{ kesäasu }

13.8.2013

Pahoittelut varsin asu- ja asustepainotteisista postauksista, hääräminen kotosalla on jäänyt hiukan vähemmälle, kun sisko on jälkikasvunsa kanssa maisemissa. Tämä on meille sellainen kesäloman loppuhuipennus, kun kaikki kolme serkkua saapuivat leikkiseuraksi. Eilen juhlittiin jopa yhdistettynä kolmet synttärit ja kahdet nimpparit! Erittäin kätevää, ei voi muut asanoa!
Täällä alkaa olla kovin syksyinen keli, ilmassa leijuu jo kolea henki, ja nurmikolle tipahtelee keltaisia koivunlehtiä. Yritän kuitenkin pitää vielä sitkeästi kiinni kesäfiiliksestä, ehtii sitä syksyä sitten kun se saapuu oikein ryminällä. Vaikka myönnetään, pikkuisen jo syksytyttääkin. Esimerkiksi kynttilöitä tekisi jo kovasti mieli poltella, mutta yritän nauttia viileästä makuuhuoneesta kun se vihdoin on mahdollista! Kaiholla alan jo odotella myös syksyn tuomia rutiineja ja arjen säännöllisyyttä.

Nyt kuitenkin vielä varsin kesäisissä fiiliksissä ja kesäisessä asussa.
Aurinkoa kamut!

tinek tähtikassi

köynnöshortensia

kesäasussa

puutarhakaari

kesäasu


{ iltasauna ja hiljainen itkuhälytin }

05.8.2013

Olenkin jo kertonut teille hullaantumisestani pihasaunaamme terveisiä saunasta -postauksessa. Myönnän, olen yhä koukussa ja pahasti! Kuten niin monena muunakin päivänä, vei matkani tänäänkin saunaan heti lasten nukahdettua. Itkuhälytin mukaan ja löylyttelemään, voiko parempaa kesäiltaa toivoa. Parastahan tietysti on, että itkuhälytin pysyy hiljaisena! Olen löytänyt retriittini, tätä ihminen todella tarvitsee!
Iloinen saunoja ja iloisen saunojan kuivaharjausta kaipaavat kintut. Kuvia saunan hämärästä ja uusi Tine K:n korikassini nahkatähdellä. Tähän hyödynsin itse viikontakaise Nougat-alennuskoodini. Tässä hullutuksessa saunakassi on varsin perusteltu hankinta!

saunaansaunojasaunastasaunassasaunaa

Huomiseksi on tiedossa täysi vastakohta tälle retriitille, mutta siitä sitten aikanaan! Ihanaa kesäiltaa sulle ja mulle!


{ kesällä kerran }

28.7.2013

Eilen löytyi oikea kesämoodi, sellainen tässä ja nyt, eikä sitten kun. Kesää parhaimmillaan ja Suomea parhaimmillaan. Voi kunpa tätä voisi purkittaa, ja ottaa satsin siinä vaiheessa kun ympärillä on pelkkää mustaa, kylmää ja pimeää! Koska kuitenkaan ei voi, on nautittava nyt.

varpaat hiekassa

Ensiviikolla edessä on uuteen osoitteeseen siirtyminen, ne uudet kujeet ja vanhat kujeettomuudet jatkuvat indiedaysin puolella. Nyt koitan ottaa rennosti ja nautiskella kesästä, tehkää tekin samoin!

kesällä kerran

Mitä blogin muuttoon tulee, tulen teille vielä asiasta paremmin ilmoittelemaan, ja facebookissa ainakin pysytään sitten ajantasalla.
Nyt minä kuitenkin sanon moi, ja siirrän itseni aurinkoon!