Tänään jatketaan vähän kamerajutuilla ja valokuvauksella kaupallisessa yhteistyössä Olympus:n kanssa. Muistatte ehkä, kun kirjoitin teille tuossa heinäkuun lopulla yleistä juttua valokuvaamisesta ja vertailin erilaisia objektiiveja. Mikäli postaus on jäänyt lukematta ja aihe kiinnostaa, löydät sen täältä. Tuolloin mentiin hippasen syvemmälle ISO-arvoihin, aukkoon ja suljinaikaan, mutta tänään ainakin yritän pitää tekstin jotenkuten kevyempänä! 🙂 Lisäksi tässä postauksessa on pientä vertailua kahden Olympus:n suosituimman kameran kesken, eli juttua myös siitä, miksi minulta löytyy PENin sijaan tuo OM-D.
Mutta hei, sen pidemmittä puheitta lähdetään liikkeelle!

Pitkä matka on tultu siitä, kun sain ensimmäisen digikamerani (Olympus merkkisen) ja koko valokuvaaminen ylipäätään muuttui. Tuolloin elettiin kai vuotta 2005. Digipokkarin jälkeen seuraava Olympus -kamerani olikin sitten jo minijärkkäri OM-D E-M10, ja matkan varrella tuo kamera on vaihtunut tähän nykyiseen, vähän uudempaan malliin, eli OM-D E-M10 Mark II -kameraan. Tiedän kyllä, että Olympus PEN on suosittu järjestelmäkamera, mutta koska itselläni ei kyseisestä mallista ollut minkäänlaista kokemusta, lainasin tätä postausta varten Olympus PENin, jotta saisin hieman kosketuspintaa aiheeseen.

Heti kättelyssä voin sanoa, että kameroiden kuvanlaadussa ei tällaisissa kuvissa ole mitään eroa. Blogikuvat, kuvat lapsista ja merkkipäivistä, tai vaikka lomamatkasta, tallentuvat hyvin molemmilla kameroilla, mutta ehkä suurin ero on tuo OM-D:n vähän ammattimaisempi olemus ja käyttö. Toki omalla kameralla kuvaaminen on hiukan kuin autolla ajamista, eli säädöt tulee tehtyä sen enempää miettimättä, mihin kameran osaan kulloinkin koskee. Sormet ikään kuin tekevät työtä automaattisesti, vähän kuin jalka painaa autossa jarrua tai kytkintä korvienvälin sen enempää miettimättä, onko kyseinen poljin oikealla vai vasemmalla. OM-D:n kaksi säätörullaa tekevät mielestäni kameran aukon ja suljinajan säätämisestä nopeampaa, ja tekniikka vastaa esimerkiksi Canonin ammattijärkkärini käyttöä.
Toinen huomattava ero on etsimen käyttö, eli siinä missä Olympus PENillä kuvataan takanäyttöä käyttäen, OM-D:llä on mahdollista käyttää näytön sijaan myös etsintä, eli katsoa suoraan kameran läpi. Tämä on asia, joka mielestäni hyödyttää varsinkin silloin kun kuvan sommittelussa haluaa olla erityisen tarkka, tai vaikkapa oikein kirkkaana kesäpäivänä, kun kameraan pääsee valoa niin paljon, että takanäytön kuva palaa väkisinkin puhki. Etsimen läpi kuvatessa kahden säätörullan käyttö on oikeastaan liki pakollista, koska yhden säätörullan käyttö vaatii tietenkin rullaamisen aikana myös nappulan painamista, ja tämä olisi hankalampaa, kun kamera on kiinni poskessa. 🙂
Näiden edellä mainittujen lisäksi yksi mielestäni huomionarvoinen seikka on OM-D:n ja PENin välinen ero kameran äänekkyydessä. Nimittäin minun korvaani PENin suljin on aika äänekäs tuohon omaan kameraani verrattuna. OM-D:llä on mahdollista ottaa kuvia myös täysin äänettömästi, eli huomaamattomasti. Tästä hyötyy paitsi silloin, kun sulkimen ääni häiritsisi kuvaustilannetta, mutta ehkä eniten ihmistä kuvatessa. Kuvia räpsiessä, kun kuvattavalla usein silmät räpsyvät sulkimen tahdissa. 🙂

