Ihana ilta-aurinko hellii ainakin täällä, ja saa vadelmat maistumaan entistä paremmilta!

Vein lapset eilen vanhemmilleni jo pitkään puhutulle ”kesälomalle”. Jo kotimatkalla autossa iski omituinen tunne, kun en oikein osannut keksiä mitä ihmettä itse tekisin. Lapset kyllä kyläilevät ja yökyläilevät vanhemmillani usein, mutta yleensä silloin minulla itselläni on jotakin sovittua menoa. Nyt ei suunnitelmissa ollut mitään, vain tyhjä koti ja joutilaisuus. Tai no, olenhan lukuisia kertoja päättänyt siivota jos jonkin kaapin tai lipaston laatikot, kun saan hetken rauhaa, mutta että heinäkuun helteisenä päivänä siivoamaan… No ei oikein innostanut, joten nappasin kirjani ja vietin koko iltapäivän ulkona lukiessa.

Koska miehelläni oli tänään vapaata, muodostuikin tästä päivästä jonkinlainen parisuhdepäivä. Totesimme nimittäin aamulla, että yhteinen aika aikuisten kesken on sekin jotenkin liian arvokasta kotitöille uhrattavaksi. Laskeskelin, että kaksin olimme viimeksi juhannuksena, joten ehkä oli jo aikakin saada olla hetki myös ihan aikuisten kesken. Tiedättehän, käydä rauhassa syömässä, ajella sinne tänne ja tehdä juttuja spontaanisti kyselemättä jatkuvasti jonkun pissalla käynnin tarvetta.

Käväisimme Parolan Rottingin myymälässä, Tiirinkosken Tehtaalla, ajelimme katselemaan ystävien uutta taloa. Kävimme Tampereella syömässä, ja ihastelemassa Hatanpään ruusuja. Ei sen kummempaa, aikaa olla kaksin, jutella niitä näitä ja haistella, missä mennään.

Ilta kuluikin sitten ihan kotimaisemissa kävelen, niitä vadelmia syöden ja maisemista nauttien. Tämä oli ehdottomasti hyvä päivä!

Ihanaa iltaa ystävät!

PS. Dermosilin Living arvonta on nyt suoritettu, ja onni oli myöden tällä kertaa Lauralle. (Voittajaan on otettu yhteyttä.)

Nyt jos koskaan on loma tullut tarpeeseen. Tuntui, että tuossa ennen joulua alkoi väsymys painamaan oikein kunnolla, ja nyt on ollut ihana nauttia siitä, ettei kello pirise aamulla kuuden jälkeen, vaan unta voi posottaa liki yhdeksään – tai välillä pidempäänkin. Ja, vaikka meillä arkena pidetäänkin tiukasti kiinni myös lasten aikaisesta nukkumaanmenosta, on loma ja pitkät unet maistuneet myös pikkuväelle.

Viime päivinä onkin tullut nautittua aika yksinkertaisista jutuista. Blogiin olen tieten tahtoen ottanut hiukan etäisyyttä, ja tehnyt asioita muutenkin enemmän fiilispohjalta. Toinen osa minua silti jo kaipaakin arjen rutiineja, mutta kyllä mä aion nauttia tämän loman ihan loppuun asti.

Tänään otetaan kuitenkin pieni ryhtiliike pelkän laiskottelun sekaan, ja siivotaan koti vastaanottamaan uutta vuotta. Kyllä sen huomaa ihan villakoirienkin määrästä (ja koosta), että tässä kotona pyörii koko perhe. Niin, ja päästäänpä tänään myös kampaajan ja parturin pakeille hakemaan freesinpää ilmettä!

Sanotaan, että seura tekee kaltaisekseen. Nyt en tosin tiedä, syyttääkö lemmikkejä vai ihmisiä.

Lupaan ja vannon vastailla kommentit vielä tämän vuoden puolella. Sen enempää en sitten taidakaan lupauksia tehdä.

Vielä pari päivää aikaa tehdä pieniä ja suuria tekoja vuodelle 2015. Sitten aloitetaankin puhtaalta pöydältä. Mukavia vuoden viimeisimpiä!

Kertoessani, että meille tulee kissa, sain paljon kyselyjä, koskien koiraamme. Entä teidän koira? Mitä te Almalle teette? No, eihän me tehty sille yhtään mitään.

Coton de tulear on luonteeltaan tooosi lauhkea koira, eikä meidän Alma ole millään lailla poikkeus. Mukavuudenhalu, miltei kissamainen laiskuus ja kiltti luonne yhdistyvät Almassa, enkä jaksanut pelätä ollenkaan, etteikö parivaljakko tulisi keskenään toimeen. Alma ei hauku, eikä murise, ja kun Kylli ymmärsi, ettei koiraa tarvitse pelätä, yhteiselo saman katon alla on sujunut oikein mallikkaasti.

Välillä eläimet tosin yltyvät leikkimään, mutta sekin on oikeasti ihan puhtaasti leikkiä. Tosin huomaan, että kun meillä on vieraita, he pelästyvät koiran sännätessä kissan perään. Mutta siihen se aina jää; Kylli härnää Almaa kilpajuoksuun, ja kun leikki lopulta loppuu, kaverukset nukkuvat yhdessä sulassa sovussa.

Ainoa ongelma on ollut ruokailu. Pelkäsin hiukan miten koira (joka on ”aika” tarkka murkinastaan) suhtautuu, jos joku menee hänen apajilleen. Tämäkin oli turhaa, sillä vaikka molemmilla on omat ruokansa ja vetensä, Kylli on saanut rauhassa evästää Alman kupeista. Tosin ongelma on siinä, että Kyllin pitäisi syödä omaa ravintorikasta penturuokaansa, ja Alman taasen nimenomaan pikkukoiralle tarkoitettua täysravintoaan, mutta nämä syövätkin toistensa kupeista. Niilo jo ehdotti, että vaihdetaan kuppien paikkaa, jolloin eläimet ehkä luulisivat syövänsä toistensa ruokia, mutta olisivat kuitenkin omilla kupeillaan. 🙂
Mutta, en tosiaan jaksa tästäkään niin kauheasti stressata, kun kuitenkin molemmat syövät myös sitä omaa ruokaansa, eikä kumpikaan ole voinut millään lailla pahoin.

Eli, jos joku ei oikein jaksanut uskoa, että kissa ja koira mahtuvat samaan talouteen, ja samalle sohvalle tai samaan sänkyyn nukkumaan, niin tässä todisteita siitä, että kaikki on  mahdollista!

Näin sadepäivinä mahdutan tuohon pikkusohvalle myös itseni. Eikä tee edes tiukkaa! 🙂

Ihanaa torstaita! 🙂