Aurinko! Melkein viikon se pysyikin pilvien takana piilosilla, mutta nyt paistaa ja kauniisti! Hyvä niin, sillä kuten kerroin, me pidetään Klaaran kanssa viikko lomaa, ja tarkoitus on tietysti olla paljon ulkona ja laittaa pihaa vähän syyskuntoon.

Mulla on ruukuissa vielä (kuolleet tai melkein kuollee) kesäkukat, koska en ole toimertunut tekemään asialle mitään. Tosin kelloköynnökseni ovat vasta nupuillaan, joten ne saavat jäädä paikalleen vielä joksikin aikaa. Sää on ollut niin lämmin, että callunat ovat tuntuneet kaukaisilta, ja koristekaalien suhteen olen luovuttanut jo aikoja sitten. Niiden elinkaari kun on niin kovin lyhyt, että en jaksa nähdä vaivaa ja uhrata roposiani johonkin, mikä ei kuitenkaan kestä kuin hetken ennen pakkasten tuloa. Siitäkin huolimatta, että ne ovat kauniita, ja äärettömän syksyisiä.

Niinpä tämän viikon to do -listalla on nakata callunat murattien sekaan ja nostella muutama lyhty ulkovarastosta rappusille. Oliivipuu ja hortensia pääsivätkin jo viime viikolla sisälle, tosin kuistille asti vasta. Jotenkin huomattavasti mukavampaa tehdä tuota kaikkea auringonpaisteessa, kuin vesisateessa!

Kaunista uutta viikkoa!

Tallenna

Voi että. Nyt en oikein edes tiedä, mistä aloittaisin tätä asiaa kertomaan, sillä suloisten kissakuvien lisäksi tällä tarinalla on myös surullinen kääntöpuolensa. Mutta lähdetään nyt vaikka siitä, mistä kaikki alkoi.

Eilen oli tosiaan ihana lämmin päivä, ja päätin päivällisen jälkeen nakata Klaaran rattaisiin ja lähteä sulattelemaan pasta-ateriaa. Naapurin pojan oli tarkoitus tulla meille, joten Niilo jäi hetkeksi yksin kotiin. Tehtiin Klaaran kanssa 40 minuutin hikilenkki aivan ihanissa fiiliksissä ja kun siinä viiden jälkeen saavuttiin kotipihaan olikin vastassa aikamoinen porukka. Naapurin poika oli tullut äitinsä ja pikkuveljensä kanssa ja miehenikin oli kotiutunut. Jotain oli kuitenkin tekeillä; tiedättehän miten sellaiset asiat aistii jo kaukaa.

No siinä ne olivat. Kaksi pientä kissanpentua, jotka olivat kovasti pyrkineet meille. Naapuriin oli jo soiteltu, ja naapurit olivat soitelleet edemmäs. Laitettiin Facebookiin kuvaa ja kyselyä, vielä tarkistettiin joku talous soittamalla… Mutta ei, kukaan ei kaivannut kissanpentuja. Toki se varmaankin jossain syvällä sisällä oli meille kaikille tiedossa, mutta jotenkin sitä tietysti haluaa uskoa siihen mahdollisuuteen, että kaikki olisi kuitenkin ihan hyvin ja karkulaiset vain pitäisi palauttaa. Kaksi pientä kävivät ahnaasti kiinni ruokaan ja veteen. Mitä todennäköisemmin yksikertainen nälkä ajoi kaksikon meille.

Meillä on tässä naapuri, joka on enemmänkin ollut tekemisissä löytöeläinten kanssa, ja hän tuli myös paikalle kesken työpäivänsä. Harjaantunut silmä tarkasteli pennut ja huomasi korvapunkin jätöksiä. Mutta mitä kissoille tehdään? Hän ei voisi ottaa kahta pentua tuosta vain, koska taloudessa on jo sekä koira, että kaksi kissaa. Löytöeläinkotiin/koiratarhurillekin soitettiin, mutta hei, katsokaa nyt noita! Niinpä me sitten sovittiin, että vähän myöhemmin naapuri tulisi noutamaan pennuista toisen, ja toinen jäisi meille – ainakin toistaiseksi.