Erojen lisäksi noilla kameroilla on myös valtavasti yhteistä! Kuten jo mainitsin, molemmat tuottavat hyvää kuvaa, ja mikä tärkeintä, samat objektiivit käyvät molempiin kameroihin. Tunnen ihmisiä, jotka ovat hankkineet mukavasti objektiiveja PENiinsä, ja päättäneet kuitenkin vaihtaa OM-D -kameraan. Tässä kohtaa ei siis tarvitse laittaa koko objektiiviarsenaalia uusiksi (kuten vaikkapa usein Canonin kohdalla joutuu tekemään), vaan samat objektiivit sopivat molempiin Olympus -malleihin.
Molemmissa kameroissa on myös WiFi- joten kuvat on helppo siirtää älypuhelimelle langattomasti ja laittaa samantien vaikkapa Instagramiin tai Facebookiin. Myöskin peruskuvausominaisuudet ovat samat, eli jos osaat käyttää toista näistä kameroista, osaat käyttää myös sitä toista! Tätä seikkaa voisi vaikkapa verrata tietokoneen käyttöjärjestelmään tottumisella. 🙂

Lisätäänpä tähän listaan myös se, että Olympus PEN asusteita voi tietenkin käyttää myös OM-D -kameroille. Itsellänikin on käsilaukuksi naamioitu nahkainen kameralaukku, sekä Necklace Strap Be my Rockstar -olkahihna. Naisellisuudesta ei siis tarvitse tinkiä! 😉

Lyhyenä yhteenvetona ajattelisin itse Olympus PENin olevan vaihtoehto kuvaajalle, joka miettii järjestelmäkameraa digipokkarin tilalle. Jos taas etsit ihan oikeasti ammattimaisempaa järjestelmäkameraa ja haluat edistyä manuaalikuvauksessa, suosittelen harkitsemaan OM-D:tä!

Mennään taas myös hetkeksi objektiivien pariin, sillä onhan objektiivi puolet kuvasta! Nyt jos koskaan kannattaa lukaista tuo edellinen postaukseni, sillä polttovälit ja aukko on väännetty siellä enemmän rautalankatyyliin. 🙂
Tässä postauksessa olen käyttänyt kolmea erilaista Olympus -objektiivia. Kuten viimeksi kirjoittelin, tykkään itse kiinteän polttovälin objektiiveista, ja omaan kameraani minulla on niitä kolme:

25mm f1.8 –objektiivi
45mm f1.8 –objektiivi
30mm f3.5 Macro-objektiivi

Lyhykäisyydessään nuo millit siis kertovat sen, paljonko kuvaan mahtuu, jos kuvaaja seisoo kuvattavasta kohteesta tietyllä etäisyydellä. Mitä pienempi mm-luku on, sen laajempi kuvakulma kennolle piirtyy. Suosikkini on tuo 45mm f1.8 –objektiivi, joka omaan silmääni tekee kauneinta jälkeä. Koska polttoväli on kuitenkin aika pitkä (tässä taas tämä epäloogisuus, eli mitä suurempi mm-luku=pidempi polttoväli, sitä kapeampi kuvakulma), tulee sisätiloissa usein seinät vastaan, ja siitä syystä tuo 25mm f1.8 –objektiivi on useimmiten kuitenkin valintani.

