Edellinen vuorokausi oli yksi elämäni rankimmista kokemuksista. Siis fyysisesti. Tauti paitsi teki olon voimattomaksi ihan vain sillä, että mikään ei pysy sisällä, se nosti myös korkean kuumeen. Siinä samalla on tietenkin hoidettava kaksi lasta, joista vanhempi on äitinsä kanssa yhtä huonossa kunnossa. Ja, kaikki varmaan tietää, mitä se tarkoittaa, kun lapsella on oksutauti. Pyykkiä, pyykkiä, siivoamista ja lisää pyykkiä… Mulla on ollut itku aika herkässä. Tai no, ei edes herkässä. Välillä oon vaan itkenyt, kun tuntuu, että voimat ei riitä…
Tänään kuume on poissa, ja olo on huomattavasti parempi, joskaan ei kuitenkaan vielä kovin hyvä. Voimat on koetuksella ihan vain kantaessa pienintä. Rappusten kävely on huteraa ja vähän pelottavaa. Syödäkin pitäisi yrittää, mutta ruokahalu on poissa, mahalaukku kutistunut rusinaksi ja voimat ei vaan riitä syömisen yrittämiseen, saati minkään ruuan laittamiseen, keittiön siivoukseen ym… Kunhan saan lapsille jotain, sillä periatteella nyt mennään.
Olo on kuin milläkin ryytyneellä oksupussilla. Likainen, hikinen, ja muuten vain karsea.
Tänään sattui kuitenkin juttu, joka nostatti mun olon ihan uuteen luokkaan. Niin tyhmältä kuin se ehkä kuulostaakin.
UPSin auto ajoi pihaan, ja raahauduin sohvalta ovelle. Pieni paketti piti repiä heti auki, koska en mielestäni ole mistään mitään tilannut, ja tuli hiukan kumma olo. Onkohan tää oikeesti mulle… Ja tiedättekö! Siellä paketissa oli laukku! Becksöndergaardin iltalaukku, tai clutch, mitenkä sitä nyt haluaakin kutsua. Ja se mätsäsi täydellisesti mun uuteen paljettihameeseen, jonka olin ajatellut laittaa Indiedaysin Blog awards -bileisiin. Siis niihin juhliin, joihin unohdin edellispäivänä ilmoittautua, kun tauti iski. Ja ehkä mä oon vähän pinnallinen materialisti, mutta tiedättekö, multa pääsi itku! Itkin kuitenkin jostain ilon tapaisesta siitä syystä, että toi laukku vei mut hetkeksi tulevaan. Että kyllä tää tästä, vielä mä tuoksun oksennuksen sijaan hajuvedeltä ja ja vedän vihon viimeisten rytkyverkkareiden (,ja kaiken muun, mikä ei ole likaisena) sijaan ylleni ton paljettihameen.
Noin niin kuin yleisesti, mä en usko tavaraterapiaan, enkä halua sille tielle lähteä. Mutta, nyt mä jätin sekä hameen, että laukun roikkumaan tuohon eteisen kaapinoveen. Näen ne siitä joka kerta, kun menen pyykkikoneelle, kylppäriin tai vessaan. Korkeuskin on turvallinen, ovat suojassa mahdollisilta vahinkolaukauksilta.
Tuosta kaapinovelta laukku nyt muistuttaa mua siitä, että arkeen mahtuu kaikkea. On hyviä, ja huonoja päiviä, arkea ja juhlaa, ylä- ja alamäkeä. Ja, niistä se elämä koostuu! Kyllä kuulkaas osaa taas arvostaa sitä tavallista (muka hankalaa) arkea ihan uudella tavalla!
Toivottavasti teidän viikkonne on lähtenyt käyntiin vähemmän haastavalla tavalla!
Laukku blogin kautta saatu | Becksöndergaard