Näissä kuvissa pentukaksikko turvautuu toisiinsa meidän kuistilla ennen kuin toinen noudettiin uuteen kotiinsa. Ja kyllähän me kovasti sitäkin mietittiin, voiko kaksikkoa edes erottaa. Niin tiiviisti he kehräsivät toisiaan vasten. Parin tunnin päästä naapuri saapui takaisin penturuokien kanssa, ja toinen kissoista lähti hänen mukaansa. Siihen me sitten jäätiin tämän toisen kanssa ihmettelemään, että mitäs tässä nyt sitten tehdään.

Se taisi olla aikaisen viime keväänä, kun Niilo lähti naapuriin leikkimään ja tuli itku silmässä kotiin. Tienposkessa makasi kaksi kuollutta kissanpentua. Hirveä tapaus, ja vaikka sillekin halusi jotenkin löytää edes jollain tapaa luonnollista selitystä, ymmärrän kyllä, että kissat on siihen tarkoituksella heitetty. Niistä on haluttu vain yksinkertaisesti päästä eroon. Tuo tapaus luonnollisesti kosketti myös lasta aika voimakkaasti, ja eilen se palasi ajatuksiimme.

Koska mun sisällä on joku, mikä haluaa aina viimeiseen asti uskoa parhaisiin ja onnellisimpiin loppuihin, sanoin lapsille että tämä pentu voi jäädä meille, mutta meidän pitää varautua, että oikea omistaja löytyy ja kissa lähtee omaan kotiinsa. Yön yli nukuttuani totesin kuitenkin miehelleni, että mikäli kissoilla on omistaja, en ehkä halua antaa raukkaa takaisin. Järki sanoo, että se omistajasuhde ei ole kovin tiivis, ja tätä mieltä oli tänään eläinlääkärikin. Hän perusteli heitteillejättöä sillä, että kissa on aliravittu, ja tässä, 10 viikon iässä, se olisi korkeintaan tullut lähimmästä talosta näillä etäisyyksillä. Kyselijöitäkään kun ei ole ilmaantunut. Valitettavasti tämä aika vuodesta on kai juurikin se, kun löytöeläinkodit pullistelevat kissoista ja moni tiputtaa pikkupallerot matkastaan. Tällä kertaa pallerot olivat kuitenkin elossa.

Nyt sekä meillä, että naapurissa, on eläinlääkärin tarkistamat, rokottamat ja loishäädöt saaneet kissanpennut. Perheemme vahvistui pitkästä aikaa pienellä pojalla, jonka rokotuskortissa tosin vielä on nimen kohdalla tyhjää. Jonkin sortin kissanristiäiset on kai tiedossa.

Meidän perheen ei ollut suinkaan tarkoitus kasvaa, eikä suunnitelmissa ollut ollenkaan toisen kissan hankkiminen. Mutta kaipa tämä on se tilanne, jossa kohtalo laittoi sormensa peliin. Vielä edelleen katsomme rauhassa, miten yhteiselo eläinten kesken sujuu, ja mikäli ongelmia tulee, asiaa täytyy miettiä uudelleen.

Kaikesta huolimatta nämä olivat nyt kuitenkin jonkin sortin vauvauutisia. Meitä on nyt yksi lisää!

Mutta hyvät ihmiset: Leikkauttakaa kissanne, jos ette ole 100 prosenttisen varmoja, että haluatte pentuja ja olette valmiita pitämään niistä huolta!!! Pätee uroskissaan samalla tavalla kuin narttuunkin. Facebookista löytyy jopa sivu, joka markkinoi erilaisista leikkauskampanjoista, ja sitä kannattaa mainostaa, vaikka itselläsi ei kissaa olisikaan.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Lupasin hiukan hiuspostausta, mutta tästä taisi taas tulla varsinainen sillisalaattipostaus, siitäkin huolimatta, että meillä nautitaan uuniomenoita. Mutta tänään on jotenkin syksyttänyt aivan valtavasti, ja vaikka elokuu onkin, niin ainakin täällä meillä päin on tosi syksyinen fiilis, kun pihaan tippuu lehtiä ja naapurin puimurit ja traktorit hyörivät pitkää päivää. Käsillä on se aika vuodesta, kun voi joutua aamuruuhkaan ihan omilla nurkilla! Onneksi tilanne tasoittuu talveksi ja jatkuu sitten taas vasta keväällä. 🙂

