Kaupallinen yhteistyö / Evidensia

---

Noniin. Taitaa olla jo nelisen viikkoa, kun kirjoittelin teille meidän Almasta ja vähän myös yleisesti Coton de tulearista koirarotuna. Samaisessa postauksessa tuli esiin myös Alman ikä ja tuleva Senioritarkastus Evidensia -eläinlääkäriasemalla. Tänään enemmän juurikin siitä terveystarkastuksesta. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Evidensian kanssa.

Meillä on vallinnut vähän sellainen hiljainen sopimus eläinlääkärikäyntien suhteen. Mies hoitaa koiran, ja minä kissa-asiat. Ehkä tämä on tosiaan jäänne sieltä Alman pentuajoilta, kun koin vahvasti, että koiran hankinta oli miehen tahto. Tai sitten kyse oli siitä, että joitakin vastuita oli luonnolista jakaa, ja sitten ne satuttiin jakamaan näin. No, joka tapauksessa muistan, kun mies tuli ensimmäiseltä eläinlääkärikäynniltä, pienen puuvillapennun kanssa. Oli kuulemma ottanut miehisyyden päälle, kun muilla paikalla olleilla kaksilahkeisilla oli huollettavanaan metsästykoirat. 🙂

Mutta nyt siis suuntasin Alman kanssa Rauman Evidesialle lemmikin Senioritakastukseen. Kyseessä on nimensä mukaan lemmikin terveyden kartoitus ja tällä käynnillä sitä kartoitettiin sekä yleisesti, että spesifisti juurikin lemmikin ikää ajatellen. Tarkemmin Evidensian Senioritarkastuksesta kannattaa lukea Evidensian nettisivuilta.

Senioritarkastukseen valmistautuminen alkoi jo edellisenä iltana, sillä koiran piti olla syömättä kahdeksan tuntia ennen verikokeita ja meillä oli aika varattuna aamulle.  Aamulla huristeltiin sitten Raumalle. Koska Alma ei juuri autoile kauppareissua pidempiä matkoja, varasin aikaa matkasta toipumiseen ja käveltiin pieni lenkki ennen vastaanotolle menoa. Evidensiaan astuttaessa ensi vaikutelma oli kuin olisi mennyt mille tahansa yksityiselle lääkäriasemalle. Ensin ilmoittautumispisteelle jossa hoidettiin yleisten tietojen tarkistaminen ja vaa’alla käynti. Sen jälkeen meitä tulikin jo tervehtimään iloinen hoitaja jonka vanavedessä asteltiin tutkimushuoneeseen.

Eläinlääkärin kanssa juteltiin ensin hiukan yleisesti Alman terveydestä. Perusjuttuja kuten, että meillä on aina ruokakuppi esillä ja ruokaa tarjolla. Kyllä, Alma lähtee yhä mielellään ulos ja lenkille, joskaan ei ole koskaan ollut mikään älyttömän pitkien lenkkien ystävä. Pohdittiin, olenko itse kiinnittänyt huomiota joihinkin koiran ikääntymiseen viittaavia oireita ja mainitsin pissavahingon, joka sattui vain vartin ulkoilun jälkeen. Todettiin, että yksittäistapaus mitä todennäköisemmin johtui juoksusta ja siitä, että ulkona tuli lähinnä merkkailtua, eikä rakko tyhjentynytkään kunnolla. Muuta huolta itselläni ei juuri ollutkaan.

Tämän jälkeen Alma nostettiin turkimuspöydälle, jossa lääkäri hoitajan avustuksella otti Almasta verinäytteen. Kun veri oli saatu tutkittavaksi alkoi varsinainen tarkastus, joka käsittikin kaiken sitten ihan kuonosta hännänpäähän. Tässä kohtaa tarkistin, että saanhan kaiken kirjallisesti, koska asiaa tuli sen verran paljon, että epäilin jännityksen heikentävän omaa muistiani. Ei huolta, kaikki kirjattaisiin kyllä ylös.

No mitä sitten löytyi?
Hammaskiveä, kuten oli tässä iässä odotettavissakin. Ei kuulemma hälyttävän paljoa, mutta hammashoitoa kuitenkin suositeltiin. Silmien ja korvien suhteen kaikki oli ok. Sydänäänet olivat hyvät ja hengitysäänet ihan tyypilliset läähättävälle koiralle, mitä Alma tietenkin oli jännittämisen ja pidemmän automatkan myötä. Vatsassa ei tuntunut poikkeavaa ja lämpökin oli normaali.
Sitten tulikin vähän ikävämpi juttu, eläinlääkäri löysi nimittäin pienen kasvaimen nisästä. Sain itsekin tunnustella löydön, ja tämän poistaminen todettiin nyt akuutiksi asiaksi. Eläinlääkäri kuitenkin muistutti, että vain puolessa tapauksista löydökset ovat huonolaatuisia, mutta kasvain tulee kuitenkin poistaa ja keuhkot kuvata mahdollisten etäpesäkkeiden varalta. Oikea polvilumpio pääsi liikkumaan, mutta todettiin, että Alma on oppinut elämään vaivan kanssa, eikä tämä vaadi sen enempää toimenpiteitä. Joskin iän myötä nivelrikon mahdollisuus kasvaa.