F-luku kertoo sitten enemmän objektiivin valovoimaisuudesta, eli nopeudesta. Monelle harrastajakuvaajalle tämä on kuitenkin enemmänkin sellainen syväterävyysjuttu. Nimittäin mitä pienempi f-luku (eli mitä suurempi aukko), sitä lyhyempi syväterävyys. Eli toisin sanoen, mitä pienempi f-luku, sitä paremmin kuvattava kohde erottuu sumentuvasta taustastaan.

Moni harrastaja kuitenkin sokeutuu tuon f-luvun kanssa ja ajattelee, että mitä pienempi f-luku objektiivissa ilmoitetaan sen sumeampaa taustaa kuviin saa. Tämä ei kuitenkaan ole ihan niin yksioikoista. F-luku on nimittäin vain yksi kolmesta asiasta, jotka vaikuttavat tuohon syväterävyyteen. Kaksi muuta seikkaa ovat objektiivin polttoväli ja kuvausetäisyys/tarkennusetäisyys.
30mmf3.5 Macro-objektiivilla ei siis saa yhtään sen vähempää utua kuviin, kuin vaikkapa tuolla 45mm f1.8 –objektiivilla!
Tämä johtunee siitä, että macro-objektiivin tarkennusetäisyys on eri kuin 45millisessä. Toisin sanoen, macron kanssa kamera jaksaa tarkentaa, vaikka olisit vain 14 millin päässä kohteessa. Ja mitä lähemmäs kohdetta kameralla menee, sen lyhyempi on myös syväterävyyden alue. Tuo 30mm f3.5 Macro-objektiivi  tekee siis vielä enemmän utua kuviin, kuin 45mm f1.8 –objektiivi.

Merkitsin kolmeen tämän postauksen kuvaan tuon käytetyn objektiivin, jotta taas hahmottaisin teille niiden eroa.  Postauksen ensimmäinen kuva on kuvattu 45mm f1.8 –objektiivilla ja tuon kauemmaksi en siis kohteesta mahtunut menemään, eli kuvaan ei kovinkaan laajaa kuvakulmaa tullut. Taasen tämän kappaleen yläpuolella oleva kuva on kuvattu 25mm f1.8 –objektiivilla suurin piirtein samasta paikasta, ja kuvaan mahtuu jo paljon enemmän! Molemmissa kuvissa f-luku on se objektiivin sallima suurin aukko, eli 1.8, mutta sitä utua tulee lähinnä noihin kuvien etualalla oleviin oliivipuun oksiin.

Tuossa alapuollella esimerkki 30mm f3.5 Macro-objektiivin syväterävyydestä 3.5 aukolla. Oikeastaan vain callunan kukinnon varren nukka on pikkuruiselta osalta skarppi, ja kaikki muu kuvassa epäskarppia. Kuva olisi siis kauniin utuinen vaikka olisin asettanut f-luvuksi tuplat!

Kuvaan itse aina raakakuvaa (RAW), eli kameran jälkeen kuva pitää ”kehittää” tietokoneella, eli jälkityöstää kuvankäsittelyllä. Näissä kuvissa tätä jälkikäsittelyä on nyt mahdollisimman vähän, eli päädyin lähinnä suoristamaan kuvat ja korjaamaan joitakin ylivalottuneita kohtia. Tämä siitä syystä, että kuvat olisivat mahdollisimman paljon sitä luokkaa, mitä kamera tekee. Kameralla voi toki kuvata myös valmista jpeg -laatua.

Jälleen kerran, mikäli uuden järjestelmäkameran hankinta tuntuu ajankohtaiselta, Olympuksen verkkokaupasta saa runsaasti alennuksia 8.10.2017 saakka.

Koodilla ”OMDjaPEN” saat  seuraavat alennukset (+ ilmaiset toimituskulut):

OM-D E-M10 Mark II -kamera -15%
PEN E-PL8 –kamera -15%
25mm f1.8 –objektiivi -20%
45mm f1.8 –objektiivi -20%
30mm Macro-objektiivi -20%

Kyseessä on siis ihan tuntuvat alennukset, joten ne kannattaa kyllä hyödyntää.

