Huomenta liikkuvasta toimistosta. Kello soitti jo 4.30, mutta pienten tehotirsojen jälkeen tuntuu, että kyllä se ehkä tästä. Suuntana Helsinki, mutta koska pelastin eilen niin suuren daaliapuskan vesisateen riepotukselta (ja tietty myös kuvasin sen), ajattelin pommittaa teitä hiukan flower powerilla harmaan torstain piristykseksi.

Meillä mitattiin tiistaina ihan viralliset hellelukemat, ja mun daalioiden nuput avautuivat kovalla vauhdilla. Olenkin ehtinyt olla huolissani, että ehtiikö ne lainkaan kukkia edes puoliksi ennen syksyn ja pakkasten tuloa. Koska eilen sää muuttuikin sitten ihan totaalisesti ja sade piiskasi välillä kuin olisi palokunnan letkuista päästetty, kannoin taas kodin täyteen kukkia. Ei välttämättä mikään kaunis kimppu, mutta runsas ainakin. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. 😀

Kukkakimppua lukuunottamatta koti onkin sitten vähän niin ja näin. Aamulla oikein hirvitti jättää koko sotku taakseen, koska jotakuinkin tietää, että ei se ainakaan vähenny päivän aikana. Mutta hei, viikonloppu häämöttää jo aika lähellä ja jos huomenna vaikka ehtisi vähän siivota, niin perjantai-iltana vois olla aika hygge, zen ja namaste. Polttaa kynttilöitä ja nautiskella.

Tuo keittiön pöytäasia on muuten vähän jäänyt, ja ennen pakkasia pitäis nyt varmaan hioa se vanhan pöydän kansi ulkorakennuksessa ja tehdä jonkinlainen pöytien vaihto. Sekin on vaan jotenkin jäänyt. Mä taidan olla niitä ihmisiä, joilla on kauheasti suunnitelmia ja projekteja pahan päivän varalle.

Mutta siis sateesta huolimatta energisen ihanaa torstaita! Tässä vielä viimeistelen vähän liikunta- ja treeniaiheista postausta teille, joten pysykäähän kuulolla!

Kesällä tuli aika laiskasti pedattua sänkyä, tuntui jotenkin kivalta, että hikisten öiden välillä ilmavirta pääsi vällyjen väliin. Ilmojen viiletessä ja arjen alkaessa siisti makuuhuone on mulle jotenkin tosi tärkeä juttu, ja mikäs sen nopeampi keino pikafreesaukseen kuin vuoteen sijaaminen. Onhan se sänky huomattavasti kutsuvampi pedattuna, ja muutenkin siisti fiilis kutsuu paremmin höyhensaarille. En tosin edelleenkään sijaa vuodetta heti herättyäni, vaan ensin avaan ikkunan ja anna makkarin tuulettua. Saatan toimia näin jopa talvella, rakastan sitä raikasta ilmaa, joka pakkasella tunkee ikkunasta sisään. Meillä kun ei ole kierto aina päällä talvellakaan, joten siinä mielessä lämpöä ei kauheasti karkaa harakoille.

Siinä, että makuuhuoneet sijaitsevat yläkerrassa on hyvät ja huonot puolensa. Aikoinaan ajattelin, että näin sen pitää olla, jotta sijaamaton vuode ei ainakaan heti iske vieraiden silmille. Nykyisin olen huomannut, että asialla on kaksi puolta. Nimittäin makuuhuone muuttuu helposti varastoksi, jossa lojuu vähän kaikkea, mille ei juuri nyt ole käyttöä tai paikkaa. Tai sitten se vuode jää vain tekemättä ja illalla harmittaa kömpiä epäsiistiin vuoteeseen. Toki meillä aika paljon vaikuttaa myös se, että käytetään tuon vieruskaverin kanssa sänkyä vähän vuorotellen ja minun heräämiseni voi ajoittua siihen toisen kotiinpaluuseen. Silloin koen, että sänky saa kyllä olla sijaamatta kunnes taas kohta kömmin sinne itse. Mutta kyllä minä nautin siististä makuuhuoneesta, ja aina kun mahdollista haluan saada iltaani sen sijattuun vuoteeseen pujahtamisen.

Eikä makuuhuoneen sisustus nyt juuri vuodenaikojenkaan mukaan vaihdu. Melko samanlaista on kesät talvet. En ole sellainen sisustaja, joka kaipaisi aina uutta. Yksi uusi juttu kesän aikana tosin tuli, ja se on tuo naulakko. Vannoin keväällä, että alan hoitamaan ja rasvaamaan jalkojani ahkerammin ja kun sain paikan sekä jalkavoiteelle, että muutamalle puhtaalle sukkaparille ihan sänkyni viereen, on lupausta ollut helpompi lunastaa.

Oli kesä tai talvi, tykkään joka tapauksessa, että makkarin fiilis on kevyt ja rauhallinen. Iltaani kuuluu aina se hetki lukulampun valossa, ja silloin en haluaisi sivusilmälläkään nähdä mitään stressaava tai liian päälle hyökyvää. Vaikka maailma on täynnä kauniita tapetteja ja aina välillä tekee montaakin mieli, en ehkä ihan ekana menisi makuuhuonetta tapiseeraamaan.

