Hiphei, mussukat!

Synttäreistä päästiin, niin johan se on joulun vuoro. Ja joulu on tullutkin meille parin viime päivän aikana oikein kunnolla. Tänään hain kukkatilaukseni, ja nyt kuistilla on mukavan kukikas joulutunnelma. Ai että, kukkia ei kai koskaan voi olla liikaa!?

Tälle illalle on vielä yhtä jos toistakin puhdetta, mutta ajattelin kuitenkin jakaa tämän talvisen kukkaloiston teidänkin kanssa.

Iloa iltaanne!

Tallenna

Hei, mikä auringonpaiste!!! Tätä lisää, kiitos.

Esimerkiksi auringonpaisteesta nauttimista voisi kai pitää jonkinlaisena hetkestä nauttimisena, sellaisena carpe diem -tunteena, jossa ollaan juuri siinä hetkessä, ja annetaan mennä. Siitä huolimatta, että jokainen tietää auringon jossain kohtaa painuvan pilvien taakse, tai ainakin horisontin alapuolelle. Pidän itseäni aika hyvänä hetkessä eläjänä, vaikka toki nautin tulevan suunnittelustakin. Silti perusluonteeltani olen vähän sellainen pers edellä puuhun -tyyppinen, sillä hetkessä elämisen taito on omalla kohdallani myös impulsiivisuutta. Siinä missä tunteeni tulevat esiin voimakkaina ja nopeasti, saan myös äärettömän hyviä ideoita kohtalaisen nopealla vauhdilla. Vielä 32-vuotiaana hypin riemusta ja otan tanssiaskeleita (sellaisia varsin omaperäisiä) onnistumisen hetkellä. Käännän suuni väärinpäin surullista Facebook-jakoa lukiessani tai innostun siirtämään painavia ja raskaita huonekaluja paikkoihin, joihin ne eivät lopulta edes mahdu. Impulsiivisuudestani huolimatta olen varovainen. Joku sanoisi pelkuri, itse puhun mieluummin itsesuojeluvaistosta – järjenäänestä.

Hetkessä voi siis elää hyvin monellakin tapaa, ja tuskin kenenkään tapa on toisen keinoa huonompi tässäkään asiassa. Mutta tässä ja nyt on myös paljon enemmän kuin ohikiitävät hetket ja vaihtuvat tunteet. Se on (ainakin omalla kohdallani) tyytyväisyyttä vallitsevaan elämäntilanteeseen, ja kykyä nauttia elämästään myös isompana kokonaisuutena. Ja kyllä, pidän luonnollisena myös sitä, että omaa onnellisuuttaan kyseenalaistaa. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että jokunen epäkohta elämässä ei väistämättä heitä elämänlaatua huonoksi. Epäkohtia on, ja tulee aina olemaan, tavallisessa elämässä. Joinakin päivinä enemmän, joinakin vähemmän.

Naisen elämässä on tässä kohtaa moniakin asioita, jotka voivat syödä onnellisuutta ja hetkessä elämisen iloa. Halutaan olla nuorempia, tai nautitaan vasta kun ollaan laihduttu/muutettu/muututtu ja ties mitä. Tai toivotaan lasten kasvavan ja muuttuvan omatoimisemmiksi, tai toisaalta halutaan niitä lapsia. Ja kyllä, viime vuosien aikana olen noista viimeisistäkin huokaillut molempia, olen huokaillut nuoruuden perään ja vaatinut itseltäni myös muutoksia. Omalla kohdallani juuri se suurin oivallus oli ehkä se, että kun niitä lapsia ei lisää ilmaantunut, alkoi väistämättä olla kiitollisempi niistä kahdesta lapsesta, jotka meille on suotu. Lopulta vauvakuumeeseen auttoi se, että meillä on yhä pieniä lapsia, enemmän tai vähemmän omatoimisia. Mitä tulee nuoruuden haikailuun, järki auttaa asiassa, sillä nuoruus pitää sisällään niin paljon kaikkea, mistä ei tässä kohtaa enää pidä niin väljä. Myönnän jonkinlaisen ikäkriisin sinne ennen kolmekymppisiä, jolloin olin kahden lapsen äiti, ja useampi ystäväni eli vielä huoletonta elämää sinkkuna tai ilman lapsia. Viimeisen parin vuoden aikana olen kuitenkin oppinut katsomaan sekä itseäni että elämääni armollisemmin, ja pidän näkemästäni. Jopa siinä määrin, etten kääntäisi kelloja taaksepäin, vaikka tilaisuutta tarjottaisiinkin.

