Se taisi olla meidän perheen ensimmäinen ihan oikea yhdessä vietetty juhannus. Kiitos siitä koronalle. Ja hyvä siitä tulikin, heittämällä paras mahdollinen.

Ruokapidot jäivät kuvaamatta, mutta laitoimme ystävän kanssa pöydän koreaksi varsin perinteisillä juhannusherkuilla. Oli munasalaattia, hölskykurkkuja, sillit, silakat ja muut kalat ja tietenkin uusia perunoita. Mansikkapavlovalla juhlistettiin myös yhden pienen pojan synttäreitä. Aatonaaton pyöräily veti sen verran väsyksi, että juhannussalot jäivät näpertämättä, mutta yöllä jaksoi taas jo kieputella seppeleitä. Paistettiin juhannusyönä myös lettuja ja nautittiin kesästä tavalla, jolla tällainen aamuihminen harvoin nauttii. Mietinkin, että rytmini on kääntynyt hieman kallelleen viime aikoina, kun iltaisin ei ole millään tohtinut käydä nukkumaan. Mutta ei se haittaa, kesä on nyt ja siitä pitää nauttia – myös öistä.

Juhannuspäivän iltana lähdettiin ajamaan myös juhannuksen toista satasta yöpyöräilyhenkeen. Tai no, olimme perillä puolen yön jälkeen, mutta olihan siinä oma taikansa. Ja jos kaikki maailma näyttää just nyt täydelliseltä ihan koko ajan, niin kyllä auringonlasku ja hiljaiset niityt lehmineen, hevosineen tai lampaineen ovat jotakin ihan maagista. Mä olen pyöräillessä tuntenut niin uskomatonta onnentunnetta siitä, että saan olla osa tätä ihan mielettömän kaunista maata ja etuoikeutettu saadessani ihailla sen parhaita puolia aivan läheltä. Mulla soi usein päässä jokin tunnelmaan tai tilanteeseen sopiva biisi, ja juhannuksen pyöräilyissä se oli ehdottomasti tämä:

Jos torstaina ajettiinkin kovan liikenteen mukana, niin yöpyöräilyllä päästiin nauttimaan luonnon hiljaisuudesta. Ainoastaan rengasäänet ja linnunlaulu leikkasivat kesäyön hiljaisuutta. Ihan mieletön tunne. Tuli sellainen fiilis, että olisi pitänyt kameralla kuvata koko lenkki, jotta tästä pääsisi nauttimaan myös talven tultua. Yöpyöräily päättyi yhden tytön synttäriskumppaan, suklaaseen ja virkistävään pulahdukseen.

Juhannuksesta jäi ihana muisto. Juuri sellainen, kuin siitä joka vuosi pitäisi jäädä. Olo on myös niin totaalisen levännyt ja rentoutunut, että en edes muista koska olisin ollut näin hyvillä fiiliksillä. Tänään pyörä on saanut levätä tallissa, mutta mieli suunnittelee jo seuraavaa ajoa. Kesäyöhön ehkäpä, ne kun ovat pian taas jo ohi.

Superihanaa uutta kesäviikkoa! 💛

Se on ilmoja pidellyt! En valita vaikkakin viime yönä siirryin nukkumaan olohuoneen sohvalle, koska yläkerran kuumuus tuntui jo sietämättömälle. Ehkä pitänee taas viritellä evakkovuode alakertaan.

Tämä touko-keksäkuun vaihde on jotenkin niin luksusaikaa, että joka aamu tekisi mieli huutaa STOOOOP! Puut kukkii, pensaat kukkii ja kaikki kukkii, ja on vain jotenkin niin älyttömän kaunista. Tuntuu myös jotenkin ihan käsittämättömältä, että ensi viikonloppuna on juhannus! Mihin aika on mennyt?! Voi kun kesä voisi jatkua aina vaan, ja päivät lipuisivat ohi vähän hitaammin.

