Hei ihanat!

Niin vierähti viikko kesävieraamme kanssa. Onneksi mukaan mahtui myös aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, joina voitiin nauttia ulkona olemisesta ja kaikesta kesäisestä. Silti paljon jäi myös tekemättä, viikko kun on lopulta aika lyhyt aika. Sovittiinkin, että vastaavaa kyläilyä voisi miettiä vielä tämän kesän aikana uudelleenkin. Eilen siskoni saapui kahden nuoremman lapsen kanssa, ja viimeinen vuorokausi tässä talossa onkin ollut täynnä ääntä ja elämää. Jopa siinä määrin, että nyt serkkujen lähdettyä, ja omien lasten hiljentyessä lepäilemään, pelkkä sateen ropinan kuunteleminen tuntuu oudon rauhoittavalta -niin hiljaiselta. Tämä päivä sipsutellaankin villasukissa ja tehdään ihan tavallisia kotitöitä. Levätään ja ladataan taas akkuja uusiin kesäpäiviin. Oikeastaan tuo sadepäivän raukeus tuntuu juuri nyt rauhoittavan lämpimältä. Sytytin jopa pari kynttilääkin sadepäivän kunniaksi ja syreenin oksat viimeistelevät tunnelman.

Viimeisen viikon ajan kaikki kesäprojektimme ovat olleet tauolla. Kesähuone ei ole edistynyt millään muotoa, ja myös altaantäyttöprojekti sekä parin perennamaan kunnostaminen on jätetty odottamaan tavalliseen arkeen paluuta. Niissäpä siis puuhaa tuleville päiville ja jollain tapaa kai koko kesälle. Perinteisesti kesän bucket list sisältää myös erinäisten komeroiden ja kaappien läpikäyntiä, mutta ne on niitä juttuja, joita siirretään sinne vähintäänkin heinäkuun loppuun tai tehdään jopa mieluummin vähän kiireellä ennen koulujen alkua. 🙂 Onneksi se bucket list ei kuitenkaan ole pelkkä työleirin tehtävälista, vaan mukaan on mahdutettu sopivassa määrin sitä ihan tavallista nauttimistakin!

Kesäsateet ovat antaneet mukavasti vauhtia kaikelle kasvulle, ja jopa kylvämäni nurmialueet alkavat jo kivasti vihertämään. Syreenit ovat täydessä kukassa, ja äitienpäivälahjaksi saamani rungollinen jalosyreenikin on avannut ensimmäiset kukintonsa. Sade antaa onneksi vauhtia myös monelle muullekin asialle, kuten esimerkiksi koiran trimmausajan varaukselle.

Huomenna kuitenkin toivottavasti paistatellaan jo auringossa, ja saadaan keskenjääneet projektitkin pyöräytettyä taas käyntiin. Siihen asti otetaan kuitenkin rennosti ja huilaillaan.

Tunnelmallista tiistaita!

Kuinka tyytyväinen olenkaan, että tajusin eilen elää hetkessä ja nauttia kesästä. Varsinkin, kun se hetkeen tarttuminen ei aina ole niitä vahvimpia taitojani! Sään vaihtumine helteisestä sateiseksi kuljetti ajatukset väkisinkin sinne lapsuuden kesiin. Nehän olivat niitä, jolloin aina paistoi aurinko. Aina oli hyvä sää, ja kesät olivat ”kunnollisia”. Muistan kyllä sateen mökillä, mutta vaikka kuinka pinnistän, en tahdo muistaa sateisia kesälomapäiviä kotona tai päiviä, jolloin oli kylmä. Niitä hetkiä kun värjöteltiin sisällä ja manattiin vesisadetta. Ei, niitä en pysty muistamaan!

Mutta oliko se elämä tosiaan niin auvoista silloin lapsuudessakaan. Paistoiko kesällä aina aurinko, tai oliko aina lämmin? Totta kai tässä nyt on ollut kylmää kevättä ja lämmintä talvea, mutta pointtini on se, että oliko se sää kuitenkaan lapsuuden kesinäkään niin satumaisen kesäistä jatkuvasti. Veikkaan nimittäin että ei!
Aika kultaa muistoja, mutta luulen, että lapsuuden kesämuistoihin vaikuttaa enemmänkin se lapsuudenaikainen suhtautuminen niinkin vähäpätöiseen asiaan, kuin säähän. Lapsena nimittäin osattiin elää hetkessä!

