Huomenta! Täällä on herätty tänään aikaisena lintuna, sillä nyt on meneillään operaatio paikat kuntoon. Tässä varsinaista loppuhuipennusta odotellessa, koti näyttää lähinnä siltä, kuin se olisi käännetty ylösalaisin. Olen pyhästi luvannut itselleni, että ennen koulun alkamista, ja arjen aloitusta, siivoan lasten vaatekaapit ja tarkastan eteisen vaatesäilytyksen. Pienet kiertoon, huonot pois ja listalle, mitä pitää hankkia. Eilen Klaaran vaatekaapista lähti kaksi kolmasosaa, ja eteisen lipastonlaatikotkin menevät taas vaivatta kiinni. Nyt nurkissa lojuu säkkejä ja pusseja, jatkotoimenpiteitä odottelemassa. Pesulaankin pitäisi kiikuttaa kasa villahuiveja, joihin säilytys on jättänyt tunkkaisen tuoksun.

Karsimisen ja järjestämisen lisäksi täällä on edelleen maalattu. Vihdoin, vihdoin näyttää siltä, että yläkerran aula todellakin saa tasaisesti maalatun rappuseinänsä ja kattonsa! Aika uskomattoman hyvä fiilis! Maalipensseliä pitäisi näyttää myös listoille, ja tuntuu, että hommaa olisi taas enemmän kuin mihin aika riittää, mutta hassua on se, että kun lopulta saa itseään niskasta kiinni ja tarttuu toimeen, tulos palkitsee ja saa jatkamaan.

Ei tässä nyt vielä Marie Kondolle vedetä vertoja, mutta suunta on oikea. Ja hei, energiat kyllä virtaa just nyt siihen malliin, että taidanpa selättää vielä työhuoneenkin senkin!

Varsin puhdistavaa, suosittelen! 🙂

Hei ihanat!

Vielä löytyy ojanpientareilta luonnonkukkia maljakkoon asti. Tässä juuri mietiskelin, että mitenkä siihen taas tottuukaan, kun väri-ilottelun sijaan katsellaankin kostean ruskeaa maata ja mustia kynnettyjä peltoja. No, ei mennä siihen ihan vielä, nautitaan toki kesästä tässä ja nyt.

Siskoni lapset lomailivat vanhempieni luona, ja meillä oli myös parina yönä serkkuja yökyläilemässä. Tänään kuitenkin jatketaan kesänviettoa taas ihan omalla porukalla ja rennosti kotoillen.
Lapset poimivat kesällä monia pieniä kimppuja ilokseni, mutta nyt yhdistimme voimamme ja keräsimme oikein suuren puskan luonnonkukkia keittiön piristykseksi. Samalla reissulla löytyi suut makeaksi asti metsämansikoita ja vadelmia, ja aurinko porotti selkään oikein polttavan kuumasti. Juuri tällaista kesän kuuluu ollakin!

Tämä päivä kruunataan pienellä lepotuokiolla (minä ainakin kirjani seurassa), ja kenties saunakin lämpenee illaksi.

Ihanaa kesäpäivää!

Sadepäivää!

Nimittäin ainakin täällä meillä päin on varsin synkkä ja kolea ilma, joka muistuttaa kovasti niistä mökillä vietetyistä lapsuuden kesistä. Sade piiskasi järveä ja ukkonen paukkui. Telkkarista tuli aina Tangomarkkinoita, ja mukaan oli pakattu uusi Elloksen kuvasto, jota selasimme siskoni kanssa alusta loppuun ja lopusta alkuun pelaamalla, mitä ottaisit tältä aukeamalta -peliä. Pointti oli se, että joka aukeamalta piti valita jotain, niistäkin vaatteista, joista ei ollenkaan tykännyt. Tangomarkkinoiden ja Elloksen lisäksi sateista mökkilomaa viihdytti Ostos-TV, joka oli verrattain uusi keksintö, ja hetken aikaa varsin viihdyttävä. Jännitystähän tähän kaikkeen lisäsi vanha rämisevä TV ja tuulessa heiluva TV-antenni, joka ei jaksanut uhmata luonnonvoimia millään muotoa. Mökkiloman kohokohtia oli tietenkin se, että pääsimme käymään lähimmässä kaupungissa, jossa oli Tiimari! Ai että, se oli pikkutytölle melkoinen tapahtuma!

Mikäli Ostos-Tv ei jaksa houkutella, suosittelen katsomaan Yle Areenasta sarjaa nimeltä Dicte! Sieltä löytyy jo pari jaksoa, ja uusi ilmestyy (ja näkyy toki ihan telkkarissa) huomenna perjantaina.
Kyseessä on Tanskalainen poliisisarja, jonka pääosissa on Dicte, vasta eronnut rikostoimittaja, joka palaa lapsuuden seuduilleen Århusiin. Sarjan idea on vähän kuin Liza Marklundin Annika Bengtzon -romaaneissa, mutta mielestäni Dicte on onnistunut ruudun puolella Marklundin leffoja paremmin. Tanska on vähintään yhtä taitava kuin Ruotsi näissä asioissa. Eli jos tykkäät pohjoismaisista poliisisarjoista, pidät myös Dictestä. (Mikäli sadepäiviä tuntuu puskevan enemmän, ja laadukkaat poliisisarjat kiinnostavat, kannattaa myös katsoa Kylmäveriset tappajat (Den som dræber), joka on yksi parhaista tämän lajin tanskalaisista!)

Toinen vinkki enemmän lukemista harrastaville ja ehkä vähän kevyemmän laatuinen, sillä nyt on ihan pakko kehua myös Alan Bradleyn kirjoja!
Sain siskoltani lainaksi kaksi ensimmäistä (Piiraan maku makea ja Kuolema ei ole lasten leikkiä), ja olen aivan hurmioissani! Kirjojen päähenkilö on 11-vuotias Flavia de Luce, joka asuu Englannin maaseudulla vanhassa kartanossa leski isänsä ja kahden isosiskonsa kanssa. Asetelma lapsesta salapoliisiromaanin tähtenä voi olla aluksi outo, mutta kun tartut kirjaan, et voi lopettaa! Älyttömän rikasta kieltä ja loistavaa ajankuvausta! Ilman Miss Fisheria, ei olisi Flavian kaltaisia pikkutyttöjä, ja ilman neiti Fisheriä ja Flavia de Lucea ei olisi nykypäivän naisia!

Yleisvinkkauksena voisin sanoa, että vedä villasukat jalkaan, sytytä kynttilöitä ja hae ulkoa kimppu kesäkukkia maljakkoon! Lopulta sadepäivät on oikeasti aika ihania!