Seuraavaksi vuorossa oli pissakoe, joten lähdettiin hoitajan kanssa ulos. Tarkoitus oli ottaa näyte pitkävartisen kauhan avulla ja sanoinkin, että kannattaa olla heti skarppina kun pääsemme nurmialueen reunalle. Ja siinähän se tulikin, juuri näytteeseen riittävä liru.

Sitten päästiinkin toimenpidehuoneeseen odottelemaan virtsa- ja verikokeiden tuloksia. Täytyy sanoa, että tässä kohtaa aika tuntui pitkältä ja mieli laukkasi jo ihan kaikenlaisiin skenaarioihin. Lopulta tulokset tulivat ja kävimme ne lääkärin kanssa läpi. Pissassa kaikki oli kohdillaan ja verikokeessakin jokainen arvo sijoittui normaalin rajojen sisäpuolelle, jopa niiden keskiarvolle. Myös valkosoluarvot olivat hyvällä mallilla.

Lopputulema oli, että kasvain poistetaan ja koska Alma on leikkaamaton, samalla hoidetaan myös sterilisaatio, koska estrogeeni altistaa maitorauhaskasvaimen uusimiselle. Hammashoitoa suositeltiin myös.

Lopuksi pääsin myös tutustumiskierrokselle eläinlääkäriasemalla. Erilaisten tutkimushuoneiden lisäksi löytyi ultaäänitutkimukselle varattu huone, nukutustila, leikkaussali ja heräämö. Oikeastaan ihan vastaavat tilat kuin missä tahansa sairaalassa. Työntekijöiden huoneessa oli myös ”päiväkoti”, jossa rennon raukeina makasi henkilökunnan lemmikit. Jotenkin aika ihana idea. Plussaa ehdottomasti Rauman Evidensialle annan siiteistä tiloista, ja tutkimushuoneista, joiden kodikkuuteen oli selvästi panostettu tapeteilla ja valokuvatauluilla. Ainakin näin lemmikin omistajan kannalta nämä pienet yksityiskohdat rauhoittivat oloa.

Milloin senioritarkastukseen?

Tarkastusta suositellaan vuosittain ikääntyneelle koiralle. Senioriksi lasketaan yleisesti seitsemän vuotta täyttänyt koira. Roduissa on kuitenkin eroja, ja esimerkiksi tanskandoggin ja englanninbuldogin kohdalla seniori-ikä on jo viisi vuotta. Kissat saavuttavat seniori-ikänsä 10-vuotiaina. Ennen kaikkea tarkastuksen on tarkoitus kartoittaa lemmikin terveyttä ja näin ollen myös lisätä lemmikin hyvien elinvuosien määrää.

Vastaavia terveystarkastuksia tehdään siis myös kissoille. Evidensia Senioritarkastuksen saa nyt kampanjahintaan 150€  7.12. asti (poikkeuksena Seinäjoki,
Tampere ja Partola). Ja mukaan saa tosiaan sekä hoito-ohjeet jatkoa ajatellen, että purkillisen Royal Canin Senior -ruokaa, joka oli ainakin Almalle mieluisa palkkio päivän uurastuksesta. 🙂

Tässä kun postausta kirjoittelee sohvalla, koiran pää reiteni päällä, olen ehdottomasti sitä mieltä, että käynti kannatti ja kannattaa myös jatkossakin, jotta niitä hyviä yhteisiä vuosia saadaan elellä yhdessä vielä useampia.

 

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Evidensia

---

Maanantai-iltaa. Täältä pukkaa jo toista postausta samalle päivälle, mutta nyt piirun verran karvaisempaa aihetta. Maanantai-illan valokeilassa on nimittäin meidän valkoinen pumpulitukko, eli Alma. Koirajuttuja ja vähän koiran ikääntymisestäkin kirjoittelen kaupallisessa yhteistyössä Evidensian kassa.