Se, että tänään on uuniomenapäivä johtunee kahdesta tai kolmestakin eri syystä. Alkuun toki siksi, että syksyttää, ja toiseksi siitä syystä, että äiti oli lähettänyt viikonloppuna omenapussin lasten mukaan. Meidän omat puut kun eivät nyt hetkeen anna satoa, ja joudumme tyytymään lahjoituksiin. Mutta todellinen syy tahria astioita tulee siitä, että tiskikone on vihdoin paikoillaan ja palvelee meitä jälleen uudella innolla!

En tosiaan viikko sitten vielä kampaajan tuoliin istuessanikaan tiennyt, mitä hiuksilleni tekisin (tässä tapauksessa kai teettäisin), mutta jotakin ne kaipasivat oltuaan koko kesän täysin oman onnensa nojassa. Halusin kyllä hiukan tummempaa sävyä päähäni, mutta ehkä kuitenkin korkeintaan omaa luonnollista tummuuttani, josta oli kyllä mahtava mallitilkku juurikasvun muodossa. Siitä lähdettiin, ja kampaaja sai vapaat kädet toteuttaa värjäyksen parhaaksi katsomallaan tavalla. Pituusongelmakin selvisi sillä, kun kysyin rehellistä mielipidettä kuivista ja huonokuntoisista latvoista. Ne pätkäistiin pois, ja mittaa lähti ehkä juuri sen verran, kuin hiukset nyt olivat kesällä ehtineet kasvaa. Pidän tästä uudesta sävystä aivan mielettömästi, ja lämpimät värit tuovat kivaa hehkua muuten kalpealle iholleni.

Vaikka hiukset eivät varsinaisesti punaiset olekaan, fiilis on pikkuisen punapää varsinkin uuden sävyttävän huulirasvani kanssa. Ainakin tuo punainen sävy huulissa piristää ilmettä!

Uuniomenoita voi tehdä monella tapaa, joko kuoritusta tai kuorimattomasta (kotimainen) omenasta. Toiset poraavat siemenkodat pois, mutta itse jätin omenat kuorineen, karoineen ja kotineen ja lykkäsin uuniin. Pikkuisen rasvaa vuokaan, ja kanelia omenoiden päälle. Kaurapaistosta tein erikseen uunipellillä, eli siihen käy sama ohje, jonka kirjoitin omena-kaurapaistoksen reseptiin. Tuolla ohjeella saa aika ison määrän, mutta sehän säilyy, joten vaniljakastikkeen seuraksi sitä voi nauttia huomenna uusien uuniomenoiden kanssa.

Day Birger et Mikkelsenin hapsulaukku on alelöytö, ja myönnän, että vähän sellainen pakko ostaa kun halvalla saa -tyyppinen hankinta. Oikeasti ajattelin, että 60 prosentin alennuksella voi hyvin hankkia kesäkassin ensikesäksi, mutta huomasin lopulta, ettei laukku ole yhtään hassumpi villapaidan ja vanhojen hapsuvipsunilkkureiden seurassa. Tukholmassa sain laukun kantamisesta tarpeekseni, ja tällä viikolla ison käsilaukun ottaminen mukaan ei innosta sitten yhtään. Jotta olkapääni palautuisivat sinne jonnekin alkuperäiselle paikalleen, tyydyn kulkemaan maksuvälineiden, huulirasvan ja puhelimen kanssa. Mitään kivaa lompakko/puhelinpussia en ole onnistunut löytämään tuolle plus kokoiselle luurilleni, joten pieni laukku tuntuu lopulta paremmalta vaihtoehdolta.

Eilinen päivä meni pienissä käynnistymisvaikeuksissa, mutta josko tänään pääsisi jo kunnolla vauhtiin. Loppuviikolle onkin sitten taas kaikenlaista kivaa ohjelmaa, joten nyt täytyy nautiskella tästä ihan tavallisesta arjesta.  Aurinkoista tiistaita!

Tallenna

Tallenna