Vihdoinkin pioneja!

02.7.2017

Sunnuntaita ja heinäkuuta!

Suomen kesä näytti viikonloppuna vieraillemme parhaimmat puolensa, ja vihdoin lämpö herätti myös pionit aukaisemaan nuppunsa. Ehdottomasti kesän odotetuimpia hetkiä, mutta onneksi kukassa on vasta puolet isosta penkistä, ja kukkailoa jatkuu ainakin jonkin aikaa. Koska huomiselle (ja sitä seuraaville päiville) on luvattu sateita, ajattelin täyttää maljakot pioneilla ja nautiskella niistä ainakin sisällä. Yleensähän se tuppaa menemään niin, että sade piiskaa pionit melko nopeasti, mutta toivotaan nyt kuitenkin, ettei tällä kertaa kävisi niin.

Tämä sunnuntai ilta meillä otetaan varsin rennosti ja ehkä jollakin tapaa viikonlopusta ”toipuen”. Mies lupasi pitsaa illaksi, ja koska telkkarista tulee jalkapalloa, me tytöt vetäydymme ajoissa sänkyyn. Tavaksi on tullut, että Klaara nukahtaa viereeni Neiti Marplen ääntä kuunnellen, ja samaa taktiikkaa käytetään myös tänään. Tosin tänään on vaarana, että samaiseen ääneen nukahtaa myös äiti, joka ihasteli vielä aamu kolmelta Suomen valoisaa kesäyötä.

Tämän pionipommituksen myötä toivottelen mukavaa ja rauhallista sunnuntai-iltaa myös teille. ♡

Save

Tallenna


Juhannuksen päätös ja mustikkakääretorttu

25.6.2017

Suloista sunnuntaita!

Kesän ensimmäinen kunnollinen ukkoskuuro saatiin tänään juuri kun grilliruuat olivat sopivasti kypsyneet. Kunnon salamointia ja jyrinää, joten ruuan jälkeen jätin suunnittelemani lenkin suosiolla välistä ja keskityin kirjaani. Oikein mukava tapa viettää sateista sunnuntaita.

Innokkaita raveihin lähtijöitä ei aamupäivällä ilmoittautunut, joten suunnitelma haudattiin ja vaihdettiin toiseen. Vähän parempaa ruokaa ja sauna. Ja onpa tuo saunakin omalla kohdallani merkityksellinen, nimittäin vuoden ensimmäinen lajiaan. ”Joskus ja jouluna” taipuukin useimmiten kohdallani tässä asiassa muotoon ”joskus ja juhannuksena”. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka saunomisesta oikein innostuisi! 🙂

Varjopaikan syreenit ovat vielä terhakassa kukassa ja kukintoja riittää paitsi maljakkoon, myös lautaselle. Tällä kertaa mustikkakääretortun seuraksi. Tämä kääris on siis se, joka taipui myös kakuksi, ja reseptin voit käydä nappaamassa täältä.

Tässä nyt hiukan arvon, lähteäkö sinne lenkille vai ei. Sää-appi näyttää kyllä vettä ja salamointia, mutta juuri nyt ei satu satamaan. Kaksin aina kaunihimpi, joten taidan houkutella itselleni seuralaisen mukaan. 🙂

Suloista sunnuntaita ja juhannuksen päätöstä! ♡


Rauhallista juhannuksen jatkoa

24.6.2017

Sade piiskaa ikkunoita, ja juhannuspäivän parasta antia onkin ollut peiton alla värjöttely kera kirjan. Mutta eikös ne parhaat kelit ole usein vasta sitten juhannuksen jälkeen, ja se riittää mulle ihan mainiosti. Tässä villasukissa hipsutellessa mietin kyllä jo sitäkin, josko kaminaan tuikkaisi tulen ihan vain tunnelman vuoksi. 🙂

Koska torstain ja perjantain välisenä yönä kömmin sänkyyn vasta kahden aikaan, eilinen meni tottumattomalta valvojalta hiukan sumussa. Onneksi pääsimme vanhempieni valmiiseen juhannuspöytään, eikä eilen tarvinnut taipua sen kummallisempiin suorituksiin. Lasten kanssa kömmittiinkin peiton alle, kun muut vasta ihailivat kokkojaan.

Juhannuspäivä menee siis varsin rennossa tunnelmassa ihan kotosalla ja kuten muinakin vuosina, vietämme sitten keskikesän juhlaa perheen kesken vähän jälkijunassa. Nyt kuitenkin nautitaan rennosta oleilusta ja pionikimpuista. Illalla vähän herkkuja ja ehkä se perinteinen lauantain Neiti Marple.

Toivottavasti juhannuksenne on ollut mukava ja rentouttava arjesta irtautuminen. Koska säälle ei voi mitään, sitä on turha sen enempää surkutella. Jos huomenna kuitenkin on yhtään parempi keli kuin tänään, meillä on tarkoituksena mennä raveihin. Noloa myöntää, etten ole koskaan sellaisissa ollut, vaikka juhannusravit ovatkin ehdottomasti tämän kylän suurin tapahtuma. Mutta hauskaahan se on aina kokea jotakin uuttakin. 🙂

Turvallista juhannuksen jatkoa ja leppoisaa lauantai-iltaa! ♡