Jos meillä käytettäisiin verhoja, nyt olisi varmaankin se kohta vuodesta, kun olisin ripustanut kesäverhot ikkunoihin. Mutta koska meillä ei ole verhoja, päädyin vaihtamaan sänkyyn kukikkaat kesälakanat. Mainittakoon verhottomuuden syyksi myös se, että ikkunat on yhä pesemättä. Olen yrittänyt viime viikot pitää itseni sopivasti kiireisenä, minkä seurauksena kotona on tullut raivattua yhtä ja toista, joskin luulen, että varsinainen tehokkuus on ollut työstäni kaukana. Kaipaan kuitenkin sellaista kesäisen kepeää fiilistä sisustukseen, ennen kuin siirrytään taas täysin ulkoilmaelämään.

Meidän pintaremppakierros tyssäsi keväällä aika lyhyeen, ja olenkin tässä miettinyt, koska elämä olisi sillä tolalla, että jaksaisi taas jatkaa. Usein keväällä sitä ajattelee, mitä kaikkea kotona kesällä voisi tehdä, ja sitten totuus on kuitenkin se, että kaikki aika ja energia pusketaan puutarhaan ja sisällä sotkut vain kasaantuvat. Eli osaan olla jo rehellinen itselleni ja päädyn katsomaan, mitä aika tuo tullessaan. Ja onhan meillä toki ulkonakin jo ollut pientä projektia, joskaan en nyt ole itse vielä osallistunut kuin nurmikon kylvämiseen. Mutta kukkaniityn siemenet saapuvat varmaan jo huomenna ja sitten pääsen jatkamaan omaa osuuttani. Meille siis raivattiin vähän lisää pihamaata tuolta ulkorakennuksen takaa. Se olis sellaista joutomaaksi muuttunutta pihan osaa, joka sai nyt muun pihan kanssa yhtenäisen sorakentän. Tarkoitus on helpottaa vähän raskaammankin kaluston kanssa ajelua, eli puuhommia ja muuta pakollista pahaa. Mutta jäi sinne pieni rintevä paikka, johon päätimme tehdä perhos- ja mehiläiskeitaan.

En ole tänään vielä kauheasti ehtinyt ulos, mutta nyt ajattelin mennä illaksi kasvariin ja ehkä kaivan myös joitakin daalioita kellarin viileydestä esiin. Olen kovin skeptinen vielä kesän tulemisen suhteen, vaikka huomisellekin on luvattu miltei hellelukemia. Mutta ehkä mieli muuttuu kasvihuoneessa. Niinkin voi joskus käydä.

 

Aurinkoista viikkoa myös sinulle!

Ihan alkuun suuri kiitos teille kaikille myötäelämisestä. Tuntuu melko helpottavalta, että omaa suruaan ei tarvitse piilottaa tai feikata pois. Elämä on monia juttuja ja vaikka vain tosi tosi harvoin tuon täällä esiin ne negatiiviset jutut, kaikki me ollaan ihan vain ihmisiä ja kenenkään elämä ei ole helppoa ja alati vain ihanaa. Viimeisen viikon aikana arki on palannut suurilta osin elämään ja vaikka päivät pitävätkin sisällään lukuisia surullisia hetkiä, mukaan mahtuu onneksi myös niitä tavallisia juttuja. Ja niin kai sen hyväksyttävä jatkuvankin. Valon ja varjon inhimillistä tanssia. Välillä itkettää ihan hirveästi, mutta kyllä mä olen saanut myös nauraa. Kiitos jälkimmäisestä ystäville ja perheelle.

Viikonlopun aluksi annoin surukukkien vaihtua herkän hempeisiin pioneihin ja vapun kunniaksi puin ylleni mahdollisimman iloista ja värikästä. Niin hassua kuin se onkin, tämä surupuseroni on kaikesta huolimatta vaatekaappini iloisin väri – ja ehkä niin on just hyvä. Esimerkki elämän tasapainosta.

Viikonloppuun on täällä mahtunut ihan tavallisia kotitöitä, joiden tekeminen on oikeastaan mukavaakin noiden viikkojen jälkeen, kun koti oli vain kääntymispaikka. Pari päivää on pitänyt sisällään myös yhdessä herkuttelua ja ah, niin ihanan pyörälenkin hyvässä seurassa. Ehkä se elämä tästä. Palaa arkiselle uomalleen ja tasoittuu ajan myötä.

