{ joulukiirettä }

15.12.2013

Tämä viikonloppu on todellakin mennyt enemmän tai vähemmän joulukiireissä. Vaikka mukaan on mahtunut kivaa ja rentoakin tekemistä, tuntuu pieni paine kasautuvan hartioille. No, toisaalta se kuuluu jouluun, ja tuo oman lisänsä fiilikseen. Itkupotku stressiä en aio ottaa mistään, joulu tulee joka vuosi, vaikkei sitä vimpan päälle laittaisikaan.

Lähinnä nyt on keskitytty pakollisiin hankintoihin, ruokajuttujen suunnitteluun ja valmisteluun. Viimeisiä lahjo ja on tullut hankittua, ja paketointikin on ainakin käynyt jo mielessä. Iltapuhteiksi ajattelin leipoa vielä joululimput, jotta olisi yksi artikkeli vähemmän to do -listalla.

Tälläisen harmaan ja (vesi)sateisen päivän päätteeksi ajattelin laittaa teille muutaman kuvan (jälleen) kuistilta, jossa valo jotenkin sentään riittää kuvaamiseen.  Viileä tila toimii tällä hetkellä paitsi ruokavarastona, myös kylmäsäilytyspaikkana hyasinteilleni. Viileästä on hyvä napata aina uusia kasveja sisälle tunnelmaa tuomaan, ja tästä satsista riittää nyt varmasti jouluun asti.

3. adventti3. adventti 33. adventti 43. adventti 2

Nyt mukavaa kolmatta adventtia; Kynttilät palamaan ja sormet taikinaan.

Jos hyvää joululimpun ohjetta olette vailla, täältä löydätte omani. Näköjään niitä on ennenkin tässä kohtaa joulukuuta tullut pyöritettyä!

Tunnelmallista adventti-iltaa kaikille!


{ rilliralli saapui maaliin }

11.12.2013

Rilliralli on tosiaankin saatu päätökseen, ja nyt on mammalla paitsi terävä näkö, myös uudet pirtsakat kakkulat nenällä!

Rilliralli -arvonnassa saitte kertoa mielipiteenne silmälasivalintaani, ja osallistuitte 150 euron Instrumentariumin lahjakorttiarvontaan. Huikeat yli 450 vinkkiä annoittekin, ja kohtuu tasaisesti mielipiteenne jakautuivat kaikkien viiden vaihtoehdon kesken!

Ei missään tapauksessa punaista! Mutta, niin siinä vain kävi, että punainen Lexington vei voiton!
Oikeastaan kukaan lähipiiristäni ei puoltanut valintaani, mies liputti vahvasti Pradan sinisten pokien puolesta. Nämä tuntuivat kuitenkin omaan päähän uskomattoman mukavilta, pokat eivät ”häiritse”, ja mikä tärkeintä, ne istuvat päähän myös niinä päivinä, kun ollaan verkkareissa aamusta iltaan, ja hampaatkin unohtuvat pestä. Punainen sävy on niin läpikuultava, että iho antaa sille rusehtavan vivahteen. Punainen ei tässä tapauksessa ole kova tai silmään pistävä.
Kotiäiti valitsee helppoa ja mukavaa, mutta toki, jos sisälläni olisi bisnesnainen, siskon ehdottamat Ralph Laureninkin pokat olisivat olleet vahvoilla. Mutta, jokainen tyylillään, ja tämä tuntui nyt siltä omimmalta valinnalta.

Kaikki vaihtoehdot voit kurkata Rilliralli -postauksesta.

lasit 3

Entä kuka onnekas voittaa lahjakortin!?

Päivi, kommentillaan:
”Siniset Pradat näyttävät niin raikkailta sinulla! Mie ottasin ne.  Hienoja pokia oot löytänyt. Mulla on sama homma edessä.”
Oli tällä kertaa onnettaren suosiossa. Voittaja saa näillä minuuteilla minulta sähköpostia ja pääsee valitsemaan laseja vielä vaikka ennen joulua!

lasit2

Sellaista tällä kertaa! Flunssa taisi pelästyä uhoani, ei se ainakaan enää siitä vahvistumaan ryhtynyt. Nyt haudutellaan riisipuurot iltapalaksi, ja sytytellään taas ne kynttilät!

Ihanaa iltaa kaikille!


{ tineKhome – jouluinen arvonta }

02.12.2013

Voiha joulu! Mutta tällä kertaa ollaan jo ihan fiiliksissä. Kuusentuoksuakin alkaa nenä kaipailla, ja kaikkea kivaa pientä on ihana lisäillä kotiin pikkuhiljaa joulunajasta kertomaan.
Rakastan Tine K:n joulukoristeita, tai ylipäätään koko tuotemerkin gfiilistä, mutta näin joulunaikaan pidän siitä, että tarjolla on myös jotakin erilaista ja ”ei niin punavihreää”. Viime jouluksi hankkimani Tinen risutähdet jäivät tosin koko vuodeksi esille, niihin oli vain niin kovin vaikea kyllästyä! Sain blogin kautta myös joitakin uusia Tine K:n joulukoristeita, ja olen ripotellut niitä hieman sinne tänne fiilistä luomaan.

Uusia juttuja siis ovat suloinen metallipyörylöillä koristeltu puuvillanauha, glitterikuuset, tähtituikut ja pellavatöttöröt, joihin sujautin silkkipaperin kanssa hieman jouluisia herkkuja. Myös ihana toivekynttilä on uusi, enkä ole vielä raaskinnut sitä edes sytyttää. Ajattelin toivoa rakkautta, sitähän ei voi olla koskaan liikaa. Hauskaan kynttiläänhän saa jokainen itse kirjailla toiveensa, ja sitten puhallella minkä jaksaa!

Metalliset tähtilyhdyt vilahtivatkin jo viime viikolla instagramin puolella. Luulen, että kimaltavat pikkukuuset ja metallipyörylät pääsevät aattona kimmeltämään joulupöydän koristeina, mutta sitä odotellessa, ne saavat nyt tuoda tunnelmaa olohuoneeseen. Ja kuten instan puolella eilen kerroinkin, kuistin saattaminen joulukuntoon on tämän viikon projektina, ja jotakin kai näistäkin ihanuuksista päädyn laittamaan sinne.  Mutta siitä lisää sitten myöhemmin!

tinek 5 tinek 6 tinek 7 tinek 2tinek 10 tinek 4tinek 11 tinek1 tinek8

Mutta mutta, joulumieltähän pitää jakaa, ja jaettavaksi on tarkoitettu myös tämä TineK:n jouluinen tunnelma!

tinekhome - jouluarvonta

Arvontapalkintona on tällä kertaa:

metallinen tähtilyhty, valkoinen

dot metal nauha, hopea

 more cone tötterö, 2kpl valkoisia

glittertree, 2 pientä kimaltavaa puuta

ja kaikki nämä voittaja saa kauniissa TineK:n tähtilaatikossa (näkyy tuolla pianon päällä oikealla)!

Nyt on  siis mahdollisuus voittaa itselleen suloinen kokoelma joulua TineK:n tyyliin!
Pääset mukaan arvontaan kertomalla oman suosikkituotteesi TineK:n valikoimista. Jätä kommenttisi linkillä varustettuna viimeistään itsenäisyyspäivänä 6.12! Ilmoitan voittajan seuraavana aamuna, jotta palkinto saadaan varmasti matkaan heti ensi viikon alussa, ja voittaja pääsee nauttimaan joulukoristeistaan!

Arpaonnea! Ja joulumieltä!!!