Olin vähän ajatellut, että tällä kertaa virsi olisi ollut lyhyestä kaunis, mutta toisinhan siinä taas pääsi käymään.

Nyt kuitenkin toivottelen suloiset sunnuntait teille kaikille. Minä hilpasen tästä seuraavaksi ulos tekemään yhden syysistutuksen myös rapunpieleen!

Save

Save

Save

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Maanantaita muruset!

Päivä päivältä alkaa syksyisemmät jutut kiinnostamaan, ja vaikka kesäkukat nyt ulkona vielä jaksavatkin porskuttaa, laitoin kuistille jo pieniä syysistutuksia. Oikein tuli syksyinen fiilis, ja kuistikin näyttää heti astetta siistimmältä!

En juurikaan haaskaa rahojani sellaisiin välikausikasveihin, kuten koristekaalit. Ne kun eivät kuitenkaan kestä pakkasia, ja kesäkukat taasen jaksavat niihin pakkasiin asti, jonka jälkeen ruukkuihin saa iskeäkin jo havut ja callunat. Sen sijaan yritän hyödyntää kaikki vihreät kesäkukkaistutusten ”höysteet” ja käyttää niitä vielä syksyllä uudelleen.  Esimerkiksi nuo hopeavitjat (tai hopeaputoukset) ostin aikaisin keväällä ja ne kasvoivatkin aluksi sisätiloissa. Kunnes pakkasvaara oli ohi, laitoin kasvit kesäkukkaruukkujen reunoille, ja nyt kaivoin mullasta pieniä tupsuja hopealangan ja callunoiden seuraksi. Samasta syystä kesäkukkaruukkuihini eksyy joka kevät myös esimerkiksi murattia. 🙂

Viime keväänä päätin ilotella väreillä kesäkukkien kanssa oikein kunnolla, ja ikuisen valkoisen sekä vihreän lisäksi meillä kukkikin pinkit, keltaiset, oranssit ja violetit kukat. Vaikka kesällä nuo värit oikein kivoilta tuntuivatkin, täytyy myöntää, että nyt nuo hillitymmät sävyt taas sopivat omaan silmään paremmilta. Mutta antaa miljoonakellojen ja leijonankitojen kukkia ulkona vielä ihan rauhassa, tai ainakin niin kauan kuin vain suinkin jaksavat!

Eikä nuo juuri kaipaakaan kuin kynttilöitä seurakseen!

Iloa uuteen viikkoon!

Save

Huomenta ja uutta viikkoa!

On aina pieni riski puhua aamujen ihanuudesta juuri maanantaina. Viikonlopun jälkeen kun arkiaamu voi olla toisille jopa hyvinkin herkkä aihe. Riskistä huolimatta kirjoitan teille jonkinlaisen aamujen ylistyksen, sillä kaupallinen yhteistyö Nespresson kanssa haastoi minut miettimään sitä, kuinka palan kesää saisi ujutettua myös alati tummeneviin syysaamuihin!
Mitä sitten haluaisin kesäaamuista mukaani syksyyn? No tietenkin valon, lämmön ja kiireettömyyden. Näistä kolmesta kuitenkin vain yksi on käsissäni, ja niinpä tämä postaus on omistettu kiireettömille aamuille, jotka eivät lopu kesään tai lomiin, vaan jotka jatkuvat koko syksyn, ja aina vuoden ympäri!

Meitä jaetaan usein karkeasti aamu- ja iltaihmisiin, ja usein julistankin kuuluvani tuohon ensimmäiseen ihmisryhmään. Aamuihmisyyteni ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sisääni olisi rakennettu kello, joka herättää minut läpi vuoden ennen kukon laulua, saati että olisin sosiaalinen ja täynnä tarmoa heti aamuvarhaisen ensimmäisistä hetkistä asti. Uskallanpa jopa väittää, että itsensä voi muuttaa ainakin osittain aamuihmiseksi jos vain haluaa!

