{ tammi-helmikuu 2013 }

02.1.2014

Laitetaan vuosi pakettiin vielä muistelun ja kuvien merkeissä!

Tammikuu 2013 oli täynnä odotusta. Laskettu aikani oli 26.1 ja odottavan aika oli todella pitkää. Vauvan sukupuoli oli meillekin arvoitus, ja blogissakin mainitsin masuasukin nimeksi Koskela. Poikavauvan varalta meillä oli nimittäin valittuna nimi Vilho ( =Linna – Tunematon sotilas, Täällä Pohjantähden alla). Mutta vaikka kaikki muut veikkasivat poikavauvaa, olin itse 99,99 prosenttisen varma, että perheemme tulisi kasvamaan tyttövauvalla.
Tammikuu oli luminen, talvinen ja pakkaset paukkuivat. Valon määrä lisääntyi, ja kotia oli kiva laittaa kuntoon. Yläkerran aulaan rakensin cozy corneria, ja kukkamaljakossa nähtiin tulppaaneja. Tammikuussa inspiroiduttiin kevään muodista, sisustamisesta, kauneuden- ja hiustenhoidosta. 24. päivä pitkä odotus palkittiin, ja perheeseemme syntyi Pikku K.

Tammikuun kaikki 22 postausta voit lukea täältä.

tammikuu

Helmikuu 2013 oli kuukausi jonka voisi pukea yhteen sanaan: Vauva.
Yöunet jäivät lyhyiksi, vauvan uni- ja ruokarytmi jaksotti päiviä, aamut alkoivat ennen kukonlaulua ja kevät teki tuloaan. Kaikesta huolimatta meillä oli käsissämme helppo vauva, energia virtasi ja tunsin olevani onnellisempi kuin koskaan. Toki tavalliset baby bluesit tanssittiin pois, mutta muuten tunsin olevani reipas ja pirteä. Näin jälkeenpäin ajatellen suorittamista olisi voinut jättää vähemmälle, pyhittää aikaa äitiyslomaan ja kerätä voimia loppuun palamisen sijaan. Mutta jälkiviisaus ei ole yleensä kantanut hedelmää, joten ei sorruta siihen nytkään.
Helmikuussa otin aikaa itselleni minkä pystyin, ja opettelin jakamaan huomiota kahdelle lapselle. Tuttiketjuja ja aamu viiden leivänleivontaa, ystävänpäivän kukkameri, kun mies ei ollut ihan varma, mistä pitäisin – ne ovat jääneet mieleeni varsin vahvasti. Vauvakilot karisivat ja vauvailo huumasi pään!

Helmikuun kaikki 23 postausta voit lukea täältä.

helmikuu

Voi noita valoisia kuvia! Tullapa taas aurinko ja pitenevät päivät!


{ sunnuntain suloisuus }

15.9.2013

Eilinen auringonpaiste hyödynnettiin pihassa aloittamalla pikkuisia syystöitä. Lähinnä siis siivoiltiin paikkoja, laitoin pahimmassa kunnossa olevat kesäkukat kiertoon, ja istutin ensimmäiset syysistutukset rapuille. Villiviiniä revittiin taas alas, jottei se lähtisi syksyn tullen mätänemään seinille. Kannoin ensimmäisen lyhdynkin ovenpieleen (tiedän, olen tosi myöhässä näiden syyshössötysten kanssa), mutta kynttilää en kuitenkaan muistanut illalla laittaa palamaan. Ehtiihän sitä.
Tänään ei sitten sitä aurinkoa olekaan kuin kukkien muodossa. Tassutellaan sisällä, kaksi pienintä on nuhanenäisinä ja suurin (?) muuten vain väsynyt viikonlopun valvomisista. Eipä omissakaan yöunissa ole viime yön jäljiltä kehumista, flunssaiset lapset kun eivät nuku niin kovin levollisesti.

Nautin kuitenkin näistä hiljaisista kotipäivistä. Kiva vain olla, laittaa korkeintaan ruokkaa ja pestä pyykkiä. Lupasin Niilolle, että tänään laitetaan Klaara ajoissa nukkumaan ja katsotaan koko Voice Kids ja syödään poppareita. Olen niin niuho äiti, että aikaisemmat jaksot on meillä katseltu kahdessa erässä. Tuskin se maailma nyt kuitenkaan siihen kaatuu, että joskus lapsikin valvoo hiukan pidempään!
Nyt pitää kuitenkin kiiruhtaa ruuanlaittoon. Porkkanasämpylät ajattelin vielä pyöräyttää iltapalalle, mutta sen jälkeen kiskaisen vaihteen vapaalle ja villasukat kohti kattoa.
Suloista sunnuntaita jokaiselle!

sunflower

solros


{ rennompi ote }

25.6.2013

Pari viimeistä viikkoa on mennyt arkea suorittaessa, kuin laput silmillä juosten ja tiettyyn päivärytmiin turvautuen. Enemmän sääntönä kuin poikkeuksena, olemme olleet lasten kanssa keskenämme ja arjen pyörittäminen ilta- ja aamurumbineen on jäänyt vain ja ainoastaan minun vastuulleni. Vaihtelun vuoksi tuntuukin taivaalliselta jakaa vastuuta ja tehtäviä, antaa itselleen hieman löysemmät ohjat ja ottaa rennompi ote.
Juhannusta meillä ei tänäkään vuonna juhlittu, mutta toisaalta en pidä sitä niin kovin suurena menetyksenä, kesästä kun voi nauttia silloin kun itsestä siltä tuntuu. Ja juuri nyt tuntuu siltä!

tinekjapionit

Tuoreita mansikoita, kesäisiä leivontaohjeita, kahvit puutarhassa, rikkaruohojen kitkemistä ja ennen kaikke nauttimista. Kesätuulen kuivaamaa lakanapyykkiä ja multaisia sormia, niitä on tälle päivälle luvassa. Illalla aion ottaa myös revanssin eilisen sangrialasini kanssa, nostaa jalat kohti kesätaivasta, huokaista syvään ja nauttia olostani.

tumma pioni

Kesäisen rentoa päivää myös teille!