Lauantaita muruset! Täällä on pyritty pitämään lippu korkealla ja mieli positiivisena taudista huolimatta. Tänään tosin kaatui petiin perheen viimeinenkin uhri, ja vetäähän tilanne pakostakin jo hiukan harmittamaan. Oli nimittäin odotettu lämpimämpää viikonloppua, puutarhatöiden jatkamista ja kesähuoneprojektin alkuun tönäisyä. Mutta nyt parannellaan kyllä tämä porukka ja huolella, jotta ollaan sitten parhaassa terässä kun se todellinen lämpöaalto jostain puskee! 🙂

Ajatukset ovat vahvasti puutarhassa flunssasta ja kylmästä keväästä huolimatta. Koska sen lämpenemisen, ja luonnon todellisen heräämisen suhteen alkaa usko välillä horjuakin, oli pakko selailla vähän vanhoja kesäkuvia ja muistella, että miltä meillä sitten kesällä oikein näyttää. Myönnän, että vaikka tässä kodissa asutaan jo viidettä kevättä, en vieläkään tahdo muistaa, mitä kaikkea mistäkin penkistä kesän aikana kurkistaa. Ja toki pakkaa sekoittaa sekin, että perennoja tulee jaettua joka vuosi, eikä järjestys ole missään kohtaa stabiili. Silti ehkä se suurin ilo näitä kuvia katsellessa on se vehreys ja täysinäisyys, jota ne lupaavat. Nyt nimittäin näyttää niin kovin paljaalta ja karulta, että oikein ahdistaa. Talvella pimeys (ja mahdollisesti lumi) tekevät omalle pihalle jonkinlaiset raamit ja seinät, mutta nyt keväällä piha tuntuu niin kovin alastomalta ja läpivalaistulta.

Keräsin tähän postaukseen joitakin pihakuvia menneiltä kesiltä. Enemmän puutarhajuttuja (kuvia, tarinoita ja pohjakuvaakin) löytyy puutarhassa tunnisteen alta.

Mitään varsinaisia suunnitelmia en puutarhan suhteen ole tänäkään vuonna tehnyt, vaan raivausta jatketaan koko ajan kohti tontin reunoja. Mitään golfkentän perustamista se ei kuitenkaan meidän tapauksessa tarkoita, vaan enemmänkin pelastustöitä, joilla koitetaan kaivaa se pahasti puskittumaan päässyt paratiisi esiin. 🙂 Tässä hommassa kuitenkin pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys ovat liki pakollisia, ja olenkin asennoitunut joka vuosi nauttimaan myös pienistä saavutuksista.

Odotan niin niitä raukeita kesäiltoja, kun saa saunapuhtaana kierrellä puutarhassa ja ihailla työnsä tulosta. Haahuilla ja haaveilla. Kuunnella linnunlaulua ja lehtien havinaa. Juuri nyt jokainen solu minussa kaipaa kesää! Ja kyllähän se sieltä tulee. Lämpö ja vehreys. Ennemmin tai myöhemmin, mutta tuleepa kuitenkin!

Nyt kuitenkin sohvannurkkaan lasten kanssa Viisikoita katselemaan. Ihanaa lauantai-iltaa!

Save

Tiedän. Olen vuosia kirjoittanut teille siitä kuinka rakastan ruutineja, arkea ja sitä, että elämä kulkee tasaista rytmiään. Nyt käännän takkini. Arki, se kuulostaakin jo niin tylsältä!

Täällä koulut starttaavat torstaina. Koko pitkän kesän jälkeen perheeseemme astuu arki. Arki siitäkin huolimatta, että kesälomaa on tahdittanut säännölliset harrastukset ja me aikuiset olemme tehneet töitä. Mutta koulun ja päivähoidon alkaminen tarkoittaa sitoutumista vielä muihinkin aikatauluihin. Se kutistaa olemattomaan spontaanit ideat pyöräillä jäätelölle tai lukea satua. Se jakaa perheemme elämän viikkoon ja viikonloppuun täysin toisella tavalla. Niin, lukuisissa perheissä aikuiset tekevät töitä myös viikonloppuisin.