Usein puhumme hehkuttaen kiireettömistä kesäaamuista, viikonloppuaamuista ja lomapäivien aamuista. Siitä, miten ihanaa on herättää itsensä rauhassa ja kahvitella ajan kanssa. Kun ei ole kiire eikä liiemmin hoppukaan. Itse asiassa, kiireettömyys lasketaan aika usein onnistuneen aamun avaimeksi, vaikka kiireen syntyä kyseenalaistetaan vain harvoin. Arki saa usein syntipukin roolin ja kivitetään aamujen pahimpana vihollisena.

Varsinkin kesän jälkeen itselleni on jälleen noussut äärimmäisen tärkeäksi, että aamuissa on riittävästi sitä ylimääräistä aikaa. Tiedän, voisin vallan mainiosti vetää sikeitä tunnin parikin pidempään, ja varmasti ehtisin suorittaa ne pakolliset aamutoimet, mutta haluan silti herätä ajoissa. Vähintään tunti sitä ihan omaa aikaa on omalla kohdallani kaikkein hyödyllisin kun sen nauttii heti ensimmäiseksi aamulla. Onnistuneella aamulla on nimittäin suuri vaikutus tulevaan päivään, ja jos onnistunut aamu vaatii kiireettömyyttä, sitä todellakin kannattaa metsästää lomien jälkeen myös niistä arkiaamuista.

En ole koskaan ollut torkuttaja. Kun kello soi, nousen mekaanisesti ylös, enkä uhraa ajatusta siihen, miten mukavaa olisi jatkaa uniaan. Sille tielle ei kannata lähteä, mikäli sänkyyn ei ihan oikeasti ole mahdollista jäädä köllöttelemään aamupäiväksi. Hiivin varovasti alakertaan narisevia portaita, ja toivon, etten herättäisi sikeässä unessa olevia lapsia liian aikaisin. Kahvikone päälle ja vessaan. Villapaita tai aamutakki pyjaman päälle ja suuri lasillinen sitruunavettä sisuksiin. Pari kapselia tiukkaa kahvia mukin pohjalle ja loput makeanlämmintä kauramaitoa vaahdotettuna. Tässä vaiheessa koira nukkuu vielä yhtä sikeästi kuin lapsetkin, mutta pehmeän lämmin kissa hurisee jaloissa ja toivottaa hyvää huomenta. Ja ihana niin, sillä sen suurempaan sosiaalisuuteen en ehkä ennen kahviani olisi valmiskaan.

Tiedän että tunninmittainen aamukahviseremoniani jopa huvittaa osaa ystävistäni. Miksi nousta sängystä yhtään aikaisemmin kuin on pakko? Mutta kun en tahdo nousta ylipäätään sängystä vain siksi, että minun on pakko! Herääminen on nimittäin huomattavasti helpompaa silloin kun oikeasti haluaa herätä ja nousta ylös. Ja silloin kun aamuista luo itselleen mahdollisimman nautinnollisen kokemuksen, tulee eteen nekin aamut, kun kellon soidessa herää oikeastaan ihan mielellään viettämään sitä päivän laatuhetkeään!

Kiireettömän aamun valmistelut aloitetaan toki jo illalla. Meillä tosin herätään sen verran aikaisin, että päivän vaatteet ehditään katsoa vasta aamulla kuntoon, ja aikaa jää myös tiskikoneen tyhjennykselle, puhtaan pyykin viikkaukselle, sekä kukkien ja kasvien kastelulle. Usein vastailen joihinkin työviesteihinkin aamulla, ja ainakin merkitsen sähköposteista ne, joihin päivän aikana tulisi tarttua. Aamupalan ohella perusrutiineihin kuuluu tietenkin kasvojen puhdistus ja rasvaus, meikkaus ja hiustenlaitto. Aamulla vaihdetaan myös ajatuksia ja mietitään tulevan päivän ohjelmaa.

Illan tärkein valmistautuminen onkin nukkumaan meno riittävän ajoissa. Nimittäin myöhään valvotut illat eivät juuri sovi tähän kuvioon, ja siksipä saatan kömpiä vuoteeseen jo puoli yhdeksältä. Joskus tosin valvon kymmeneenkin ennen kuin pujahdan sänkyyn, mutta yleensä seuraavana päivänä huomaan kaipaavani unta jo reippaasti aikaisemmin. Vuorokausirytmiä ei tietenkään muuteta parissa päivässä, mutta parissa viikossakin saa jo ihmeitä aikaan, kun pysyy tavoitteessaan. Tuntia aikaisemmin nukkumaan, ja kello puoli tuntia aikaisemmin soimaan. Kun iltarytmin saa kohdilleen, pystyy aamujen heräämistä säätämään paremmin. Väsyneenä mikään elintapojen muutos ei onnistu!

Toiset aloittavat aamunsa musiikilla, radion kuuntelulla tai uutisilla. Itse olen huomannut, että uutisten nauttiminen aamulla ensimmäiseksi ei juuri kohota mielialaani. Suljen siis hyvällä omallatunnolla todellisuuden pois aamun ensimmäisestä tunnista ja luen mieluummin vaikka kirjaa tai kaunista sisustuslehteä. Aamulla on myös mukavaa venytellä keho yöunien jälkeen pystyasentoon. Syksyn tullen poltan aamuisin myös kynttilöitä. Siitäkin huolimatta, että sytytän kaikki mahdolliset valot palamaan. Kuistilla on vielä hetken aikaa mukavan valoisaa, kun valoa tulvii sisään kolmelta suunnalta. Ja vaikka kattovalon laittaa palamaan, kynttilät luovat silti kivaa tunnelmaa. Kohta tulee se aika, kun ulkona on niin pimeää, että ikkunoista ei näe kuin oman heijastuksensa, joten tästä ihanuudesta pitää nauttia juuri nyt! Viileä ilma myös herättää ja laittaa veren kiertämään.

Aamuun sopii mainiosti pitkät lungo-kahvit, mutta paras kahvi on juurikin se, josta itse ihan oikeasti pidät eniten. Itselleni se on tummapaahtoinen, vahva Dharkan. Maitona käytän tavallisen kauramaidon ja kaurakahvimaidon sekoitusta. Joskus saatan juoda vielä toisen aamukahvin ikään kuin sen toiminnallisemman aamunkin puolella, mutta se on lähinnä sitä extranautiskelua, ei niinkään kofeiinin tarvetta. 🙂

Hitaiden aamujen muistilista:

Tee osa aamun valmisteluista jo illalla.
Mene ajoissa nukkumaan.
Viritä kello soittamaan pikkuhiljaa aikaisemmin – 15 minuuttia tai puolituntia on hyvä aloitus, aikaa voi lisätä sitä mukaan kun nukuttuja tunteja tulee enemmän.
Opettele positiivinen mantra, jota toistat mielessäsi kellon soidessa. Unohda kiroileminen ja pärrääminen.
Anna itsellesi aikaa herätä rauhassa. Tee mukavia asioita ja sulje huonot uutiset, sekä maailman meno hetkeksi pois päivästäsi.
Mieti mistä kiire syntyy ja pohdi, miten voit vaikuttaa kiirettä synnyttäviin asioihin.
Hemmottele itseäsi! Laadukas kahvi ja pienet kauneusrituaalit boostaavat omaa oloa, ja siihen jos mihin kannattaa aamulla panostaa!

Mutta hei, tänään jos koskaan oli helppo päästä sängystä ylös! Mutta siitä lisää toisella kertaa. Nyt toivottelen ihanaa uutta viikkoa! ♡

 

 

Tallenna

Save

Save

Save

Save