Sunnuntaiterkut!
Ehdin jo epäillä, loppuuko tämä viikko laisinkaan, mutta niin se vain on edennyt sunnuntaille asti! Harmaata ja vesisadetta, se taas toistaiseksi siitä talvesta. Huomaan, että pää kaipaa taas valoa ja auringonpaistetta, jopa silläkin uhalla, että pakkasmittari heittäisi pariinkymmeneen. Jotenkin hektinen viikko takana. Pitäisi nollata, meditoida itsensä tyyneksi ja valmistautua uuteen putkeen. Tänään se sunnuntain joutilaisuus ja raukeus, ei vain tunnu saavuttavan minua. Tai sitten olen liiankin raukea, tänään tuli nimittäin nukutta pitkästä aikaa yhdeksään asti! Pienin tekee edelleen hampaita, ja sekös on valvottanut viime aikoina koko taloa. Univelkaa kai kaksihampaisella itselläänkin, kun nukkui yli 14 tuntia! 🙂

Olen tässä yrittänyt herättää nukkuvaa sisustusintoani erilaisten katalogien avulla. Ideoita sinne tänne, kuten tähän yläkerran aulaan, josta muodostui jonkinlainen kaatopaikka.;Kun huonekaluille ei keksitty muuta osoitetta, ne kannettiin tänne. Divaani ja kirjahyllyt vain kaipaisivat jotakin seurakseen. Kenties matto lisäisi aulatilan viihtyvyyttä. Valaistus pitäisi hoitaa kuntoon, ja pintojen viimeistely saattaa päätökseen. Mutta miten se auringonvalon puute saikin taas sisustelufiiliksen sammumaan! Aloin kuitenkin pohtia toista taktiikkaa: Entä jos sisustelisi ja laittaisi paikat kuntoon nyt harmaina päivinä, ja sitten kun aurinko taas herää levostaan, voisi nauttia työnsä tuloksesta! Ei ollenkaan huono idea!

Sisustusmietosten lisäksi tähän viikonloppuun on mahtunut paljon muutakin. Eilen vietettiin nimittäin puuhääpäivää! Tosin ihan kotona, ilman sen isompaa juhlintaa, mutta kuitenkin. Rakas puolisoni muistutti minua myös siitä, että jäljellä on enää kuukausi, ennen kuin alan käymään neljättäkymmenettä. (Masentava sanavalinta, josta annoinkin välittömästi kritiikkiä!) Pitää ehkä tehdä tästä ikimuistoinen kuukausi! 🙂

Ai niin. Yritin eilen instailla teille kuvia lauantai-illan ptsaherkutteluista, ja muusta hääpäiväfiilistelystä, mutta puhelimeni oli toista mieltä. Onko teillä muilla iPhonen käyttäjillä välillä instagramin kanssa ongelmia?  Omani sammutta instan usein jossain kohtaa kuvien julkaisuyritystä. Nyt minua onkin suuresti alkanut ärsyttämään tuo puhelimeni yhteistyöhaluttomuus, ja sisustusjuttujen lisäksi olen pähkäillyt uuden puhelimen hankintaa.

Hellouuuu!
Kuten kuvista voi päätellä, täällä aletaan olla jo ihan iskussa, tosin toipilaaksi luokittelen itseni vielä ainakin huomisen ajan, katsotaan sitten asiaa uudelleen!
Anyway, ajattelin tänään jo näyttää ihan ihmiseltä, ja vetäisin niskaan viime viikolla ostamani uudet releet, jotka instassa jo viikonloppuna vilahtivatkin. Punaiset pöksyt ja farkkupaita, molemmat tosi pirtsakoita!

Mutta, entä otsikko?
Asia on nimittäin niin, että kun joutuu sinnittelemään siellä tylsyyden rajamailla, saa päähänsä mitä hauskempia ideoita. Tällä kertaa hauskuuttelin ottamalla asukuvat laajakuvaobjektiivilla! Menin reilu vuosi sitten maksamaan itseni kipeäksi uudesta objektiivista. Ajatuksena oli lähinnä kuvata laajempaa kuvakulmaa kotona, mutta minä ja obiska – me ei vain tultu toimeen toistemme kanssa. Kotona joka paikka repsottaa, ja laajassa kuvassa näkyy tietty kaikki se. En myöskään ollut ostoksestani ihan varma. Oliko se nyt kuitenkin vähän liian laaja… Oli syy mikä tahansa, obiska jäi vaille käyttöä. Parit kotikuvat kävin sillä napsimassa muualla, mutta nyt objektiivi on ollut varmaan vuoden täysin käyttämättä.