Eilinen meni perjantain juhlimisesta toipumiseen, ja ajatuksena oli jatkaa tänään daalioiden siirtämistä maahan, mutta keskipäivän kuumuudessa tuo ei oikein tuntunut järkevältä. Kasvihuone on kuitenkin kasvanut niin täyteen, että kasveja oli pakko saada ulos, joten odottelin pahimman paahteen yli ja jatkoin taas hommiani. Vaikka osan sain siirrettyä jo perjantaina, neliöt tuntuivat silti loppuvan kesken, ja olen tietenkin odottanut myös, että pääsen rullaamaan kasvarin lattialle maton ja asettelemaan lepotuolini oikeaan asentoon. Mutta laitan teille kuvaa myös siitä, mitä sain aikaiseksi, ja miten daalioiden valtaamasta kasvihuoneesta tuli taas minun kesäkeitaani.

Nyt kuitenkin ihanaa ja helteisen lämmintä kesäiltaa!

 

No rain, no flowers. Vielä eilen aamupäivällä marjaomenapensas piti nuppunsa supussa. Tänään kuitenkin, virkistävän saateen jälkeen ja auringon lämmittäessä, pensas heräsi loistoonsa. Luonto on siinä mielessä hassu, että se muistuttaa paljon myös meitä ihmisiä. Pitää olla sadepäivät, syksyt ja pimeät, jotta voi taas paistaa, hymyillä ja puhjeta kukkaan.  Se on tavallaan aika lohduttavaa. Tieto siitä, että sateen jälkeen tulee aina poutaa.

Ihan koko lauantaita en malttanut kotona hyggeillä, vaan käytiin nauttimassa myös paikallisista palveluista. Ihana pieni Lifestyle Sandras avasi taas ovensa hurmaavassa asemakylässä ja miltei naapuriimme aukesi kesäkahvila. Kahvila on juuri sellaisen sopivan pyöräilymatkan päässä, että päästään Klaaran kanssa herkuttelemaan kun siltä tuntuu.

Kesäkuun alku ei juuri tuonut muutosta omaan elämääni. Tämä viikonlopun kahvilakäynti oli ensimmäinen sitten alkuvuoden (tajusin just nyt), mutta enpä minä juuri muutenkaan kahviloissa notku. En liiemmin ravintoloissakaan, joten sellainen on vielä koronan jälkeen kokematta. Selasimme juuri oman maakunnan tarjontaa kesäkahviloiden ja ravintoloiden osalta ja päätimme, että niitä pitää tänä vuonna yrittää kiertää. Tukea paikallista. Ei mulla oikeastaan koskaan ole kesäisin tarvetta päästä pois kotiseuduilta, ja nyt tänä vuonna ehkä vielä vähemmän. Koska se korona. Mutta onhan se aika ihanaa, kun pitkän pyöräreissun välissä pääsee herkuttelemaan muutenkin kuin kaupan parkkipaikalle ja ehkä jopa vessaankin.

Me käytiin isommassa kaupungissa koulun päätöstä edeltävänä päivänä, koska esikoinen oli kevään aikana venähtänyt ulos ihan kaikista vaatteista. Tuntui oudolta, kun joka paikassa oli niin hiljaista, sovituskopit suljettu ja ostoskeskuksen liikkeet sulkeutuivat kuudelta. Täällä meillä koko koronaa ei oikein edes muista, kun elämä on jatkunut niin kovin tavallisena. Olen miltei unohtanut, miksi meitä aikuisia on nykyään liki aina läsnä kaksin kappalein, sulkenut huolet ja murheet jonnekin taka-alalle. Ja lopulta olen tajunnut, että elämä on aika hyvää just nyt.

Ensi viikolla kokoonnutaan isolla porukalla sitten maaliskuun alun. Tuntuu ihanalta nähdä joukko ystäviä kasassa muutenkin kuin etäyhteyksien kautta. Ehkä se on sitten se viimeinen erä tämän erikoisen kevään ja tummien pilvien siirtämiselle syrjään.