Kevät mielessä

20.2.2016

Koko helmikuu on meinannut mennä kiireineen ja sairasteluineen ikään kuin ohi, mutta tänään tarrasin kiinni jostakin vähän keväisemmästä fiiliksestä. Lapsille uusia vaatteita, kotiin kukkia ja kirsikan oksia. Ja johan auttoikin!

lauantai2

Keltaiset narsissit eivät tosin vielä jaksa innostaa, mutta perunanarsisseissa (”Bridal Crown” ) on aina ollut jotain tosi kaunista. Harmi, etteivät ne yleisesti kuulu suomalaisten joulukukkiin, minä nimittäin ostaisin näitä oikein mielelläni myös jouluksi. Joulun viimeinen amarylliskin muuten avasi suuret kukkansa viikonlopun kunniaksi, joten nautin kukkaterapiastani koko rahalla.

lauantai3

Illaksi olisi tiedossa poppareita ja leffaa. