{ paloja aamulta }

28.2.2014

Pari tunnelmapalaa aamulta. Ihana perjantai, vihdoin täällä!
Joko arvaatte laatikon salaisuuden? Juttua tulossa, kunhan ehdin kirjoittaa!

Ajattelin kuitenkin toivotella teille lystikästä perjantaita ja ihanaa viikonlopun aloitusta. Helmikuun viimeinen -täältä tullaan kevät!!!!

Nespresso 2

Nespresso Maestria 5

Nespresso


{ get inspired }

26.2.2014

Mitä tehdä kun tökkii?
Aika, voimat ja kädet ei tunnu taas riittävän. Ulkona on kaikenlaista pakollista, on puuhommia ja muuta remontointia tärkeämpää. On pieni korvatulehduspotilas, kauppareissut ja ruuanlaitot. Pyykkivuori ja lamaannuttava kasa tavaraa, jolle pitäisi keksiä säilytyspaikka. Vauvanvaatteita, joista ei haluaisi luopua. Vielä. Mielen valtaa jälleen tunne, että hitto tästä mitään tuu…

inspiration 4

Puhalsin pelin poikki! Inspiraatiota kaivetaan lehdistä, instasta, pinterestistä – ja mistä tahansa, missä sitä vain on tyrkyllä. Maalaamisen sijaan tehdään pari päivää jotain muuta. Hoidetaan tietty edellämainittujakin velvollisuuksia, mutta rentoudutaan samalla. Juodaan muutamat tuumauskahvit, haaveillaan ja unelmoidaan. Niistä se inspis tekemiseen syntyy!

inspiration 1inspiration 3inspiration 2

Pakkopullaa en halua tästä talosta itselleni tehdä. Haluan tapetoida, maalata ja hioa seiniin hyviä muistoja ja hyvää mieltä. Luulenpa, että illalla on jo ihan eri fiilis tarttua siveltimeen!

inspiration 5

Eilen leikkelin pistokkaita mårbackoistani, tänään hain ensimmäiset siemenpussit ja turveruukut. Multa vain unohtui ostaa, joten pitää tehdä vielä ainakin yksi reissu kylillekin. Mutta nyt mä keitän jälleen yhdet tuumauskahvit ja nautin päikkärihiljaisuudesta!

Inspiroivaa keskiviikkoa, ihanat!


{ sunday snapshots }

09.2.2014

Sunnuntaiterkut!
Ehdin jo epäillä, loppuuko tämä viikko laisinkaan, mutta niin se vain on edennyt sunnuntaille asti! Harmaata ja vesisadetta, se taas toistaiseksi siitä talvesta. Huomaan, että pää kaipaa taas valoa ja auringonpaistetta, jopa silläkin uhalla, että pakkasmittari heittäisi pariinkymmeneen. Jotenkin hektinen viikko takana. Pitäisi nollata, meditoida itsensä tyyneksi ja valmistautua uuteen putkeen. Tänään se sunnuntain joutilaisuus ja raukeus, ei vain tunnu saavuttavan minua. Tai sitten olen liiankin raukea, tänään tuli nimittäin nukutta pitkästä aikaa yhdeksään asti! Pienin tekee edelleen hampaita, ja sekös on valvottanut viime aikoina koko taloa. Univelkaa kai kaksihampaisella itselläänkin, kun nukkui yli 14 tuntia! 🙂

sunday 2

Olen tässä yrittänyt herättää nukkuvaa sisustusintoani erilaisten katalogien avulla. Ideoita sinne tänne, kuten tähän yläkerran aulaan, josta muodostui jonkinlainen kaatopaikka.;Kun huonekaluille ei keksitty muuta osoitetta, ne kannettiin tänne. Divaani ja kirjahyllyt vain kaipaisivat jotakin seurakseen. Kenties matto lisäisi aulatilan viihtyvyyttä. Valaistus pitäisi hoitaa kuntoon, ja pintojen viimeistely saattaa päätökseen. Mutta miten se auringonvalon puute saikin taas sisustelufiiliksen sammumaan! Aloin kuitenkin pohtia toista taktiikkaa: Entä jos sisustelisi ja laittaisi paikat kuntoon nyt harmaina päivinä, ja sitten kun aurinko taas herää levostaan, voisi nauttia työnsä tuloksesta! Ei ollenkaan huono idea!

sunday 3

Sisustusmietosten lisäksi tähän viikonloppuun on mahtunut paljon muutakin. Eilen vietettiin nimittäin puuhääpäivää! Tosin ihan kotona, ilman sen isompaa juhlintaa, mutta kuitenkin. Rakas puolisoni muistutti minua myös siitä, että jäljellä on enää kuukausi, ennen kuin alan käymään neljättäkymmenettä. (Masentava sanavalinta, josta annoinkin välittömästi kritiikkiä!) Pitää ehkä tehdä tästä ikimuistoinen kuukausi! 🙂

sunday 4

Ai niin. Yritin eilen instailla teille kuvia lauantai-illan ptsaherkutteluista, ja muusta hääpäiväfiilistelystä, mutta puhelimeni oli toista mieltä. Onko teillä muilla iPhonen käyttäjillä välillä instagramin kanssa ongelmia?  Omani sammutta instan usein jossain kohtaa kuvien julkaisuyritystä. Nyt minua onkin suuresti alkanut ärsyttämään tuo puhelimeni yhteistyöhaluttomuus, ja sisustusjuttujen lisäksi olen pähkäillyt uuden puhelimen hankintaa.