En usko suinkaan olevani ainoa, joka näin elokuussa uhraa ajatuksen arjelle. Samat asiat pyörivät mielessä monessa suomalaiskodissa. Mutta miksi arki ei enää kulostakaan niin juhlavalta ja seesteiseltä? Miksi en enää yhtä kipeästi kaipaa elämääni säännöllisyyttä ja rutiineja? Viime päivät olen miettinyt kovastikin vastausta kysymykseeni, mutten ole sitä keksinyt. Olenko muuttunut laiskaksi? Ahdistaako kiireiset aamut tai täyteen ahdetut illat? Tavallaan totta kai, mutta jokainen aamu on tasan niin kiireinen kun siitä tehdään, ja illat juuri niin täynnä kun niihin tahtoo ahtaa menoja. Ei, en luopuisi niistä. Kaikki se puuduttavakin arkinen aherrus on mielestäni yhä oleellinen osa elämää.

Pitkän arkipohdintani jälkeen havahduin oivaltamaan muutoksen itsessäni. Tämä kesä on ollut hyvä ja kohdellut lempeästi, mutta se on myös opettanut. Olen nimittäin oppinut olemaan, ja tarkoitan vain olemaan. Olen oppinut nauttimaan päivistä joiden agenda ei ole suunniteltu viikkoa etukäteen. Olen oppinut jättämään asioita tuonnemmaksi ilman huonoa omaatuntoa ja oppinut nauttimaan rutiinittomasta elämästä. Kyllä, olen oppinut ottamaan Rennosti isolla ärrällä!

Tämä viikko pitää sisällään monenlaista palaveria, suunnittelua tulevan syksyn varalle. Ja vaikka en edelleenkään täysin ymmärrä muuttunutta näkemystäni arjesta,  lohduttaudun sillä, että arkisen aherruksenkin keskellä voi ottaa rennosti. Suorittamisen sijaan voi vain elää.

Jos arki on ollut ennenkin hyvää, kuinka hyvää siitä saakaan kun osaa myös vain olla! Niin, pitääkö arjen olla lempeä, vai pitääkö meidän olla lempeitä arjelle?

Suloista maanantai-iltaa arkensa jo aloittaneille, ja kaikille niille, joilla se vielä on edessä!

Eletään elokuun kolmatta, ja täällä on jo nyt satanut varmasti enemmän kuin koko heinäkuussa yhteensä! Olin eilen päivällä yksin kotona, ja kuuntelin kahteenkin otteeseen ukkosen jyrinää. Ulkona satoi lehtiä, kuin oltaisiin syyskuun lopussa ja väkisinkin siinä syksy tuli mieleen.

Koko heinäkuu meni todellakin kesästä nauttien ja se tarkoittaa myös sitä, että ne kaikki pienet remonttijutut, jotka oli ajatuksena tehdä kesällä, jäivät tekemättä. Mitään morkkista ei asian suhteen koeta, mutta kurssin korjaus on paikallaan, ja niinpä täällä on nyt pari päivää maalipensselit sutineet. Vihdoin, kohta neljän vuoden jälkeen, rapun seinä ja katto saavat ylleen tasaisen valkoisen maalin. Myös naulapyssy on paukkunut ja puuttuvia listoja on saatu paikoilleen. Ai että, mutta tuntuu vaihteeksi hyvältä!

Tippuvista lehdistä huolimatta kesä on yhä täällä, ja sateen jälkeen aurinko lämmittää mukavasti. Niinpä jatkan mekkoilua, eräänlaista söpöilyä. Samaan kategoriaan kuuluvat myös tuoksuherneet, jotka kuuluvat kesään yhtä tiivisti kuin jäätelö. Olen pikkutytöstä asti rakastanut tuoksuhernettä, siinä on jotain niin älyttömän kaunista. Lapsuuden kodissani äiti kylvi tuoksuherneet aina leikkimökin kuistin viereen, ja siinä ne kipusivat tukilankojaan pitkin kuistin kaunistuksena. Täytyykin muistaa ensi keväänä kylvää näitä ihanuuksia vieläkin enemmän.

Nuo vanhat Fiskarsit löysin muuten kirpputorilta, jossa kävin viime viikolla äidin kanssa. Olen pitänyt kirppiskierroksista tietoisesti muutaman vuoden tauon, mutta nyt repesi. Pitäähän sitä itselleen joitakin pieniä iloja suoda.

Tämän viikon to-do-listalle kuuluu remppajuttujen lisäksi lasten vaatekaappien ja vaatevarastojen läpikäynti, muutama senkin laatikko ja keittiön komeron siivous. Ikään kuin valmistautumista arkeen.

Mutta nyt lounasta taikomaan. Toivottavasti tänään säästytään sähkökatkoksilta.

Suloista keskiviikkoa!

Tallenna