Lapsuudessa ei tuijotettu säätiedotusta tai päivitetty puhelimen sääappia joka välissä. Vilkaisu ulos riitti, ja jos tuli kylmä, sisältä haettiin lisää vaatetta, kun taas toisena hetkenä pitkähihaiset ripustettiin puunoksalle. Ei me lapset suunniteltu elämää sääennusteiden mukaan, vaan mentiin päivä ja sadekuuron väli kerrallaan. Ja mitä sitten jos vähän kastuttiin – eihän me sokerista oltu!

Nyt kun tarkastelen säätiedotusta, voivottelen väkisinkin seuraavan viikon ennustetta. Voivottelen sitä jopa ääneen lapsilleni, ja löydän itseni miltei kertomasta kuinka kesätkin olivat sentään ennen kesiä. Mutta ilmastoakin enemmän olen muuttunut itse. Olen tullut aikuiseksi, joka suunnittelee ja aikatauluttaa. Erilaisia muuttujia laskevaksi tylsäksi ihmiseksi, ja kadottanut sen sisäisen kesänlapsen, joka vähät välitti, vaikka sade välillä piiskasikin ihon punaiseksi. Mikä pahinta, tartutan omaa ajattelutapaani myös lapsiini!

Mutta onpa maailma muuttunut myös mukanani! Jos omassa lapsuudessa sisällä oleminen oli tylsää ja tekemistä keksittiin vain ulkona, tarjoaa nykyaika lapsille kaikenlaista virikettä ja puuhaa sisätiloihin. On kanavapaketit, suoratoistopalvelut, pelit ja vehkeet! On kaikkea millä sadepäivä sisätiloissa saadaan kulumaan jouhevasti. Ja samaan aikaan nykylapsilla on ulkovaatteet, joilla pärjäisi kastumatta vaikka järvessä, saati sitten kesäsateessa leikkiessä!

Katse kiinnittyi tänään harmaaseen. Sadepäivän sämpylätaikina on kohoamassa, ja päivään on mahtunut niin peliä leikkiä kuin askarteluakin. Ja kyllä, kaikkea tätä sisätiloissa! Poika uhmaa kuitenkin parhaillaan sadetta jalkapallokentällä, ja päätinpä itsekin tehdä iltalenkkikin säästä huolimatta. Ja lupaanpa itselleni myös sen, että tänä kesänä opettelen taas pitämään kesäsateesta. Tai jos en pitämään, niin ainakin opettelen olemaan välittämättä siitä. Poistun mukavuusalueeltani ja etsin sen kesänlapsen jostakin sisältäni. Opettelen hyppimään vesilätäköissä ja tanssimaan sateessa. Opettelen elämään hetkessä!

Hups vain ja viikko meni. Aamulla piti kellon soidessa oikein miettiä, että mikäs päivä nyt on alkamassa. Tuntuu että vieläkin tuo pääsiäinen sekoittaa päätä. Toisaalta on ihana palata arkeen ja arkirytmiin, mutta onhan tässä myös oma haikeutensa. Nyt pitää kuitenkin nauttia viikonlopusta ennen kuin antaa ajatusten juosta enempää sinne ensiviikkoon. Ja onhan perjantai yksi viikon parhaista päivistä, joten siitä yritetään tänään ottaa kaikki ilo irti.

Nyt kun sateen (ja rakeiden!!!) jälkeen aurinkokin taas jaksaa pilkistellä pilvien lomasta, tekee mieli kaikkea keväistä. Koska helmililjat ja perunanarsissit ovat jo tulleet tiensä päähän, olen tällä viikolla kukittanut kotia astetta kesäisemmällä fiiliksellä. Edellispäivänä löytyi kivat ruukkukrysanteemit, ja nyt viimeisenä löytönä suuri marketta, jonka ajattelin laittaa kuistille. Josko sielläkin jo joku päivä tarkenisi istua iltapäiväkahvilla.

Tänään on siinäkin mielessä viikon paras päivä, että saadaan iskä kotiin ja päästään viettämään iltaa koko perheen kesken. Tosin näin viime yönä unta, jossa mies ilmoitti, ettei enää palaisikaan. Pieni jännitysmomentti viikon päätteeksi siis. 😀 Lasten kanssa on taas menty nakkisoppalinjalla, mutta josko tänään syötäisiin hiukan paremmin. Monta ideaa on kyllä mielessä, pitäisi vain osata päättää. Ensi viikolla on sitten jonkinlaisen ruokavalion puhdistuksen aika, sillä tämä viikko on  mennyt aika herkkupainotteisesti. 🙂

Nyt kuitenkin nopea paikkojen oikominen ja koti vähän ”kutsuvampaan” kuntoon. Viikonloppuun mennään iloisella ja aurinkoisella fiiliksellä!