Torstai toivoa täynnä, eikös!?

Lupasin jossain kohtaa laittaa kuvia kalkkimaalatusta seinästä, mutta se on vähän jäänyt. Lähinnä, koska tuo seinä nyt ei vaan ole mikään kovin kuvauksellinen. Täynnä jos jotakin pistoketta ja nyt vielä kamala ruma valokuitulaatikko. No, ehkä ne saadaan jotenkin kauniisti piiloon – sitten joskus. Lähinnä tämän seinän maalaus oli pieni koe, eli tarkoitus olisi maalata samalla sävyllä viereisen huoneen, eli olohuoneen kolme seinää. Pianohuoneeseen riittää tämä yksi, sillä puuseinät jätetään molemmista huoneista valkoiseksi, ja pianohuoneessa on lisäksi tuo rappusten panelointi, mitä ei myöskään lähdetä kalkkimaalilla maalaamaan.

Maalina käytimme Kalklitirin kalkkimaalia, ja eka kerros sudittiin sävyllä San Saccaria. Heti kerroksen jälkeen olin kuitenkin sitä mieltä, että sävy oli liian vaalea. Ongelma on kuitenkin se, että nämä huoneet ovat talon pimeimpiä, sillä olkkariin paistaa lähinnä ilta-aurinko, ja pianohuoneeseen pääsee lisäksi jonkin verran aikaista aamuaurinkoa. Kovasti ei siis voida tummempaan heittää, ettei lopputuloksesta tule pimeä ja ahtaan oloinen. Nougatin Sannalta kyselin apua, ja sain kuulla, että San Saccariasta seuraava tummempi harmaa olisi sävy Winter Primo. Sen kuitenkin olen livenä nähnyt, ja tiesin, että tuo sävy näyttäisi näissä huoneissa turhan tummalta. Kalklitir on kuitenkin tehnyt ihan nimikkomaalin Sannalle, ja sävy Nougat on juurikin noiden kahden perussävyn välistä. Selvästi harmaampi, ja vain inan tummempi, kuin San Saccaria, mutta fiilis on heti vahvempi. Niinpä sudittiin pari kerrosta sävyä Nougat, ja lopputulos on ihan täydellinen.

Tässä nougat sävyssä näkyy jo selkeämmin tuo pensselin jälki, kuin mitä se näkyi vaaleammassa San Saccariassa. Seinän pinta on nyt ihanan tuntuinen, ja kun päästään aikanaan maalaaman loputkin seinät, uskon, että lopputulos on täydellinen. Tietysti sitten vielä ne listat aikanaan kruunaavat koko homman.

Je ne farkut. Ne on ollut odottamassa jo tovin keväisempiä säitä. Lempparimerkki Please Jeans, vähän vaaleammassa sävyssä tällä kertaa. Tosi ihanat, joskaan ne ei ole vielä asettunut päälle yhtä mukavasti kuin vanhat farkut, mutta kyllä nämäkin tästä vielä pehmenevät. 🙂

Aurinkoa ystävät!
Pus!

Otettiin eilen kaikki ilo irti kauniista illasta ja haettiin pari isoa nippua pajunkissoja. Lähinnä siltä varalta, että lähempänä pääsiäistä pajut saattavat olla jo täydessä kukassa. Yksi kimppu koristeeksi, ja yksi lapsille vitsa-aineiksi. Vielä pitäisi hakea hiukan isompi oksa, jotta lapset saavat pääsiäispuunsa. Saappaat kurassa tallusteltiin pellon reunaa ja heiteltiin kiviä lammen jäälle. Muisteltiin viime kesää ja huonoa kalaonnea.

Risuretken jälkeen virittelimme pihaan kunnon nuotion ja paistoimme tikkumakkaraa. Voi että, miten se onkin niin eri makuista kuin grillissä kypsennetty! Veikkaan tosin, että maku syntyy enemmänkin fiiliksestä. Vähän sama juttu, kuin vertaisi kotona syötyä jäätelöä jäätelökioskista ostettuun. Oli kuulemma paras ilta pitkiin aikoihin. Ja niinhän se on, ei sen tekemisen tarvitse olla sen kummempaa; Yhdessäoloa ja aika arkisiakin juttuja, mutta niistä jää ne parhaat muistot.

Tuntuu, että vuosi sitten pääsiäinen jäi jollakin tapaa ihan viettämättä, mutta tänä vuonna ajattelin ottaa siitä kaiken ilon irti. Näin kun ajoissa aloittaa, niin ehtii varmasti nauttia ihan jokaisesta pikkujutustakin.

Suloista keskiviikkoa!

Keskiviikkoa!

Niin ihanan valoisa aamu, että oli pakko tarrata kameraan. Kuvia taas keittiöstä, siitä toisesta päädystä, joka meillä toimii jonkinlaisena arkiolkkarina. Tämä keittiö kun on se huone, jossa meillä oikeastaan melkein vallan ollaan. Poikkeuksena se, että yläkerrassa nukutaan, ja olkkarissa katsellaan telkkaria. Jälkimmäistäkin hyvin harvoin, ja usein vasta lasten mentyä nukkumaan. Harvoin meillä edes vieraat (ne tutut ystävät ja sukulaiset) käyvät keittiötä pidemmällä. Kodin sydän on meillä sananmukaisesti juuri täällä köökissä.
Blogin vanhemmat lukijat varmaan muistavatkin ns. yhden telkkarin politiikkani. Tällä olen tarkoittanut sitä, että mielestäni yhden television on riitettävä, ja jos näin ei ole, pitäisi elämäntavat syynätä kuntoon. Ideana siis se, että kaikkien ei tarvitse olla niin telkkaririippuvaisia, että talossa pauhaisi kaksi laitetta samaan aikaan esittäen eri ohjelmia.

No, nyt mun politiikkani on horjumassa. Ei sen vuoksi, etteikö katselemiseen riittäisi yksikin telkkari, vaan sen vuoksi, että tuntuu tyhmältä, ettei tässä tilassa ole telkkaria. Koska keittiössä laitetaan ruokaa, löhötään, istuskellaan, leikitään, pelataan, piirretään, askarrellaan, leivotaan, seurustellaan – you name it – joten miksipä tässä ei joskus voitaisi katsoa teeveetäkin!? Sehän voisi olla ihan kiva, että ruuan päälle lapset katsoisivat pikkukakkosen tässä, ja me aikuiset voisimme sitten seurustella samassa tilassa. Nykyään kun se on niin, että jos lapset katsovat piikkukakkosen, tai mitä tahansa muuta lasten ohjelmaa, niin me aikuiset jäädään tähän keittiöön kuitenkin.

Koska meidän telkkari, se one and only, on aika pieni nykytrendeihin verrattuna, olemme pohtineet tässä jonkun aikaa, että vanhan telkkarin voisikin siirtää keittiöön ja hankkia sitten vähän isomman olkkariin spesiaaleja leffa- ja Netflix-iltoja ajatellen. Vaan jotta pehmiäisin kunnolla ajatukselle, pitäisi tietysti ratkoa pieni sisustuspulma; Mihinkä se telkkari sitten laitetaan, ja miten nykyiset kalusteet sijoitetaan uudelleen!? Ei mikään elämän kokoinen ongelma, mutta pieni pähkinä nyt kuitenkin. Niinpä mä täällä nyt sitten kieputan sohvaa ja divaania mielessäni, ja yritän keksiä ratkaisun. Sinänsä hassua, kun kuitenkin pidän tästä tilasta jo ihan tällaisena.

Anyway, mukavaa ja aurinkoista keskiviikkoa!