ja kysyi, että onko äiti (siis minä) vielä kipeä. Klaara totesi, että se on parantunut, koska kävi jo kaupassakin. Ja totta turisi, nimittäin tänään tosiaan piti jo kammeta itsensä maitokaapille. Koska tässä on nyt ollut vuoron perään ruokahalu kateissa vähän kaikilla, ja koska meille tarjoutui lauantaihin pikkuisen koko perheen aikaa, päätettiin tehdä oikein mättöruokien kunkkua, eli nachopeltiä. Tämä on siitäkin kiva ruokalaji, että lapsikin osaa ja kokata voi yhdessä.

Tästä muodostuikin ihan laatulauantai ja ilta vietetään hygge-tyyliin. Poltellaan kynttilöitä ja ollaan vaan ja rentoudutaan. Käsi saattaa käväistä lasten lauantaikarkkikulhoilla.  Ensi viikolle lupailee miltei hellelukemia, joten nautitaan siitä ajatuksesta, että päästään vihdoin aloittamaan ihan kunnon arkea ja arkirytmiä, eikä kesäkään ole vielä ohi.

Ihanaa viikonloppua myös teille!

Antaa tulla kaurapuuron makuinen arki, minä olen valmis! Tosin helppoa se ei ole ollut, viimeiset viisi päivää pikemminkin armotonta valmistautumista, mutta eikös se kuuluu elokuun alkuun kuin manteli joulupuuroon!

Valmistelin viikonlopun ja maanantain aikana pari isompaa työjuttua ja kun sain ne taakat harteiltani päätin, että kesän asumaan taloon on vihdoin aika saada kuri ja järjestys. Kaikki alkoi ikkunoiden pesusta (kolme huonetta selvitetty) ja homma laajeni laajenemistaan. Samaan aikaan meillä on tehty puutöitä, ja kun siihenkin ryhdyttiin, niin johan tuli hyvä sauma tyhjentää koko hiivatin kellari. Lasten vaatekaapit ja lelut kokivat karsinnan ja päivien viimeiset mehut on nitistetty paitsi saunan lauteilla, myös puita pinoten. Välihuomiona, että olen viimeiset kolme yötä pinonnut puita myös unissani! Keittiön ruokakomerokaan ei saanut olla rauhassa, mikä ehkä oli ihan hyväkin asia, sillä jos kaapissa on vuonna 2017 vanhaksi mennyttä säilyketonnikalaa, asiaan olisi kohta puutunut ehkä joku terveysviranomainen. Olen pessyt ikkunoiden lisäksi lattioita, lakanoita, pyyhkeitä, seinä, ovenpieliä ja kaikkea piipunhatun ja kivijalan välistä. Tänään ajattelin puhaltaa vähän hitaammalla temmolla, mutta kun ystävä soitti aamulla työmatkaltaan olin jo vessan pesussa ja ennen yhdeksää olin kummonnut jo koko siivouskomeron sisällön eteisen lattialle. Hemmetti kun sekin tökki! Koska sade (ihana ihana sade, jota on totisesti odotettu) tauotti puuhommia, lyöttäytyi puolisoni liittolaisekseni ja teki mopinvarsilleni telineet ja lupasi siivouskomeroon hyllyt. ”Ihan miten haluat kulta, sinähän sitä käytät!”
Puusepältä tilattujen hyllyjen toimitus viivästyi työtapaturman vuoksi (kyllä, täällä maalla asioita voi yleensä tilata ihan samalle päivälle) tyhjä siivouskomero alkoi ärsyttämään siinä määrin, että kunnon pesun lisäksi se sai myös maalia pintaansa. Ja huolimatta työtapaturmasta, hyllylevyt tulivat ja vielä kotiin toimitettuna! Valmista ei ole vieläkään, ei siivouskomerossa, eikä koko talossa. Ja toisesta päästä saa melkein aloittaa, kun valmista alkaa tulemaan. Mutta olo on helpottunut ja kesän hiekat ja tomut on pyyhitty pois niin henkisesti kuin ihan oikeasti sohvatyynyjenkin välistä.

Kun iltapäivällä alkoi satamaan ihan kunnolla ja ukkonenkin paukkui ja jytisi, päätin sytyttää kynttilät ja ihan vain nauttia.

Iltapalaksi itse tehtyä pitsaa ja ehdittiinpä käydä nopeasti kuulemassa myös tuttua trubaduuria. Nyt hyllyt siivouskomeroon ja komero kuntoon. Huomenna sitten kouluun. Viides luokka ja eskari, eiköhän me niistäkin selvitä!

Ja hei, kun arki alkaa minustakin ehkä kuoriutuu ahkerampi bloggari. Ja sitä kaurapuuron makuista arkea on tarjolla, mutta senhän te jo tiesittekin! ♡

 

Siitä huolimatta, että blogi kesäkuussa päivittyikin, musta tuntuu, että olen ollut jossakin määrin poissa. Kuulumiset ovat enemmänkin olleet puutarhan kuulumisia, ei niinkään omiani. Tajusin tämän tänä aamuna lenkillä, ja hetken soimasinkin itseäni, että miten tässä joka kesä käykin näin. Mutta sitten totesin, että ehkä eräänlainen someloma on bloggaajallekin tarpeen, itse olen selvästi sellaisen tarpeessa aina kesän tultua. Sen lisäksi, etten ole itse jaksanut jakaa arkea tai oikein muutakaan omaa ajatuksenvirtaa, en ole oikein jaksanut seurata muidenkaan tekemisiä sosiaalisen median kautta. Mutta ähky on kai jossain määrin selätetty, ja siitä kiitos kesäkuulla.

Mutta mitä sitten ihan oikeasti kuuluu. No hyväähän tässä. Tänään vietiin esikoinen linja-autoon ja vannotettiin kuskia, että ennen Kamppia ei sitten päästä poikaa ulos. Siellä vastassa oli serkkutyttö ja siskoni puoliso. Tänään mennään ihailemaan ystävien uutukaista keittiötä, huomenna olisi edessä fillarireissu ja viikonloppukin on ahdettu täyteen kaikkea ohjelmaa. Puutarhatöiden lisäksi kesään on kuulunut tietenkin kirjat, ja olen jopa kehittänyt pienen stressin, että miten kaikki uutuudet saa mitenkään imaistua kesän aikana. Toisaalta ihana tunne, sillä vihaan sitä fiilistä, kun kirja on lopuillaan, eikä tiedä, mihin seuraavaksi tarttuisi. Jalkapallo jäi tämän kesän osalta, mutta pyöräily, juoksu ja kuntosali on kivoja. Nautin kun saan liikkua aamulla ennen lasten heräämistä. Ja sitten suihkun raikkaana ja toisen kahvikupillisen jälkeen on henkisesti ja fyysisesti valmis uuteen päivään. Ja vaikka heräänkin aikaisin ja kello soittaa miltei joka aamu kuuden jälkeen, olen kuitenkin kuunnellut omaa jaksamista ja jäänyt myös sänkyyn jos siltä on tuntunut.

Olen myös tänä kesänä ollut sellainen somen suvustaseuraaja. Olen kuunnellut sivukorvalla ja välillä vähän tarkemminkin nuorten tubettajamiesten juttuja, ja enpä voi muuta sanoa, kuin että ihan mielettömän hienoja roolimalleja tuolla tubessa. Siis oikeasti! Järkevää ja vastuullista jutustelua, tosin myös ihan hauskaa ja turhanpäiväistäkin pölinää, kuten kuuluukin. Jokseenkin olen osannut luottaa siihen, että lapseni seuraa hyviä tyyppejä (onhan nuo Ronit ja kaverit esillä muutenkin), mutta olen saanut kesän aikana vielä vahvistuksen ajatukselleni. Toisin sanoen olen ehkä ajan kanssa sukeltanut oman lapseni ajatusmaailmaan ja yrittänyt oivaltaa tämän hetken nuorison mieltymyksiä. Vaikka lapset hankkiikin nuorena, niin kyllä sitä silti onnistuu vain tipahtamaan kehityksen kelkasta ja radiohititkin kuulostaa ihan oudolta. Kyllä, mä olen 35-vuotiaana niin keski-ikäinen kuin vain voi olla! 😀

Tuon pienemmän kanssa olen koittanut opetella lukemista. Alun konsonantit tuottavat edelleen vaikeutta, mutta edistystäkin on tullut. Ja eipä tuo lukemisen oppiminen nyt mikään tämän kesän juttu ole. Mutta kun se on alkanut kiinnostamaan, niin mikäs siinä.

Mulla on myös tapana lykätä kesään kaikkea, mikä muuten ei nappaa. Ja tähän listaan kuuluu kaappien siivous ja monta muuta ärsyttävää asiaa, jotka kuitenkin helpottavat arkea. Vaatehuone on nyt selätetty, enää olisi keittiön kaapit, lasten vaate-, romu- ja lelukaapit. Mutta hei, olen hankkinut kesän aikana neljät rintsikat. Liivien ostaminen on jotain erityisen vastenmielistä,  mutta nyt on yksi hyvä malli mustana, puuterisena ja valkoisena. Ja uudet juoksuliivit. Äärimmäisen loistava suoritus!

Sisustuspuolella ei ole kauheasti tapahtunut, mutta olen innostunut taas Pinterestin käytöstä ja luonut itselleni tarpeen jonkinlaisesta taulu- tai valokuvakollaasista pianohuoneen seinään. Niin ja toteutin (lue: toteututin miehellä) esikoisen huoneeseen yhden kattoon kiinnitetyn DIY vaaterekin. Voinen laittaa siitäkin jossain kohtaa kuvan.

Mitäs vielä? No olen käynyt kampaajalla. Ja eilen kävin jalkahoidossa ja lupasin itselleni, että lopun kesää rasvaan jalkojani päivittäin. Kampaamoreissun lopputulos oli ehkä vähän turhan harmaa, mutta sekoitin kotona hoitoaineeseen kurkumaa ja harmaat saivat kyytiä. Näppärää! Olen myös tullut siihen tulokseen, että vaatehuoneestani puuttuu yhdet kunnon culottes-housut. Sellaiset Suomen kesään sopivat, vähän pidemmät pöksyt.

Mutta sen lisäksi, että kesään on kuulunut paljon muutakin kuin vain puutarhaa ja kukkia, tykkään niistäkin edelleen kesässä ehkä eniten. Mutta rehellisesti sanottuna on minun kesääni jo mahtunut niitäkin päiviä kun ei ole jaksanut puutarhajutuista innostua tai kerätä kukkia maljakkoon. Ei elämä aina yhtä auringonpaistetta ole, ei edes kesällä. Mutta niinhän sen kuuluukin olla. Että joskus vaan ei nappaa yhtään mikään, ja olen onneksi siinä onnellisessa asemassa, että noina päivinä olen saanut hautautua ihan vain sohvan nurkkaan tekemättä mitään.

Että sellaista tänne. Talviturkkikin on yhä heittämättä, mutta niin kauan kuin tuo kylmä tuuli riepottelee, ei ole aikomuskaan kastautua. Helteitä odotellessa. 😀

Mutta mitäs teille?