Jos flunssa ei nyt koskaan ole mikään odotettu vieras, niin positiivisen kautta ajateltuna tämä viikko oli mitä mainiointa aikaa sairastaa pois tuokin ikävyys. Lonkeronharmaat, liki pimeät päivät ja armoton kaatosade, joten enpä ainakaan menettänyt mitään. Ja kun marraskuu ei nyt muutenkaan ole lempparini, niin tämä jotenkin sopi tähän väliin.

Samalla jotenkin tajusin senkin, että kun tämä pimeä vuodenaika käy päälle ja tuntuu lannistavan, niin ihan ainoa tapa selvitä ei ole se energisyyden perässä juokseminen. Joskus on nimittäin paikallaan myös taipua. Antaa itselleen lupa pysähtyä, kääriytyä peiton alle ja olla vähän vähemmän energinen ja ehtivä. Välillä on ihan ok jopa antaa tietoisesti itselleen lupa olla alakuloinen ja vaiteliaskin. Ei aina tarvitse toitottaa joka suuntaan kuinka kaikki on positiivista ja kuinka energiat vain virtaavat ja aura hohtaa pelkkää hyvää. Voi olla ihan iloinen, onnellinen, positiivinen ja elämäänsä kaikin puolin tyytyväinen, vaikka joskus tykkääkin käpertyä marraskuun pimeyteen.

Marraskuun alku on ollut jotenkin tosi raskas. Vaikka se on sitä joka vuosi, tänä vuonna se heitti harteille vielä vähän lisäpainoa. Vei mukanaan niin yöunet kuin ruokahalunkin. Ja silti ajattelin, että kyllä se hyvä olo siellä jossain tossunpohjan ja väsymyksen euforian välissä piilee. Vaan ei se siellä ollut. Pari päivää pakkolepoa, ja kas kun eilen santsasin unelmatorttua supernaisten seurassa, tajusin, että vaihteeksi on ihan kiva nauraa taas oikein kovaan ääneen.

Perjantai-ilta olkoon pyhitetty sekin levolle ja rentoutumiselle. Ja uusimmalle Mma Ramotswelle. Minun onneni on myöskin se, että äidin marraskuuhun lohtua on tuonut neulominen. Todisteena maailman ihanin villapaita! ♡

Suloista viikonloppua sullekin.

Silirimpsis, se olis perjantai! Illan ohjelmassa disco, sellainen varsin kova 0-3. luokkalaisten naamiaisbailu. Riittänee oikein hyvin meikäläiselle, ja nukkumaankin pääsee ajoissa, mikä on mulle sitä parasta perjantaihupia.

Tänne satoi viime yönä ihan oikea ensilumi, ja edelleen taivaalla leijailee lunta. Tosi kaunista. Harmi vain, että seuraavat kaksi päivää pitäisikin sitten sataa vettä. No, mutta ei saa antaa sen häiritä, päätin, että viikonlopun aikana kaivetaan jo vähän jouluisempia juttuja esiin ja viritellään kotiin oikeanlaista tunnelmaa. Sain viime perjantaina amarylliksen ja tuossa keittiön pöydällä se sojottaa eikä ymmärrä avata kukkiaan, vaikka kuinka kauniisti yritän kuiskutella sille. Mutta ehkä sekin siitä kohtaloonsa alistuu.

En ole mikään kauhean kova korujen käyttäjä, lähinnä mulla on korvikset ihan sillä, ettei reiät kasvaisi taas umpeen, mutta aina välillä yritän toki hiukan ahkeroitua tässäkin asiassa.  Nyt viimeisimpänä villityksenä isot makrameehapsut korvissa, niistä onkin pakko vinkata myös teille. Vaikka korvikset on suuret, ei silti tule mikään joulukuusiolo, siitä pitää ihana nudesävy huolen. Klaaran entisen hoitotädin tytär tekee näitä ja muita koruja ja asusteita käsityönä. Siitäkin ihanat korvikset, että ovat oikeasti paikallista käsityötä, eivätkä Kiinan tinkelitankelia. Ja ehkä uskaltaudun kokeilemaan jotain vähän värikkäämpääkin. Valonlilja löytyy Facebookista ja Instagramista. Ainakin sieltä Instan kohokohdista löysin hinnastokin.

Lapset pääsivät tänään jo puolilta päivin koulusta, joten perjantai-iltapäivä on otettu rennosti, nautittu kynttilänvalosta ja lumesta. Viikonlopulle olisi synttäreitä, säbäpelejä ja jossain määrin isäinpäivääkin. Toivottavasti ulkoilua, kirjoja ja sohvaa myös, koska balanssi.

Ihanaa perjantai-iltaa! ♡

 

Me juhlittiin tosiaan eilen halloweenia ystävien kanssa. Neljä aikuista, neljä lasta. Tiedä johtuiko perjantai-illasta vai marraskuun pimeydestä, mutta ainakin meillä aikuisilla meni kyllä ihan kuudesta lähtien haukottelun puolelle. Me naisväki makoiltiin keittiön sohvalla ja divaanilla, mutta miehet sentään jaksoivat pysyä istuma-asennossa tai sitten meidän keittiössä on liian vähän makuupaikkoja. Lapset jaksoivat melkein kymmeneen saakka, joskin sitten tulivat jo ensimmäiset väsykiukut. No, ei tarvinnut odotella sängyssä ainakaan unta.
Tänään mun kello pirisi luvattoman aikaisin (ollakseen lauantai), koska esikoinen lähti kummisetänsä kanssa kalaan. Kun olin vihdoin saanut pojan ulos ovesta, menin taas keittiön sohvalle ja vedin viltin päälleni. Enemmän tai vähemmän torkuin yhteentoista asti. Aamun ponnistukseksi riitti toppavaatteiden esiin kaivaminen ja sen ajatuksen sisäistäminen, että mun pieni lapseni voi käyttää isänsä saappaita. En käsitä miten ihminen voikin olla niin väsynyt koko ajan. Siitäkin huolimatta, että löysin vihdoin edes siedettävän rautalääkkeen. Mutta kai se vain kuuluu tähän vuodenaikaan.

No onneksi tänään ei ole tarvinnut ponnistella sen enempää. Kauppareissun lisäksi lähinnä kotona hiipimistä. Lenkinkin jätin väliin vedoten säähän. Siihen samaan jossa toiset lähtee merelle kalastamaan heti aamulla. Tiedän! Mutta toisaalta näitäkin päiviä tarvitaan. Ja löysin muuten äänikirjoista uuden kirjailijan. Sofie Sarenbrant. Vaikuttaa ihan hyvältä. Telkkaria en ole katsonut aikoihin ja Grantchesterin uusin kausikin ehti kadota areenasta ennen kuin ehdin katsoa kuin kaksi ekaa jaksoa. Sairaalassa imaisin kuitenkin ensimmäisen kauden siitä uudesta Neiti Fisher nuoremman tutkimuksista ja kun nyt pääsin taas liikkuvan kuvan makuun, bongasin, että tänään alkaisi uusi kausi Shetlandsaarten murhista. Se on kans sellaista sopivan rauhallista menoa meikäläiselle. Aiheuttaa ainoastaan kaipuun muuttaa jonnekin tuuliselle saarelle ja ryhtyä kasvattamaan lampaita.

Että aika rauhallinen pyhäinpäivä. Edes lapset ei jaksa nahistella keskenään. 😀

Leppoisaa ja levollista iltaa sullekin! ♡