Blogiani pitkään seuranneet saattavat vielä muistaakin ajan, kun perheemme kasvoi cotonin pennulla. Mulle itselleni tuo aika lukeutuu niihin ”sumuisiin vuosiin” esikoisen syntymän jälkeen, mutta lapsen ja koiran ensimmäinen kohtaaminen on jäänyt ikiajoiksi mieleen. En tiedä, ehkä nyt jälkeenpäin voisi jopa ajatella, että koiran myötä se oma sumunikin (synnytyksen jälkeinen masennus) alkoi hälvenemään. Yhtä kaikki, edelleen olen sitä mieltä, että teimme rodun suhteen oikean päätöksen.  Coton de Tulear on koirarotu joka sopii meidän perheeseen. Alma on sellainen rauhallinen ja rauhaa rakastava koira, jonka pelkkä läsnäolo lievittää stressiä. Kuten tietysti lemmikkien läsnäolo aina tekee.

Toki tässä viimeisten vuosien aikana ollaan aikuisten kesken myös käyty keskustelua Alman iästä. Niin kaukaiselta kuin nuo ajatukset välillä tuntuukin, joskus päädymme keskusteluissamme väkisinkin siihen, ettei koira ole luonamme loputtomiin. Alkuvuodesta Alman mittariin rapsahtaa nimittäin jo 9 vuotta, mikä tarkoittaa sitä, että Alma alkaa olla jo seniori. Ja vaikka äkkiseltään ajattelisi, että Alma on Alma, niin onhan koiran luonnekin toki muuttunut vuosien varrella kun asiaa oikein alkaa ajatella. Niinsanotusti ”pahojaan” Alma ei ole tehnyt koskaan, mutta sitten on sellaisia pieniä juttuja kuten satunnaiset ärähtelyt. Näitä tulee nykyisin aina välillä jos Alman rauhaa liiaksi rikotaan. Varsinaista epäluottamusta nauttii kuitenkin edelleen vain jäteauto, jonka perutusääni on jostakin syystä päässyt mustalle listalle.

Mitä tulee Coton de tulearin turkin hoitoon, meillä koira on aina trimmattu lyhyeen turkkiin. Tiedän, että on ihmisiä, jotka eivät sulata tätä päätöstä, mutta onneksi se on asia, joka on jokaisen omistajan omissa käsissä. Meille koira on enemmänkin sitä, mitä on siellä turkin alla, ei niinkään koiran ulkoinen olemus. Meille ei siis hankittu kyseisen rodun koiraa vain näyttävän turkkinsa vuoksi. Toki olen itse jopa sitä mieltä, että lyhyemmässä turkissa Alma näyttääkin suloisemmalta, kun kasvojen piirteet tulevat paremmin esiin. Lyhyt turkki on kuitenkin myös huomattavasti helpompi hoitaa ja tämä ratkaisu on sopinut meille.

Luonteensa ja kokonsa vuoksi Almalle on myös ollut aina helppoa löytää hoitopaikka. Isomummu ottaa Alman enemmän kuin mielellään seurakseen pidemmäksikin aikaa ja käyttää koiraa myös ”kauneussalongissa”. Myös ystäväperheestä löytyy hoitopaikka ja kaksi innokasta pikkuherraa koiraa leikittämään. Toki hoitopaikalta vaaditaan se, että sängyssä on tilaa yhdelle pienelle pumpulille. Alma ei nimittäin halua nukkua yksin, vaan hakeutuu ihmisen lähelle. Huokailee muutaman kerran syvään ennen nukahtamista ja nukkuu sitten ihan sikeästi niin pitkään kuin sängyssä on edes yksi unikaveri.

Edelleen, yli kahdeksan vuoden jälkeenkin, olen ehdottomasti sitä mieltä, että valitsimme juuri oikean koirarodun. Oikeastaan en osaa ajatella, että meille mikään muukaan koira sopisi! Alma ymmärtää puhetta ja osaa avistaa tulevan ihan vaikka vain pukemieni vaatteiden mukaan. Turha laittaa tuulihousuja salaa jalkaan, ne ovat selva merkki tulevasti lenkistä. Vaikka olisi ihan uudetkin housut. 😀

Näiden vuosien aikana koira on myös antanut elämäämme paljon, ja jossakin määrin se takaisin maksun tärkeys korostuukin juuri tässä kohtaa kun Alma vanhenee. Nimittäin niiden laadukkaiden elinvuosien antaminen koiralle on edelleen meidän käsissämme, mutta vanha koira myös vaatii erilaista hoitoa ja koiran terveyttäkin on syytä seurata. Evidensialla on menossa eläinten senioritarkastus -kampanja, jota pääsemme Alman kanssa kokeilemaan. Toki tähän sisältyy, ainakin minun osaltani, jonkinlaista pelkoakin (entä jos kaikki ei olekaan hyvin!?), mutta toisaalta ihan ennen kaikkea toivon kättä pidempää sen suhteen, miten meidän tulisi koiran tarpeita tulevina vuosina huomioida, ja miten sitä lemmikin elinikää voisi pidentää ja elämänlaatua parantaa. Alma on kuitenkin meille se ensimmäinen koira, jonka kanssa näitä asioita mietitään.

