Huolimatta varsin viileästä keväästä perinteinen nimpparikimppu syntyi tänäkin vuonna omasta pihasta. Ihan ei vielä jaksaneet lemmikit aukaista nuppujaan, mutta onneksi on tulppaanit, narsissit ja kiurunkannukset. Suurin osa kevätsipuleista on yhä aukeamatta, joten värikästä kukkailoa on tiedossa vaikka kuinka.

Vaikka joka syksy olen äärettömän laiska iskemään sipuleita maahan, ja niiden istutus jää usein seuraavalle keväälle (tai tammikuulle kuten tänä vuonna), päätin jälleen kerran, että ensi keväänä haluan saada vieläkin enemmän sipulikukkia. Vaikka tulppaaneja ja narsisseja jo puskee joka puolelta puutarhaa, ei niitä kai voi koskaan olla liikaa. Lisäksi mulla on tämä cutting garden -idea. Eli leikkokukkapuutarhaa ajatellen haluan, että maljakkoon on mahdollisimman paljon erilaisia vaihtoehtoja.
Samainen cutting garden -idea toimii innoituksena myös daalioiden suhteen. Vaikka vietän mielelläni aikaa kukkivassa puutarhassa, siitä pitää riittää myös maljakkoon.

Olen ostanut nuo kolme puristekristallimaljakkoa kirppikseltä ihan tätä nimenomaista tarkoitusta ajatellen: Jotta saan oman pihan kukkia maljakkoon. Myös vanhat kannut toimivat kauniisti maljakkoina.

Nykyään on saatavilla erilaisia kehikkoja ja kukkatukia maljakkoon (jopa Aalto-vaasiin!), mutta tuo omani on mummun vanha Riihimäen Lasin kukkatuki (näitä on muuten aika hyvin myynnissä nettikirppiksillä nyt kun selaisin) ja hurmaa kivalla vintagelookillaan. Siihen kun laittaa ensin muutaman kukan tukevasti, loput pystyy asettelemaan jo helpommin. Näin välttyy siltä ikävältä ongelmalta, kun sitomaton kimppu valahtaa maljakon reunoille. Oman pihan kukista ja luonnonkista saa myös näyttäviä asetelmia ruukkuihin ihan vaikka vain kanaverkkoa hyödyntämällä.

Pienen cutting gardenin voi perustaa myös parvekkeelle. Daaliat menestyvät oikein hyvin myös ruukuissa.

Kun viime syksynä puutarha näytti taas kuolevan pystyyn, tuntui oman pihan kimppujen aika äärettömän kaukaiselta ajatukselta. Vaan tässä sitä taas ollaan! Kenties kaupan leikkokukien äärellä seuraavan kerran vasta syksyllä. Toivon todella!

Jaoin eilen instan stooreissa kuvan sämpylöistä, joita tein lohisopan jatkoksi. Kerroin myös, että paras sämpylä on rapea kuoreltaan ja sisältä täynnä isoja kuplia. Moni muukin oli samaa mieltä, ja sämpyläohjetta kysyttiin paljon. Joten sämpyläresepti tulee täältä!

Olen vähän sellainen näppituntumaleipuri, mutta näiden kanssa suosittelen, että ihan oikeasti mittaat ainekset huolella. Ei ole iso homma kuitenkaan, eikä ole silti gramman päälle. Tuossa ohjeessa käsken peittämään taikinan kannella ja tosiaan suosittelen myös kohottamaan taikinan kannen, lautasen tai vaikka tarjottimen alla perinteisen liinan sijaan. Tällöin taikinaan ei muodostu ikävää kuorta kohotessa. Nämä onkin muuten ihan älyttömän helppoja tehdä kun ei tarvitse varsinaisesti leipoa ja pyörittää. Meillä lapset on aina halunneet pyöritellä sämpylät, mutta tykkäävät näistä niin paljon, että saan ihan rauhassa tehdä. Kivaa välillä sekin. Tätä reseptiä vähän muuttamalla saa tehtyä muuten ihan kivat ciabattat!

Rapeakuoriset sämpylät:

5 dl kädenlämpöistä vettä
1dl maitoa
1/2 pakettia hiivaa (eli 25g)
1rkl juoksevaa hunajaa (tai sokeria)
2-3 tl suolaa
12 – 12 1/2 dl vehnäjauhoja

Mittaa lämmin vesi ja maito. Murenna hiiva taikinakulhoon ja lisää joukkoon hunaja ja suola. Kaada hiivan päälle hieman vesi-maitoseosta ja sekoita puuhaarukalla.  Lisää joukkoon loputkin nesteestä ja sekoita joukkoon jauhot pienissä erissä

Vaivaa taikina löysäksi, juuri ja juuri kulhon reunoista irtoavaksi. Ripottele valmiin taikinan päälle vehnäjauhoja. Peitä taikinakulho kannella, lautasella tai muulla vastaavalla ja anna taikinan kohota 1-1 1/2 tuntia.

Kuumenna uuni 250 asteeseen ja levitä leivinpaperi kahdelle uunipellille.

Laita leivinlaudalle tai leivontapöydälle kunnon kerros vehnäjauhoja ja kumoa taikina varovasti jauhojen päälle. Älä missään nimessä vaivaa tai painele taikinaa, jotta ilmakuplat eivät katoa!

