{ ollaan vaan }

04.11.2013

Niin kuin Ellun kanat tai jotain. Pitäisi tehdä vähän sitä ja tätä, mutta tänään houkuttaa enemmän vain olla.
Mutta ei tämä laiskuutta ole, ei suinkaan! Nyt on vaan jouluvaihde päällä, ja siihenhän kuuluu oleellisesti tunnelmointi! Ajateltiin aloittaa joulustelut, ja leipoa iltäpäivällä pipareita. Poltellaan kynttilöitä ja tunnelmoidaan, parasta tekemistä tälläiselle sadepäivälle, siitä ei pääse mihinkään! Elisen päivän käytin niinkin hyödyllisesti, että pinnailin Pinterestistä jouluinspistä Christmas -taululleni. Niin, ja ostin ensimmäisen joululehden ja kirjoitin joulun menunkin ylös. Hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty, eikö!?

oloilua

Lantlivin jouluisesta numerosta iskin silmäni tuohon ruokailutilan kuvaan. Mulla olis musta suuri ruokapöytä varastossa, kunpa vain saisi keittiön kuntoon, ja laminaatin tilalle sen vaalean puulattian. Jotain tuon kaltaista fiilisä olis kiva lähteä tavoittelemaan. Ikean hauskat tuolit ja lämpimät porontaljat pomppasivat ostoslistalle nekin. Pitkästä aikaa sormet syhyävät todella sisustamaan!

oloilua3

Mikäli teillä on tekemisen puutetta, niin muistakaan ainakin osallistau kivoihin kisoihin: Philipsin Wake-Up light kilpailu ja Hobby Hallin jouluarvonta ovat molemmat yhä käynnissä. Arjen kaunistamsien etsintä on sitävastoin päättynyt, ja ilmoittelen teille vielä tämän päivän aikana, ketkä kolme onnekasta voittivat Lotus Emilian ja Vallilan palkintopaketit! Pysykää siis kuulolla!

oloilua2

Seuraavaksi vuorossa kerhokuljetusta ja päikkärihiljaisuutta. Taidan kaivaa vanhatkin joululehdet esiin. Kun kerran joulua kohti mennään, niin mennään sitten kunnolla!

Mahtavaa viikon alkua kaikille!


{ hitaasti }

28.10.2013

Heräilen hiukan hitaasti tähän uuteen viikkoon. Jotenkin ihan laiska olo, eikä tunnu kone käynnistyvän. Johtuu varmaan tosta pimeydestä. Toimin aurinkoenergialla, se on huomattu.

Sen verran sain itsestäni irti, että siivosin aamulla vaatehuoneen ja kuistin. Löysin jälleen ne vihreät pöksyt, jotka ovat taas olleet melkein vuoden unohduksissa. Kivat kotihousut, joustavat ja mukavat. ”Löysin” myös kassillisen villasukkia ja tuon valkoisen puseron ristipistoruusuineen, melkein kuin olisi shoppaillut uusia vaatteita!

Kuistilta kannoin sisälle rosmariinit ja oliivipuut. Katsotaan, tokeneeko tuosta, vai pitääkö ne heittää maatumaan. Olkkari on onneksi sen verran kylmä ja vetoinen, että talvehtimisolosuhteet on ainakin jossain määrin kunnossa.

Kaikennäköistä hommaa pitäisi tehdä, pyykkikasat selvittää jne. mutta taidan tyytyä sohvalla makoiluun ja kirjan lukemiseen. Ehtiihän noita sitten vaikka huomenna.
Mutta tukka on pakko pestä tänään, hyi, miten se näyttääkin rasvaiselta!!!!

maanantai1maanantai4maanantai5maanantai2

Ja tiedättekö, mun tekee ihan julmetusti mieli kiinalaista höttömättöruokaa. Pari viikkoa jo olen vesi kielellä miettinyt possua ja valkoista riisiä. Ihan ihme himotus! Onneksi ei ole kiinalaista lähellä, juoksisin varmaan just nyt syömään… Enkä ole raskaana. Sitäkin on jo ehdotettu. 🙂

Hauskaa ja laiskaa viikon alkua teillekin! Ei vaan, olkaa te pikkuisen pirteämpiä!


{ matalalentoa – kiitos riittää! }

20.10.2013

Olen pohtinut viime päivät, miten yksi syksy voikin olla näin hankala. Itse asiasa niinkin hankala, että olisin voinut sisällyttää edelliseen lauseeseen voimasanan tai kaksi. Jatkuvat sairastelut vievät voimia ja syövät yöunia. Päivät yritän tsempata itseäni, mutta todellisuudessa pinna on kireällä kuin viulunkieli, ja tsemppaaminen on lähinnä hampaiden yhteen puremista.

Päivittäin tuntuu, että kädet ei riitä, aika ei riitä – ja mikä pahinta; Minä en riitä!
Mutta kukapa ei painisi välillä riittämättömyyden tunteen kanssa?! Lukiessani noita jättämiänne kommentteja edellisestä postauksesta, huomaan monen kamppailevan saman asian kanssa; Vaikka arjen suorittaisi kuinka hyvin, vähintään läsnä voisi olla vieläkin enemmän! Joku jo huomauttikin, miten vaikeaa tuolta joukosta on poimia se yksi tarina. Näin todellakin on, mutta olen silti iloinen jokaisesta jättämästänne kertomuksesta. Huomaan äitiyden olevan universaali käsite. Oli kyseessä sitten kymmenes lapsi, tai se ensimmäinen, pitkään ja hartaasti odotettu (kenties surujenkin kautta saavutettu), painimme kaikki samojen ongelmien kanssa. Ajoittainen riittämättömyyden tunne yhdistää meitä – tai vähintään pelko siitä.

matalalentoa

matalalentoa2

Jättäkää ihmeessä lisää tekstejänne tuohon edelliseen postaukseen. Vetistelen niiden parissa enemmän kuin mielelläni. Mutta muuten ajattelin jättää vetistelyt tältä syksyltä vähemmälle, ja tehdä enemmän jotain kivaa! Musta nimittäin tuntuu, että on olemassa vain yksi keino lopettaa tämä matalento: Tästä lähtien aion riittää vähän enemmän myös itselleni!

Suloista sunnuntaita ja auringonsäteitä!