Tummempi päiväpeitto saa vielä hetken odotella korissa vuoroaan. Sen aika on vasta kun pääsen ihan kunnolla syysmoodiin. 🙂

 

Kivaa maanantai-iltaa ja ihanaa uutta viikkoa! ♡

Tykkään ihan hirmuisesti sanonnasta ”kevät keikkuen tulevi”. Se kuvaa mun mielestä hyvin sitä kevään hidasta etenemistä. Luonto herää ja välillä edetään vauhdilla, välillä vähän hitaammin. Mutta hitsi vie, miksi syksyn tarvitsee useimmiten tulla kertarysäyksellä. Vai onko se vain kiinni minusta itsestäni. Kevättä odottaa, syksyä ei niinkään.

No, jos nyt ei ihan vielä hyvästellä kesää, niin ainakin terveiset syksy jo ehti lähettää. Pari sateista päivää ja johan tuli syksyinen olo. Pitänee ehkä kohta hyvästellä hameet ja mekot kaapin perille ja kaivaa syksyisempää vaatetta esiin. Eli farkkuja. Miten tylsää! Mä niin halusin kulkea paljain säärin vielä pitkään. Ja aionkin jatkaa yhä edelleen, jos suinkin säiden herrat ovat puolellani.

Huomaan sadepäivien harmauden vaikuttavan aika nopeasti mielialaani. Olen aina ollut jotenkin herkkä valon puutteelle, ja vaikka nyt ei vielä varsinaisesti puhuta pimeästä, niin tokihan tuo hämäräkin vaikuttaa. Ja ihan vaikka jo sekin, ettei aamulla olekaan valoisaa. On niin paljon helpompi nousta ylös, kun aurinko paistaa, toisaalta illalla on myös helpompi rauhoittua kun on hämärää. Tietoinen kesään ripustautuminen on auttanut tähän asti, mutta nyt tajusin, että se syysasenne pitää taas kaivaa naftaliinista ja opetella löytämään ne hyvät ja kauniit puolet syksystä. Sillä kyllähän niitä on. Vaikka kuinka paljon. Eikä syksykään ole aina sadetta ja harmautta, vaan mukaan mahtuu myös niitä kirkkaita ja kuulaita päiviä. Ja silloin valosta pitää nauttia. Oikein imeä itseensä virtaa ja energiaa.

Se, että pysähtyy nauttimaan kynttilänvalosta ja harmaistakin päivistä on yksi ihan perusedellytys sykystä selviämiseen. Ja tietenkin riittävä lepo. Mä liputan pitkille yöunille ympäri vuoden, mutta syksyllä niiden tärkeys korostuu entisestään. Mun syksyn survival kit pitää sisällään myös sosiaalisen elämän. Ja tämä on muuten aika vaikea, koska toisin kuin kesällä, ihmisillä on aika lailla kaikkea kiirettä ja menoa arjen alkamisen myötä. Mutta onneksi kalenterissa on jo nyt muutama erityisempi treffitärppi ja sitten pienempiä juttuja syntyy viikkojen edetessä.
Myös liikunnalla on iso osansa. Paitsi että se tekee hyvää ihan fyysisesti, on oma aika ja liikkuminen myös sitä parasta henkistä sparrausta. Ja kun siihen yhdistää ystävät, teho on vähintäänkin kaksinkertainen.
Ja hei, sitten on ravinto! Viimeisenä, mutta ei varmastikaan vähäisimpänä. Kesällä nimittäin ainakin mun ruokavalio oli vähän mitä sattuu. Tai no, ruoka on pääosin kevyttä ja terveellistä, mutta sitten on se kaikki muu. Jätskiä päivittäin ja kaikkea muutakin herkkua, koska onhan kesä. Ja niin kiva kuin olisikin syksyn tullen vaan syödä suklaata ja maata sohvalla, niin ei se kyllä kovin pitkälle kanna. Mun on ainakin ihan pakko ottaa syksyisin itseäni niskasta kiinni ja kiinnittää huomiota siihen, että ruokavalio tukee omaa jaksamista. Toki niitä suklaahetkiäkin kuuluu olla, mutta noin ylipäätään säännöllinen ateriarytmi ja terveellinen ravinto auttavat pitkälle. Kroppa ei kestä sokeripiikkejä arjessa samaan tapaan kuin kesällä.

Tästä saattoi nyt saada sellaisen käsityksen, että syksyt olis jotenkin mun inhokkeja tai vihaisin koko vuodenaikaa. No ei se suosikkikaan ole, mutta en mä syksyä vihaa. Se vaan on ollut mulle aina jotenkin kaikkein vaikein, ja jossain kohtaa elämää erityisen vaikea. Ehkäpä varaudun enemmänkin siihen, että mitään vastaava ei enää tulisi. Että syksystä paitsi selviäisi, elämästä myös nauttisi. Ja viime vuodet onkin ollut parempia. Koska olen oikeasti tehnyt töitä sen syyssynkkyyden estämiseksi. Ja vaikka kaikki keinot kirkasvalolampusta asti onkin ollut apuna, uskon silti, että paras kaikista on oikea asenne. Se että opettelee nauttimaan sateeesta ja pimeydestä. Kaivaa kylmästä ja koleasta ne parhaat puolet esiin ja keskittyy tietoisesti etsimään hyvää. Ihan tavallisesta päivästä. Niin keväisin kuin syksyisinkin.

Mutta hei, nyt paistaa taas aurinko! ♡