Long time no see! Tämä bloggaaja on nimittäin ollut niin totaalisen vapaalla! Mietin kyllä, että olisiko pitänyt jotakin insta strooria tehdä, mutta kun mä olen ihan huono siinäkin. On ollut jotenkin niin ihana olla läsnä ja just tässä hetkessä. Ja hei, mä olen aina kärsinyt vähän sellaisesta someähkystä tämän blogin vuoksi, mutta nyt päivitin henkkoht facebookia jopa kolme kertaa parin päivän aikana. Ja se on paljon, kun suurimman osan vuotta en päivitä yhtikäs mitään. Mutta kun kerrankin tapahtuu, niin pitäähän se nykyihmisen jollakin tapaa tuoda esiin! 😀

Blogissa taidettiin jäädä siihen kaaokseen, joka meillä ennen itsenäisyyspäivää vallitsi. Eikä se muuten ollut lainkaan niin nopeasti selätettävissä kuin olin äkkiseltään ajatellut. Siihen kun lisäsi vielä senkin kulman, että lakanoita ei oltu hetkeen vaihdettu ja koira oli päässyt kuraisilla tassuillaan sohvalle, työleiri oli jotakuinkin valmis. Mutta hei, kymmeneen vuoteen en ollut istunut ja katsonut linnan juhlia, mutta nyt tänä vuonna päätin tehdä muutoksen. Mun itsenäisyyspäivät on menneet joko synttäreitä valmistellessa tai niistä toipuessa, mutta tänä vuonna kun vieraiden joukossa oli tuttuja, päätin katkaista tämän epäisänmaallisen  putkeni. Ja olihan se aika hienoa!

Kun esikoinen täyttää kymmenen, niin kyllähän se herkistää. Voi että, mutta olen tässä viime päivinä miettinyt sitä kaikkea, mitä kymmeneen vuoteen on mahtunut. Ja tietty ihan eniten niitä kymmenen vuoden takaisia tuntemuksia. Sitä, miltä tuntui tulla äidiksi verrattain nuorena, ja kuinka elämä niin nopeasti muuttui ja vanhat kuviot vaihtuivat uusiin. Moni ystävyyssuhde jäi, mutta toisaalta ne kaikkein vahvimmat säilyivät.

Koen, että nyt saan ihan luvan kanssa olla ylpeä mun 10-vuotiaasta ja samalla me vanhemmat saadaan olla ylpeitä myös itsestämme. Ei se alku ruusuista ollut, eikä elämä missään nimessä ollut valmis siihen tapaan, kuin moni nykyisin haluaa elämän olevan, kun perhettä aletaan perustamaan. Mutta me ollaan kasvettu itsekin tässä vanhemmuuden ohessa ja tultu aikuisiksi. Sitä mitä elämä muuten ei ole opettanut, lapset ja vanhemmuus kyllä on. 🙂

Jonkinlainen rentouskin on vuosien mittaan saanut minussa vallan. 10-vuotiasta nimittäin juhlittiin pienimuotoisesti ja rennosti perjantai-iltana. Tein päivänsankarin toiveen, eli mutakakun ja salted caramel cheesecaken. Kaikki muu syntyi kaupan paistovalmiista tuotteista, eikä kukaan kärsinyt. Päinvastoin, tunnelma oli kepeä ja iltakahvit oikein leppoisa tapa juhlistaa päivänsankaria. Taidan ottaa tämän käytännön ihan pysyvästi!

Siskoni tuli meille perjantaina pariksi yöksi lasten kanssa. Viiden serkuksen jälleennäkeminen on jo sinänsä aina sellainen erityinen tapahtuma, mutta kyllä viikonlopun kruunasi, kun saimme jättää koko katraan mieheni hoiviin, ja pääsin viettämään lauantai-iltaa siskon kanssa. Ohjelmassa oli meidän perinteinen pikkujoulu, eli Murhamestareiden murhaillallinen. Joku saattaa muistaa, että voitimme viime vuonna, ja palkinto-prosecco korkattiinkin vielä perjantai-illan lopuksi kun fiilisteltiin jo seuraavan illan perinnereissua. Ihan parasta oli, että kahmaistiin voitto ja palkinto kuitenkin myös tänä vuonna, vaikka murha oli ehdottomasti kimurantimpi tapaus kuin yksikään edeltäjänsä. Tämän vuoden palkinto sisälsi viskipullon, joten jää nähtäväksi, tuleeko siitä otettua hömpsyt sitten vuoden kuluttua. 😀

Nyt vieraat on saateltu haikein mielin kotimatkalle ja koko taloon on laskeutunut sellainen sadepäivän raukeus. Kun koko pää ja keho on saanut rentoutua viikonlopun ajan ja akut on ladattu taas pitkäksi aikaa, voi sunnuntain viettää ihan vain nauttien. Hygge, namaste ja zen. Ne on nyt todellakin täällä!

 

Ihanaa toista adventtia! ♡

Ps. Meidän pikkupotilas toipuu hyvin ja alkaa jo olla oma itsensä. 🙂

Niin se vain on, että pienikin lumihuntu ja kaiken peittävä kuura tuovat joulun tullessaan. Kaikki on niin nättiä, että sydän meinaa pakahtua onnesta. Ja miten ihana onkaan se jalkojen alla narskuva pakkaslumi. Vaikka olenkin kevätihminen, myönnän kaivanneeni tätä! Eikä haitannut edes se aamuinen miinus kolmetoista. Jos olisi pakko pelata upporikasta ja rutiköyhää, sanoisin, että mieluummin tämä pienikin talvi kuin synkkä ja musta vesisade. Silläkin riskillä, että suuret hanget jäisivät tulematta.