Mutta kirjoittelen lisää tuosta senioritarkastuksesta kunhan ehdimme siellä käydä. Nyt oikein mukavaa maanantai-iltaa ja laatuaikaa karvakavereiden seurassa! ♡

 

Kaikki koira-aiheiset postaukseni löydät täältä.

Aina joskus, kuten tänäänkin, tulee sellainen fiilis, että ei ole mitään asiaa. Tänä kesänä se tunne on tullut useammin kuin koskaan. Tai oikeastaan se on ollut sellainen jatkuvasti häilyvä olotila kohta vuoden. Että miksi kirjoittaa blogia, kun ei ole mitään sanottavaa. Kun ne elämän parhaat hetket on niitä, jotka haluaa kuitenkin pitää itsellään. Kätkeä omiin muistoihin ja piilottaa muiden katseilta. Vaikka toisaalta tuntuu, että bloggaajan kai kuuluisi jakaa ihan kaikki. Julkisen ja yksityisen rajasta on tullut häilyvä, ja välillä koen paineita siitä, että olen aika tarkka sen yksityisen suhteen. Että kun olen vapaalla, olen vapaalla, ja se siitä. Että pitää voida tehdä asioita niinkin, ettei kaikkea tarvitse jakaa julkisesti. Ehkä se on sellainen pieni someähky. Mutta mulle ei vain ole luontevaa esitellä jokaista syömääni ateriaa, tai juoksemaani matkaa. Ja tykkään pussata ja halata yksityisesti. Tai vaikka julkisella paikalla, mutta yksityisesti. Ei blogissa, eikä henkilökohtaisessakaan somessa. Ja sitten se tuntuu ihan hassulta, koska kuitenkin blogi.

Jo jonkin aikaa mulla on ollut myös sellainen hassu lukko kirjoittamisen suhteen. Vuosi sitten tuntui, että kirjoitin sitten ilosta tai surusta, jollakulla oli siihen aina kärkevä mielipide. Että jonkun oli aina pakko saada sanoa ikävästi. Purkaa omaa pahaa oloaan ja turhautumistaan. Ja sama juttu jatkuu yhä.  Se on sellainen puuduttava tunne, kun joutuu ottamaan toisen ihmisen pahaa oloa harteilleen. Siihenkin väsyy. Eikä huonona päivänä auta yhtään, että joku kaataa oman kuppinsa sun niskaasi. Koska tottakai, ihan kuten kaikilla muillakin, myös mulla on niitä huonoja päiviä, kun oma elämä ahdistaa, oma kroppa ja naama tuntuu ihan kauheilta ja koko elämä jotenkin vain on ihan pyllystä. Meillä kaikilla on noita päiviä, mutta eihän siihen auta, että haukkuu muita. Tai että edes ajattelee muista pahaa. Päinvastoin, mä uskon, että negatiivisuus, kateus ja viha vievät jokaiselta energiaa. Varsinkin sitä hyvää energiaa. Sitä jota me jokainen tarvitaan, jotta jaksetaan rakastaa itseämme ja omaa elämäämme.

Mutta sitten mä olen myös ajatellut, että mun blogi on sellainen mun näköinen. Että riittää kun teen jutut niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Kuvaan ja kirjoitan just sen verran kun tuntuu oikeelta. Että kyllä te lukijat sen ymmärrätte, että minäkin käyn vessassa, tyhjennän tiskikonetta, syön, pussaan ja halaan, itken ja nauran. Ilman, että mun tarvitsee niitä hetkiä kuvata tai reaaliajassa jakaa.  Että suurin osa kuitenkin ymmärtää, että tämä on sitä pintaa. Sitä, jonka alla on se ihan oikea elämä – ilot ja surut, läheisyys ja yksinäisyys. Että mä olen ihan tavallinen ihminen joka painii ihan tavallisten ongelmien kanssa, eikä mun harteille voi kipata ihan kaikkea pahaa oloa.

Nautitaan siis kesästä. Jokainen omalla tyylillään ja välittämättä siitä millainen jonkun toisen kesä tai loma on. Koska ihan varmasti sen kaikkein hienoimmankin kesäkuvan takana on ihan tavalliset ihmiset ja ihan tavalliset huolet ja murheet.

Me lähdetään nyt iltakävelylle. Juurikin tuolle varjoisalle kujalle, jossa edes hyttyset ei tällä kelillä viihdy.

♡