












Oi ihanaa, mä olen niin odottanut viikonloppua. Perjantaita ja sitä, että ehtisi jotenkin vetää henkeä ja ihan vain olla. Ostin just kaupasta lisää tulppaaneja ja ajattelin sytytellä kynttilöitä. Vetää supermukavat leggingsit jalkaan ja rojahtaa sohvalle lasten kanssa.
Meidän pieni vauva täytti tänään seitsemän, ja vitsit, miten se taas laittoi ajattelemaan. Sitä miten nopeasti aika kuluu, vuodet vierii ja lapset kasvaa. Laina-aika umpeutuu. Ja sitten toisaalta taas on ihana nähdä ihmisen kasvavan ja kehittyvän, oppivan ja oivaltavan. Ja samalla oppii itsekin. Itsestään ja monesta muustakin jutusta. Ja vaikka joku voisi muistuttaa kireästä pinnasta, niin kyllä mä silti olen sitä mieltä, että jos jotakin, niin rentoutta lapset ovat ainakin mulle opettaneet. Sitä että ei kaiken oikeasti kuulu olla niin justiinsa, vaan sinne päinkin yleensä riittää. Lasten seurassa on ihaninta, kun saa olla sopivasti höpsö. Unohtaa välillä säännöt itsekin ja olla rennosti oma itsensä.
Päivänsankari sai aloittaa aamunsa repimällä yksisarvispaperia. Reppuun sai pakata Marianneja ja kettukarkkeja eskarikavereille ja isoveljeltä saadun alpakan lelukaveriksi. Kun vielä pääsi lemppariravintolaansa, eli Prisman Buffaan (jep!) syömään ja telkkaristakin alkaa taas Posse, ei juhlapäivä voisi kauheasti parempi ollakaan.
Nyt kuitenkin sohvalle ja herkkukulhojen äärelle, ennen kuin ne tyhjenevät. Ihanaa viikonloppua! ♡



