Toki talvi taas yllättikin, ja heräsin vasta maanantaiaamuna miettimään koulubussia ja siihen liittyviä käytännön asioita ja aikatauluja. Ja olin niiden suhteen vissiin aika pihalla vielä tänäänkin. Mutta mikäs talvi se sellainen olisi, joka ei hiukan yllättäisikin! 🙂

Hassu juttu sinänsä, että vaikka lumi ja pakkanen toivat joulua lähemmäksi, se sellainen pakottava  joulun tekemisen tarve puolittui oitis. Ikään kuin ei olisi enää pakko taikoa joulua synkän syksyn päätteeksi, vaan voisi ikään kuin antaa kaiken edetä omalla painollaan. Toki silti kukat, kynttilät ja muutamat joulukoristeetkin ovat ihan paikallaan ja niitä on kiva lisäillä. Mutta lähinnä viimeistelemään fiilistä, ei sen fiiliksen aikaansaamiseksi.

Tällä viikolla on tarkoitus leipoa pipareita ja keitellä riisipuuroa. Itselläni on myös perjantaina pikkujoulut, minkä jälkeen alkaakin ensimmäisen adventin myötä se todellinen jouluun valmistautuminen. Ajatella, että ihan kohta pitäisi kaivella jo lasten kalenteritontut vintiltä ja ehkä uhrata ajatus jopa niiden taskujen täyttämiselle. Niin paljon kuin olen sitä joulua jo teillekin tuputtanut, tuntuu, että joulukuu tulla jolkottaa ihan hurjaa vauhtia!

 

Hyasintteja, amarylliksia ja kynttilöitä. Niiden ja talvisen maiseman avulla selätetään tämä viikko. Nautitaan valosta ja raikkaasta pakkasesta. Nyt kun sitä on! ♡

Maanantaita muruset!

Akkujen lataus tuotti kuin tuottikin kaivattua tulosta, joten tänä aamuna ei ollut ihan niin vastenmielistä herätä kellon soittoon, vaikka toki muutama lisätunti unta olisi heti siinä herätyksen päristessä tuntunutkin mukavalta. Veikkaan, että osuutensa vireystilassa on myös tuolla pakkasella. Olin jo saada tällä erää kurasta ja sateenmuhjusta tarpeekseni. Jos siis lunta ei ole tiedossa, niin pysytään ainakin nollan alapuolella!
Viikonlopun joogailut tekivät nekin hyvää, ja vietin lauantaina ja sunnuntaina ehkä elämäni lyhyimmät kaksituntiset. Ja mikä parasta, notkoselän jomotuskin on tiessään! Samoin tuntuu, että lapojen väliinkin olisi kasvanut ylimääräiset kymmenen senttiä. Tämä yhdistettynä viime viikon hierontaan, ja tuntuu, kuin koko syksyn lyömään koneistoon olisi vaihdettu uudet öljyt. Olo on vähän kuin olisi tuollainen joulunajan sipulikukka, joka harmauden keskellä kurottaa energisen vihreällä varrellaan kohti pakkaspäivän hentoa valoa.

Muuten viikonloppu menikin sitten aika rennosti ja nukkumaankin tuli mentyä jo ennen kymmentä. Lapsilla on nuo omat telkkariohjelmansa, joita haluavat katsoa, ja perjantai ja lauantai-illat menivät niiden seurassa. Vähän asioilla käyntiä kauempana, kotitekoista pitsaa, lauantaikarkkia, pihahommia jne. Sunnuntaisin käyn myös sellaisella ystäväporukan yksityisellä kuntosalivuorolla, jossa lihasten sijaan kasvatetaan enemmänkin henkistä pääomaa. Toki treenata saa ja kovaakin, mutta kuulumisten vaihtaminen on se ihan kaikkein tärkein juttu. Tuon flunssan ja kurkkukivun, sekä viimeviikkoisen isänpäivän jälkeen, tämäkin herkku tuntui taas autuaan omalta. Eilen illalla käytiin vielä antamassa äänemme seurakuntavaaleissa, joten yhteen viikonloppuun mahtui oikeastaan tosi paljon, vaikkein kuitenkaan mitään ihmeellistä.

Niin juu ja vinkki viitonen! Löysin nimittäin Tigerista tuollaiset isot tee/cappuccinomukit ihan pilkkahintaan. Ne on kuin matchmade in heaven Tike K:n Deli -astioiden kanssa. Samanlaista siniseen vivahtavaa harmaata ja varsin käsintehty fiilis. Toki ihan nätit muutenkin!

Maanantailista menee ehkä vähän itsensä toistamiseksi, mutta unta, lepoa ja liikuntaa mahdutetaan tähänkin viikkoon. Näiden lisäksi vähitellen lisääntyvää joulua. Eipä kai siinä sen ihmeempiä tarvitakaan.

Seuraavat kaksi viikonloppua menevätkin sitten pikkujouluja juhliessa. Myös yhdet sukulaisille ja kummeille pidetyt kymppisynttärit pitäisi saada mahdutettua johonkin väliin, joskin kymmenessä vuodessa huomaan kunnianhimoni näiden kestien suhteen hiipuneen ja juhlat juhlitaan siten kuin ne helpoiten saadaan juhlittua. Ja suurin oivallus on muuten ollut se, että kukaan ei kärsi, vaikka en olisi leiponut pöytään kahtakymmentä sorttia. Jotakuinkin juhliminen voi jopa olla mukavampaa, kun äiti ei hypi silmille. 🙂 Perinteiset kaverisynttärit taitavat jo olla vähän menneen talven lumia tämän esikoisen kohdalla. Mutta ehkä nekin voi ulkoistaa jonnekin. Helppoa!

 

Mutta nyt oikein kivaa maanantai-iltaa ja uutta viikkoa!

Tee saatu⎮Life