Viime päivien aikana olen kohdannut itseni usein saman ajatuksen parissa: Näin on hyvä, tässä ja nyt. Yli neljäntoista vuoden jälkeen oma puoliso on tuttu ja turvallinen. Huumori on nivoutunut yhteen ja sitä on paljon -myös vaikeina aikoina. Kaksi kultaista lasta, jotka ovat opettaneet enemmän elämästä, kuin elämä itsessään olisi koskaan pystynyt opettamaan. Paljon virheitä, virhearviointeja, pettymyksiä, surua ja murhetta. Niitä mahtuu lähes jokaiseen elämään, niin myös omaani. Mutta juuri nyt olen se ihminen, millaiseksi tähänastinen elämä on minut koulinut.

Tässä ja nyt. Kun katson taakseni, huomaan viimeisen vuoden antaneen valtavasti. Se on poistanut hartioilta raskaan taakan ja antanut tilaa hengittää. Se on vahvistanut ihmissuhteista parhaimpia ja tärkeimpiä, ja luonut harmoniaa kaaoksenkin keskelle. Olen nauranut enemmän kuin jaksan edes muistaa, tulistunut pienistä ja kiukutellut välillä kuin pieni lapsi. Myönnän, saatan olla kaikessa impulsiivisuudessani myös hankala. Mutta niinhän meillä jokaisella on luonteemme, valoineen ja varjoineen.

Tässä ja nyt. Olla sekä rakastettu, että rakastaa. Arkisen elämän turvallisessa syleilyssä elämä tuntuu korvaamattomalta lahjalta. Eletty elämä ja aika jättävät jälkensä, enkä juuri nyt antaisi yhtään haavaa tai ryppyä pois. Päivälliseksi on nakkisoppaa ja ruokaseurana ne kaikki tärkeimmät. Voittaa mennen tullen gurmeeravintolat.
Varsinkin kun on se tiskikone! 😉

Tallenna

Tallenna

Se on tämä! Villasukat, kynttilät, hyvä kirja ja tuhti annos kahvia. Elämän pienet ilot, jotka tuovat päivään tietynlaista luksusta! Yhdenlainen tapa rentoutua ja heittää kaikki tylsät jutut hetkeksi mielestään.

Kuten eilenkin, nousin tänään jo ennen seitsemää ja oivalsin, miksi aikoinaan olin hyvinkin vannoutunut aamuihminen. Aamuissa ja aamupäivissä on jotakin ihan erilaista kuin iltapainotteisessa elämässä, johon viime keväänä liu’uin. Jotenkin en saanut itseäni niskasta kiinni aikaiseen nukkumaanmenoon, mutta nyt arjen alkaessa päätin, että tämä on asia jonka suhteen haluan kehittyä. Myönnän, että mies vähän viime viikolla pyöritteli silmiään, kun tuumasin ilta yhdeksän jälkeen, että eiköhän mennä nukkumaan. Mutta kyllä sen sitten seuraavana aamuna nahoissaan tuntee, että unta on tullut nautittua kunnolla. Loistava fiilis, josta en halua luopua edes viikonloppuna.

Tulin miettineeksi muutenkin tätä ”puhtaalta pöydältä” asiaa, josta viikolla kirjoittelin Parempia ihmisiä -postauksessa. Ehkä sitä tosiaan joskus piti tärkeänä tulla paremmaksi ihmiseksi aivan toisessa mielessä. Ulkoisestikin joka suhteessa piti pyrkiä parempaan, kun nykyisin sitä tulee enemmänkin ajatelleeksi asioita sen kautta mikä tuntuu hyvälle. Oma hyvinvointi ajaa monessakin suhteessa nykyisin edelle, ja itseään voi näemmä opetella myös kuuntelemaan. Ja kaipa siinä jollakin tapaa paremmaksi muuttuu, kun voi hyvin. Kunhan muistaa, että itseään voi verrata vain itseensä. Muunlainen vertailu ei pidemmän päälle hyödytä ketään.

Tänään tuntui taas ihanalta kääriytyä villapaitaan. Nauttia kiireettömästä aamusta ja viritellä kaikessa rauhassa mieltään tulevaan viikkoon. Kontaktimuovin kanssa taistelu ja pulpettipaperin valmiiksi taittelu eivät nekään jää roikkumaan sunnuntai-illan viimeiseksi koitokseksi.

Näistä tunnelmista on ihan kiva ponnistaa tuohon sunnuntain aikataulutetumpaan osuuteen.

Rentouttavaa päivää!

Tallenna