Heipsutirallaa! Selkeästi mennyt iltapainotteiseksi tämä postaaminen (jonkinlaisena kesän lieveilmiönä?), mutta väljäkös tuolla. Tänään tosin yritin jo iltapäivällä tehdä postausta, mutta tekniikka oli kanssani eri mieltä ja tässä sitä taas ollaan!

Onneksi kuolanpionit olivat vielä sen verran tuoreilla kukilla, ettei eilisen kaatosade saanut niitä täysin hakattua. Perjantain kunniaksi napsin muutaman kukan myös maljakkoon, vaikka eivätpä nuo sisällä kovinkaan pitkäikäisiä ole. Käytiin tuossa lasten kanssa juuri vanhemmillani, ja kaivoinpa sieltäkin pahvilaatikollisen taimia altaantäyttöprojektiini. Suurin osa muuten perennoja, joita aikoinaan edellisen kotimme pihasta siirrettiin vanhemmilleni. Siellä ne ovat äidin ja isän puutarhassa saaneet rauhassa kasvaa muutaman vuoden, ja ovat nyt suuria ja terhakoita jaettavaksi. Jollakin tavalla siis ympyrä sulkeutuu myös noiden perennojen osalta.

Olipas hauska lukea myös teidän ajatuksianne tuosta eilisestä aiheesta. Lapsena sitä tosiaan näki kesän kesänä, sen enempää säitä tai sateita tuijottamatta. Tästä havainnostani ammentaen käyn myös viikonlopun urakkani, eli vaatehuoneen järjestelyn kimppuun. Kesämekot ja shortsit esiin, sillä nyt jos koskaan niitä kuuluu käyttää. Vaikka sitten paksujen neuleiden kaverina, kuten tänään farkkushortsit yhdistettynä valkoiseen puuvillaneuleeseen. Vaikka aamupäivällä pitikin sulloutua ulkoilupukuun, niin iltapäivästä näin pärjäsi jo oikein hyvin! Pitää siis ihan joka tavalla keskittyä vuodenajan parhaisiin puoliin ja tehdä pesäero vuoden kylmempään osaan.

Olen luvannut lapsille, että tänään voidaan valvoa pikkuisen pidempään (olen vähän natsi näissä nukkumaanmenoajoissa, kun en itsekään valvo myöhään), ja käytiinkin hakemassa kaupasta hiukan herkkujakin illan ratoksi. Alkuperäinen ideani oli käydä vaatehuoneen kimppuun kun lapset katsovat leffaa, mutta taidan sujahtaa joukkoon ja nautiskella itsekin kesäillan rentoudesta. Ehtiihän sen vaatehuoneen sitten vaikka huomenna, eikös! 🙂

Rauhallista ja rentouttavaa perjantai-iltaa!

Kuinka tyytyväinen olenkaan, että tajusin eilen elää hetkessä ja nauttia kesästä. Varsinkin, kun se hetkeen tarttuminen ei aina ole niitä vahvimpia taitojani! Sään vaihtumine helteisestä sateiseksi kuljetti ajatukset väkisinkin sinne lapsuuden kesiin. Nehän olivat niitä, jolloin aina paistoi aurinko. Aina oli hyvä sää, ja kesät olivat ”kunnollisia”. Muistan kyllä sateen mökillä, mutta vaikka kuinka pinnistän, en tahdo muistaa sateisia kesälomapäiviä kotona tai päiviä, jolloin oli kylmä. Niitä hetkiä kun värjöteltiin sisällä ja manattiin vesisadetta. Ei, niitä en pysty muistamaan!

Mutta oliko se elämä tosiaan niin auvoista silloin lapsuudessakaan. Paistoiko kesällä aina aurinko, tai oliko aina lämmin? Totta kai tässä nyt on ollut kylmää kevättä ja lämmintä talvea, mutta pointtini on se, että oliko se sää kuitenkaan lapsuuden kesinäkään niin satumaisen kesäistä jatkuvasti. Veikkaan nimittäin että ei!
Aika kultaa muistoja, mutta luulen, että lapsuuden kesämuistoihin vaikuttaa enemmänkin se lapsuudenaikainen suhtautuminen niinkin vähäpätöiseen asiaan, kuin säähän. Lapsena nimittäin osattiin elää hetkessä!

Lapsuudessa ei tuijotettu säätiedotusta tai päivitetty puhelimen sääappia joka välissä. Vilkaisu ulos riitti, ja jos tuli kylmä, sisältä haettiin lisää vaatetta, kun taas toisena hetkenä pitkähihaiset ripustettiin puunoksalle. Ei me lapset suunniteltu elämää sääennusteiden mukaan, vaan mentiin päivä ja sadekuuron väli kerrallaan. Ja mitä sitten jos vähän kastuttiin – eihän me sokerista oltu!

