{ kevään ekat }

15.1.2013

Nostin vihdoin lehtikuusenoksat ruokapöydältä syrjään, ja ostin kevään ensimmäisen tulppaanikimpun. Johan tuli heti keväisempi fiilis. Jotakin muutakin vehreää pitää hankkia kotia piristämään. Ainakin olohuone, joka nyt on remontin alla, kaipaa kasvillisuutta ja pirteämpää fiilistä. Pitäisi vain tehdä reissu jonnekin, missä valikoimat ovat tulppaanikimppua suuremmat. Pitäisi ja pitäisi. Pitäisi sitä ja pitäisi tätä! Puuh, odottavan aika on todella pitkää! Pinna alkaa olla lopuillaan, ja haluaisin jo suunnitella elämää eteenpäin.



Palailen eilisen ihaniin kommentteihinne myöhemmin. Nyt lähden reippaalle happihyppelylle, jumpaan ja keksin kaikkia muitakin vippaskonsteja herätelläkseni uinuvat supistukset jälleen käyntiin!

 


{ aika siirtää joulu syrjään? }

04.1.2013

Loppiainen kolkuttelee ovelle. Taitaa olla aika siirtyä eteenpäin, ja laittaa joulu takaisin laatikoihin, pakata jonnekin vintin uumeniin. Ja kuusi on syytä kiikuttaa ulos myös, sen verran on tiputellut neulasiaan. Liekö tosin kukaan muistanut antaa sille vettäkään Tapanin jälkeen…
Vähän haikea fiilis, ikään kuin joulu ei olisi vielä tullutkaan. Se meni liian nopeasti, vihelsi vain ohi, eikä oikein ehtinyt tarttua kiinni. Onneksi se tulee joka vuosi uudelleen, tänä vuonna siis uusi mahdollisuus.




Nappasin päivällä muutaman kuvan joulun jäänteistä. Olkoon aihe tällä kertaa tässä. Viikonloppuna lähetän joulun matkoihinsa, ja ensi viikolla ostan jotain pirtsakan värisiä leikkokukkia. Nyt saa koti ja mieli virittäytyä keväisempään tunnelmaan. Näkemiin joulu, tervetuloa valo!

Mukavaa viikonlopun aloitusta kaikille!

 


{ taviksissa }

02.1.2013

Eli tavallisissa vaatteissa! Kyllä, nyt on mammahousut heitetty lähes kokonaan nurkkaan ja kaivettu arkistojen kätköistä (=pahvilaatikoista) joulun ja uuden vuoden kunniaksi tavis vaatteet, jotka kesän ja syksyn aikana olen pikku hiljaa laittanut sivuun. Huisi fiilis!
Koskela (don’t ask) on valahtanut kengurupussissaan niin alas, että masu tuntuu lähes kadonneen, ja jokuset teistä asiasta jo tapsanpäivän postauksessa huomauttivatkin. No joo, ei se masu nyt ihan tunnu kadonneen, mutta näyttää kyllä kovin pieneltä! Siis pieneltä ollakseen vauvamasu viikolta 37.
Henkilökohtaisesti en nyt sanoisi, että vauvan laskeutuminen oloa mitenkään helpottaa, mutta joulunpyhienkin pakkasilla tuntui taivaalliselta vetää toppatakin vetoketju kiinni!
Vaikka vauvamasu ihana onkin, niin kyllä jo alkaa olla ikävä omaa tuttua kehoaan ja omia muotojaankin. Puhumattakaan elämän ”helppoudesta” ilman lantiota painavaa vatsaa. No, nyt pieni askel vanhaan (tässä tapauksessa vanhoihin vaatteisiin) on mahdollinen juurikin laskeutuneen vatsan ansiosta. Flexi-beltit ei oikein toiminut mulla tuossa keskiraskaudesta, koska etupaneelin peittäminen vaati vähintään mekkoon pukeutumista pystyvatsan vuoksi. Nyt loivemman kummun kanssa vyötärönleventäjät toimivat oikein hyvin.


Tänään on ollut sellainen semi-siivouspäivä, iltapäiväksi jotain kivaa ja mukavaa puuhaa. Voipi olla, että tontut ja possut lähtevät vielä tänään kohti ullakkoa, mutta viimeistään sitten loppiaisena. Jotenkin ei nyt vain ole kiire joulunkaan siivoamiseen. Antaa venyä (meillä siis on yhä kuusikin), seuraavaan on kuitenkin taas vuosi aikaa.

Taustalla muuten sitä maalausprojektia. Kyllä sekin tästä pikkuhiljaa….

Mukavaa vuoden ekaa arkipäivää mussukat!