Canon EF 24mm f/2,8 ISO500
Harjoittelu tekee mestareita, ja niinpä päätin kaivaa kapistuksen tänään kaapista ja koittaa, miten lähinnä sisustuskuviin hankkimani objektiivi taipuu ihmisen kuvaamiseen. Kuvauspaikaksi valitsin raput, sillä se on ehkä haastellisin paikka saada ihminen mahtumaan kuvaan useimmiten käyttämälläni 50mm:n ”putkella”. Suoraan rappusia vastapäätä on nimittäin seinä, ja tilaa jalustalle on likimain metrin verran.
Alla kuitenkin näytteet kahdella eri objektiivilla kuvattuna. Toki kuvat ovat rajattuja, jouduin suoristamaan niitä jne. Mutta näistä näkee kuitenkin etäisyydet, kuvien terävyyden, ja myös tuon hauskan mittasuhteiden vääristymän (varsinkin ihan eka kuva), kun kuvattava kohde seisoo melkein kiinni kameran linssissä!

Canon EF 24mm f/2,8 ISO640

Canon EF 24mm f/2,8 ISO500
Viimeiset kaksi kuvaa vertailun vuoksi. Nämä siis otettu sillä paljon käyttämälläni Canonin 50mm/1.8 -objektiivilla.Koska kuvasin suurimmalla mahdollisella aukolla (f/1,8), huomaa eron edellisiin varsinkin taustalla näkyvän rappusten kaiteen avulla. Näitä kuvia ei ole rajattu, joten tässä se todellinen, mitä sain tällä polttovälillä kuvaan mahtumaan näissä olosuhteissa. Ymmärtänette, että yli 180 senttisen kohteen mahduttaminen kuvaan on aika usein tosi hankalaa. 🙂 Seinät tuppaavat tulemaan vastaan, vaikkei tässä nyt ihan hellahuoneessa asutakaan.

Canon EF 50mm f/1,8 ISO400

Canon EF 50mm f/1,8 ISO400
Kannattiko leikki? Kyllä vain! Hassujen mittasuhteiden lisäksi löysin myös objektiivin hyvät ominaisuudet. Ahkeralla käytöllä meistä voi kasvaa vaikka bestikset, kuka tietää! Entä kuvan laatu? Kyllä rahalla saa laatua, tässä sen huomasi. Mulla on menossa jo toinen edullinen 50mm objektiivi, ja onhan ero tähän jämerämpään (ja kolme kertaa painavampaan) kapistukseen verrattuna aika iso. Ei paljon tarvinnut terävyyttä kuviin lisäillä!

Kamera : Canon EOS 5D mark II
Objektiivit : Canon EF 24mm f/2,8 ja Canon EF 50mm f/1,8

Pöksyt ja farkkupaita : Mango
Kello : MK
Korvikset : Pernille Corydon (blogin kautta saadut)
Rillit : Lexington (blogin kautta saadut)
Villasukat : äiskän tekemät

Auringonsäteiltä ei voi välttyä, ei vaikka olisi neljän seinän sisällä sairastamassa. Facebookissa jo eilen hiukan avauduinkin valon mukanaan tuomista lieveilmiöistä, kuten likaisista ikkunoista ja pölyisistä pinnoista. Mutta niinhän se on, joulusiivous on useimmiten aika turha, koti kaipaa perusteellista puunausta kun kevättalven aurinko alkaa paljastaa kynttiläkauden nokeentumiset ja jokaisen pölyhiukkasen.

Pölyongelman lisäksi, lisääntynyt valo toi myös muuta ajateltavaa. Tässä seiniä tuijotellessa olen nimittäin äärimmäisen ärsyyntynyt myös kaikesta keskeneräisyydestä. Sitä ja tätä pitäisi tehdä, maalata ja nakutella. Mutta kaikkeen tuohonkin suhtaudun nyt erilaisella energialla. Lähtökohtaisesti olen jo tyytyväinen siihen, että keskeneräisyys pistää silmään! Liian helposti kun vain tottuu siihen, että tää nyt on tälläistä… Toki ymmärrän, että käsissämme on ikuinen työmaa, valon määrällä ei sinänsä ole sen suurempaa vaikutusta asioiden hoitumiseen.

Mitä tulee seinien tuijottelemiseen, olen todellakin yhä sairaana. Edessä on lääkärireissu, sillä korvia särkee niin, ettei pää tahdo kääntyä. Ja se pää. No se on tietysti ihan hajoamispisteessä! Olemisen sietämätön keveys kun ei vain sovi luonnolleni. Neljän päivän treenitauko jouluna oli tehdä mut hulluksi, nyt on hiukan sama ongelma. Vaan ei auta kuin kärvistellä, eiköhän se sitten lopulta kuitenkin ole kannattavampaa levätä ja parannella itsensä yhdellä kertaa ihan kuntoon.

Mielenterveyteni tähden aloitin tänään kuitenkin pienet kevätsiivoukset, ja Alman kanssa olen ajatellut tehdä pienen happihyppelyn. Tälle viikolle on luvassa jänniä juttuja. Elämään tulee muutos, jonka kanssa pitäisi astella seuraavat puoli vuotta. Ja perjantaina mun pitäis itse astella catwalkilla. Kun en vain kaatuisi – kummassakaan jutussa! 🙂
Lisää molemmista myöhemmin, nyt pitää jatkaa näitä kotihommia!

Aurinkoista uutta viikkoa!
Ja hei, muistakaa kääntää tänään Avalle klo 21!