Ripottele vielä jauhoja taikinan päälle ja leikkaa taikina metallilastalla tai muulla terävällä työkalulla viideksi pötköksi. Leikkaa osat vielä pienemmiksi paloiksi (itse jaan kuuteen osaan, josta syntyy 30 pientä sämpylää). Taikinapalat saavat olla ihan eri muotoisia, mutta koeta mahduttaa samalle pelille keskenään saman kokoisia paloja.

Paista sämpylöitä yksi pelti kerrallaan noin 10-15 minuuttia (jos teet isoja sämpylöitä n. 20min) tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

Älä peitä valmiita sämpylöitä liinalla, jotta kuoren rapeus ei katoa.

Juttelin aamulla kaupassa yhden äidin kanssa ja puhuttiin siitä, että täällä meillä koko koronaa ei edes huomaa. Olen kuullut isojen markettien tyhjistä parkkialueista, mutta en ole kertaakaan ollut todistamassa sellaista. Kylä on ihan yhtä hiljainen tai ruuhkainen (riippuen näkökulmasta) kuin ennenkin. Ehkä silloin aluksi kaupassa oli vähemmän ihmisiä, mutta tilanne on tasoittunut. On turvavälit ja käsidesit ja muut, mutta muuten elämä rullaa aika entiseen tapaan. Erona lähinnä enää nuo suljetut ravintolat. Ja tietenkin seura- ja yhdistystoiminnan hiljaiselo. Mutta siihenkin kaiketi on tulossa muutosta. Arki palailee raiteilleen. Jos ei samoille vanhoille, niin uusille ja vähän herkemmille.

Erikoinen kevät ja erikoisena se tietenkin jatkuu vielä kesään  ja kenties syksyynkin. Mutta kuten olen ennenkin todennut, näillä mennään ja kultareunuksia pitää vain etsiä erilaisestakin arjesta.

Ps. Muistakaa osallistua tuohon edellisen postauksen arvontaan! 200 euron lahjakortti on kuitenkin aika hyvä palkinto!

Koko maailma on ihan sekaisin. Ihmiset kärsivät ja pelkäävät ja ovat eristyksissä rakkaistaan. Talous on retuperällä ihan valtiota, kuntia ja yksityishenkilöitä myöden. Ihmiset menettävät läheisiään ja elävät ahdingossa. Kaikilla lapsilla ei ole turvallista aikuista, turvallista kotia ja lämmintä ateriaa ja tukea oppimisen kanssa. Mä voisin jatkaa tätä listaa koska se on oikeasti ihan loputon jos aletaan miettiä, mitä kaksi kuukautta on yksilötasolla tuonut mukanaan. Ja se on tuonut sitä ihan minunkin elämääni. Huolta ja murhetta. Ihan tavallista ja sitten taloudellista huolta ja murhetta. Ensimmäiset viikot itkin ja olin lähestulkoon paniikissa. Mutta sitten mä jotenkin ajattelin, että elämä kantaa. Ja onneksi mulla on ihana puoliso joka repii ylös aina silloin kun tuntuu, että alan vajoamaan johonkin lohduttomuuden syövereihin. Mutta jotenkin mä vain lakkasin lukemasta liiaksi uutisia. Lakkasin seuraamasta jokaista käyrää ja tilastoa. Aloitin elämään niillä eväillä, joita mulla oli. Ja tiedättekö, sitten mä huomasin, että ne asiat, jotka olivat kuitenkin mulle kaikkein tärkeimpiä pysyivät siinä. Perhe, ystävät ja omat jutut, jotka tuovat mulle valtavasti iloa. Ja minä joka normaalisti kulutan kolme kirjaa viikossa, en ole saanut kahteen viikkoon yhtään kirjaa päätökseen. Koska kaiken tämän keskellä mä olen ollut (niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin) kuin tutkimusmatkalla itseni kanssa. Olen oivaltanut ihan valtavasti itsestäni ja elämästäni. Muutama viikko sitten tuntui rehellisesti jopa pelottavalta viettää niin paljon aikaa oman puolisonsa kanssa. Mutta mä olen tykännyt siitä. Nauttinut. Nauttinut niin valtavan monesta asiasta, että välillä oikein hävettää. Koska tiedän, että on valtavasti myös niitä juttuja, jotka on ihan pyllystä. Niitä, joita tuossa aluksi luettelin.

Ja siksi musta tuntuu, jotenkin väärältä sanoa, että olen onnellinen. Tulee syyllinen olo. Ikään kuin ei saisi olla onnellinen. Ei nyt, ei tänä keväänä. Mutta mä olen! Valtavan onnelinen. Onnelinen siitä ajasta joka mulla on ollut mahdollisuus viettää oman perheen kesken. Onnelinen koska olen oivaltanut mikä tekee mut oikeasti onnelliseksi. Ja erityisen onnellinen koska olen ehtinyt miettimään niin paljon, ja ehtinyt toteamaan, että mä olen onnellisempi kuin pitkään aikaan!

Mä menen nyt syömään poppareita ja jätskiä noiden muiden kanssa. Joten ihanaa viikonlopun aloitusta sullekin! ❤️