Allium

02.6.2015

Yksi kesän ehdottomasti parhaista puolista on se, että maljakkoon voi kerätä kukkia ilmaiseksi. Tämän ihanuuden kruunaa toki pioniaika, mutta löytyy ulkoa muutakin. Jos pysytään puutarhan kasveissa, yksi suosikkini ovat laukat. Pienistä pampuloista aukeaa suuria ja houkuttelevan värisiä palloja. Näitä ukkolaukkoja kasvaa meillä monessa paikassa, mutta ajattelin istuttaa sipuleita syksyllä vielä lisää. Ihan vain sen vuoksi, että niitä on kiva kerätä maljakkoonkin. 🙂

Ei haittaa, vaikka koti on muuten ankean harmaa-valkoinen.  Kukat piristävät ilmettä ihmeellisesti!

Kaunista tiistaita! Täällä paistaa! 🙂


edessä vihreä viikonloppu

22.5.2015

Perjantai jo! Niin ne viikot vierivät. Sairastuvan vuoksi moni homma jäi tekemättä, kuten Puuskaa odotellessa -postauksessa kirjoitinkin. Vaan yhden jutun olin tuosta listasta jättänyt pois. Nimittäin pihajutut! Tiedättehän ne kesäkukat, rikkaruohot ja voikukat. Nyt kun sairastelut on sairasteltu, on vihdoinkin näiden vuoro!

lavendula

Nappasin eilen Prismasta mukaani rungollisen rosmariinin. Vaikka mulla jo yksi onkin, niin toiselle löytyy aina paikka. Pidän kovasti näistä rungollisista kasveista, niissä on sitä jotain. Aamulla piipahdin nopeasti Lidlissä hakemassa itselleni lounassalaatin, ja mukaan tarttui muutama laventeli – suosikkejani myös.

lavendula5

Mårbackat ovat kasvaneet siihen malliin sisällä, että peittävät keittiön ikkunaa jo kunnolla. Niinpä on niidenkin korkea aika päästä ulkoilemaan. Niin, ja tietty oliivipuu kaipaa sekin jo kesäisiä ilmoja ja aurinkoa!

lavendula2

Basilikat ja muut yrtit pääsevät tänään kunnon ruukkuihin. Istukas sipulitkin on vielä laittamatta maahan, joten koko viikonlopuksi taitaa riittää tekemistä!

lavendula4

Ei se nyt mitään kesää vielä viikonlopulle luvannut, mutta josko hiukan edes päästäisiin parempaan suuntaan. Mites teillä? Kaikki valmiina, vai pahasti vaiheessa? Vai jotain siltä väliltä?

Tallenna


valkovuokkoja

22.4.2015

Nyt se on täällä! Kevät, ja ensimmäiset valkovuokot!

Nämä kaunokaiset keräsin juuri pihasyreenin juurelta, johon aurinko jaksoi miltei koko eilisen päivän paistaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin, että ei mulla muuta. Oli pakko vain tämäkin ilo jakaa! 🙂