Nyt kun tarkastelen säätiedotusta, voivottelen väkisinkin seuraavan viikon ennustetta. Voivottelen sitä jopa ääneen lapsilleni, ja löydän itseni miltei kertomasta kuinka kesätkin olivat sentään ennen kesiä. Mutta ilmastoakin enemmän olen muuttunut itse. Olen tullut aikuiseksi, joka suunnittelee ja aikatauluttaa. Erilaisia muuttujia laskevaksi tylsäksi ihmiseksi, ja kadottanut sen sisäisen kesänlapsen, joka vähät välitti, vaikka sade välillä piiskasikin ihon punaiseksi. Mikä pahinta, tartutan omaa ajattelutapaani myös lapsiini!

Mutta onpa maailma muuttunut myös mukanani! Jos omassa lapsuudessa sisällä oleminen oli tylsää ja tekemistä keksittiin vain ulkona, tarjoaa nykyaika lapsille kaikenlaista virikettä ja puuhaa sisätiloihin. On kanavapaketit, suoratoistopalvelut, pelit ja vehkeet! On kaikkea millä sadepäivä sisätiloissa saadaan kulumaan jouhevasti. Ja samaan aikaan nykylapsilla on ulkovaatteet, joilla pärjäisi kastumatta vaikka järvessä, saati sitten kesäsateessa leikkiessä!

Katse kiinnittyi tänään harmaaseen. Sadepäivän sämpylätaikina on kohoamassa, ja päivään on mahtunut niin peliä leikkiä kuin askarteluakin. Ja kyllä, kaikkea tätä sisätiloissa! Poika uhmaa kuitenkin parhaillaan sadetta jalkapallokentällä, ja päätinpä itsekin tehdä iltalenkkikin säästä huolimatta. Ja lupaanpa itselleni myös sen, että tänä kesänä opettelen taas pitämään kesäsateesta. Tai jos en pitämään, niin ainakin opettelen olemaan välittämättä siitä. Poistun mukavuusalueeltani ja etsin sen kesänlapsen jostakin sisältäni. Opettelen hyppimään vesilätäköissä ja tanssimaan sateessa. Opettelen elämään hetkessä!

Huh hellettä ja voihan kesä! Eikä muuten mitenkään negatiivisessa mielessä, tykkään todella!

Tähän päivään on mahtunut niin paljon kesää ja kaikkea sitä kesätekemistä, josta pitkä talvi haaveillaan. On kahviteltu ulkona, pelattu kesäpelejä, syöty jäätelö, käyty uimarannalla, pelattu lautapelejä ja korttia ulkona viltin päällä, tehty kasa eväsleipiä ja retkeilty omassa pihassa… Ja vaikka niin aina liputankin neljän vuodenajan ja erityisesti kevään puolesta, nyt voisin jämähdyttää elämän juuri tähän pisteeseen!

Ehdin jo pelätä, että joudumme kyhjöttämään koko viikon kesävieraamme kanssa sisällä sadetta pitäen, mutta olipa onni, että säiden herra päätti suosia meitä ainakin osan ajasta. Kaupasta tosin katsottiin jo leivontatarvikkeet sateisemman päivän varalle. Täytyyhän niihinkin varautua! 🙂

Tämä alapihan varjoisuus viehättää itseäni näin lämpöisinä päivinä, ja huomaan vuosi vuodelta tulevani aurinkoherkemmäksi. Kuten kuvista näkyy, meidän Kylli on kanssani samaa mieltä, ja viihtyy oikein hyvin tuolla kaapelikelan alatasolla kun vain saa juttukaveria tai ainakin rapsuttajan.

Pullaa tuli leivottua eilen vähän isompi määrä pojan jalkapallopeleihin, ja onpa tuosta riittänyt lapsille herkuteltavaa vielä tänäänkin.

Vähän harmittaa, että siskon piti jo palata kotiin, mutta onneksi nähdään taas jo viikon päästä uudelleen. Meillä on kuitenkin ollut mukava päivä täynnä kivaa ohjelmaa. Täytyy kuitenkin sanoa, että kyllä se hiukan jo laittaa väsyttämäänkin. Onneksi tuntuu tuo pikkuväkikin nuutuvan jo suhteellisen aikaisin, joten tiedossa on rento ilta kirjan kanssa.

Kaunista kesäiltaa!

Ps. Kuolanpionit on täydessä kukassa! ♡