Kaunista iltaa myös sinulle ja iloa uuteen viikkoon.

Viikko sitten perjantaiaamu valkeni kauniin kirkkaana, mutta kylmänä. Ajoin aamulla kotiin ja tyhjensin autosta kamerarepun ja muut työvälineet ja olin varma, etten enää koskaan voisi tarttua kameraani, nauttia kevätauringosta tai perjantaiaamuista. Olin viettänyt viimeisen päivän ja yön isän vierellä. Ja vaikka kuolema ehkä isän kohdalla olikin armollinen, sen lopullisuus tuntui silti ylitsepääsemättömältä. Ajasta ikuisuuteen, mutta ei koskaan takaisin.

Viimeiset kolme viikkoa olivat ehkä elämäni raskaimmat. Ensin puhuttiin kuukausista, lopulta viikoista. Aika kului kuitenkin nopeammin kuin kukaan olisi vielä kuukausi sitten osannut kuvitella. Ja samalla ne viikot olivat myös äärimmäisen tärkeitä. Läsnäoloa ja välittämistä. Hiljaisuutta ja tärkeitä sanoja.

Nousin vielä torstaina aamukahdelta. Tein viimeisiä Instagram-kampanjoita valmiiksi ja lähdin ajamaan töihin. Automatkalla kuitenkin tajusin etten enää jaksaisi. Väsymys ja tieto siitä, että minun pitäisi olla jossakin ihan muualla kävivät turhan raskaiksi. Niinpä ajoin aamupäivällä sairaalaan ja istuin isän vierellä koko päivän ja seuraavan yön. Perjantaiaamuna ehdimme vielä istua yhdessä kokonaisen tunnin – kokonaisena perheenä. Se että olimme siinä vierellä on jotenkin lohdullista.

Viikon aikana tunteet ovat kulkeneet lähes kaikkia ratoja. On surua, kiukkua, väsymystä ja iloakin. Loppuviikosta päätin, että elämän on jatkuttava. Halusin kuitenkin lukea loppuun kirjan, jonka ehdin isän vieressä aloittaa ja neuloa valmiiksi paidan, jonka helman resorista pari kerrosta syntyi isän vierellä. Päätin, että ne on mun surutyötä. Ellen tarttuisi niihin nyt, ne muistuttaisivat aina siitä kaikesta, mikä jäi kesken. Eilen päättelin neuleen ja suljin kirjan. Totesin, että on aika jatkaa elämää. Nyt maanantai ja arki tuntuvat ajatuksena raskailta, mutta samalla lohduttavilta. Elämän on jatkuttava, eikä asia muutu, vaikka kuinka rypisin surussani. Toki surutyö ottaa aikaa villapaitaa ja kirjaa kauemmin, mutta se on kai vain hyväksyttävä osaksi elämää. Mulla on kuitenkin ihana perhe, työ jota rakastan ja elämä joka kannattaa elää.

Kolmen viikon aikana ehti saapua myös kevät. Ja vaikka voisi kuvitella toisin, meillä on puutarhajutut aika hyvällä mallilla. Tästä kiitos meidän miesväelle, joka otti tänä vuonna hoitaakseen kruopsutukset ja haravoinnit, kasvihuoneen lasit ja monet muut työt, joiden luulin jäävän tekemättä. Ehkä näiden räntäsateiden jälkeen puutarhajutuista on kiva ammentaa iloa arkeen. Nauttia keväästä, alati lämpenevistä perjantaiaamuista ja valokuvaamisestakin.

Viimeisen viikon aikana olen myös yrittänyt korvata lapsille ne viikot, jotka olin poissa. Kiitollisena siitä, että poissaoloni oli kuitenkin mahdollista. Olen onnistunut pyrkimyksessäni vaihtelevasti, mutta tänään leivottiin Klaaran kanssa suklaakeksejä. Niiden ohjeen löydät täältä, jos vaikka haluat kokeilla. Sopivat hyvin myös vapun herkkupöytään, joskin katoavat kovin nopeasti. Siksi tehtiinkin kolminkertainen määrä.