Voi jestas! Ehdin jo luulla, etten näkisi tätä päivää ikinä! Siis listoja paikallaan. No, nyt niitä voisi tuijotella vaikka lopun iltaa. Just täydelliset, eikä purut ja villatkaan enää pynkää esiin seinän ja lattian välistä. Tämä tietää myös hurjasti siistimpää kotia ja tietty ihan hitosti siistimpää fiilistä!

Ilman vanhempieni apua ei kyllä olisi tästäkään selvitty. Kahden pienen lapsen kanssa joka hemputin kulman miettiminen ja listojen paikalleen passaaminen kun on jonnin verran työlästä. Varsinkin kun ei ole mikään alan ammattilainen. Vielä maalia pintaan, ja ne on ihan täydelliset.

Joitakin paikkoja pitää nyt lattiasta vielä maalata, kun en ole aikoinaan sutinut ihan nurkkiin asti, ja myös kynnyslistat saavat vielä lattiamaalin ylleen. Kattolistat suditaan samalla maalilla, kuin katot on maalattu, ja oviin ja karmeihin käytetään sitten eri sorttia. Maalaamisen jälkeen myös nuo listojen koristukset tulevat paremmin esiin, mutta jalkalistan kauneus nyt näkyy aika hyvin tuossa muurin ympärillä.

Turha varmaan sanoa, että olen aika huikean onnellinen tämän sunnuntain jäljiltä.

Mutta nyt iltapuuhailuja, ja sitten pensseli käteen kun talo vähän hiljenee. Suloista sunnuntai-iltaa myös teille!

Pöh, minä tänne eilen ehtinytkään. Asioilla juoksemiseen meni koko ilta, ja melkein voisi sanoa, että ihan sen vuoksi, että taas lähdettiin merta edemmäs kalaan. Se oikea karmi-/peitelista löytyi nimittäin sieltä samasta aarreaitasta kuin the jalkalistakin. Mahtava paikka perinnerakentajalle tai -remontoijalle. Palvelun henki on, ”sitä, mitä ei ole, sitä tehdään”.

Että onhan tossa nyt puhdetta seuraaviksi viikoiksi. Ei pitäisi käydä aika pitkäksi.

Alla kuva siitä unelmieni jalkalistasta. Siellä se oli vanhassa aitassa satojen serkkujensa kanssa, mutta haravoiva silmäni osui juuri siihen oikeaan. Rakkautta ensi silmäyksellä! Etsimiseen ei mennyt kuin 20 sekuntia, kun päästiin oikeaan paikkaan. Se vähän kuin huusi nimeäni!

Tänään nautiskellaan kuitenkin myös jalkapallosta; Äidit vastaan pojat tempaus. Kunpa kunto kestäisi! 🙂

Ihanaa viikonloppua!

Tässä, kohta kolmen vuoden aikana, on ihmeesti oppinut sietämään keskeneräisyyttä. Pari vuotta meni niin, että keittiön katon ja seinän välistä kurkkasi karhuvilla, eikä se edes pistänyt silmään. Makuuhuoneessa on myös jonkin aikaa ollut pieni näkymä niin seinän levytyksen, kuin katonkin sisään. Pitihän sinne kurkata ja katsoa, että mitä toimenpiteitä jatkossa tarvitaan.

Puuttuvat sähköt, lattioita halkovat jatkojohdot, ja ne hemmetin listat, nyt ovat ehkä paha siitä pienimmästä päästä. Muistan kun joku tosin joskus laittoi kommenttiboksiinkin kysymyksen, että aiotaanko me laittaa ollenkaan kattolistoja. Tuolloin se lähinnä huvitti, kun tiskit hoideltiin vessassa. Niin, sitä on tosiaan joutunut mukaavuusalueeltaan sen verran kauas, että ihan pikku keskeneräisyys ei ole niin kamalasti haitannut.

Tällaisia ikuisuusprojekteja on vaikea selittää ihmiselle, joka ”rakentaa” talon tilaamalla sen valmiina elementteinä talotehtaalta. Tai tekee ”remonttia” tapetoimalla seinän. Mitenkään vähättelemällä noitakaan projekteja, uskon, että siinä vaiheessa kun taloa aletaan omin pikku kätösin kasaamaan pitkästä tavarasta, joutuu niin kärsivällisyys, kuin hermotkin, todelliselle koetukselle. Vähän sama vanhan kanssa. Mitään ei voi oikein suunnitella liian valmiiksi, aina pitää ensin kurkata ja purkaa, ehkä todeta suunnitelma kelvottomaksi ja keksiä kompromissi. Kaiken sen keskeneräsyyden joukossa eletään ja hengitetään ihan tavallista arkea, ja ihmetellään kun käsiparit ja tunnit eivät riitä.

Niin, mä lasken tapetoinnin, ja kaiken maailman kalkkimaalaamisen, sisustamiseksi. Sellaiseksi remontin viimeistelyksi, vähän kuin päättelisit sukkakutimesi. Eihän ne juuri sen vaativampia juttuja ole, kuin suuren huonekalun siirtäminen.

Meillä (tällä erää) sitä kunnon remonttia odottaa enää ainoastaan makuuhuone, ja muissa tiloissa ollaan melkein listoja vajaa valmiita. Mutta, nyt huomaan, että se keskeneräisyys, ja loppusilauksen puuttuminen, ottavat aivoon enemmän kuin koskaan. Imuroidessa raivostun niille lattioita halkoville jatkojohdoille ja katse kiinnittyy jatkuvasti sinne seinän ja lattian rajaan, josta puuttuu ne listat. Ehkä kolme vuotta on mulle se maksimi, ja sen kun on venyttänyt pinnaansa äärimmilleen, tulee jossain kohtaa se fiilis, että nyt on saatava valmista. Ihan valmista!

Tämän syksyn aikana, mä aion tosiaan saada ihan valmiiksi niin molemmat eteiset, kuin työhuoneen ja keittiönkin. Olkkarin ja pianohuoneen kanssa sama juttu. Kärsivällisyyteni on jokseenkin tässä. Pinnaa on venytetty, ja eletty ihan tarpeeksi ajatuksella ”kyllä ne siinä odottaa” ja ”tekemätön työ ei karkaa”.

Nyt loppuu mukavat sohvaillat, ja kohta sunnuntaitkin on jälleen sitä, että ollaan vaan kotona. Loistavaa aikaa tarttua toimeen. Huone kerrallaan, lista kerrallaan. Kyllä se siitä!

Joululahjaksi toivon viihtyisää ja levollista makuuhuonetta. Listoineen kaikkineen. Mutta, sen kyllä lupaan, että ennen vinttihuoneen tekemistä ja kylppärin ja vessan repimistä, aion nauttia siitä, että meillä ei repsota mikään nurkka.

Ai niin; Moni kyselee niitä ennen kuvia. Niitähän löytyy blogin Facebook-sivulta, ja varmaan sinne jatkossakin kokoan noita albumeja huoneiden muutoksista.

Ja nyt mä alan laatimaan itselleni to do -listaa syksyksi! 🙂

Tarmokasta ja energistä maanantaita!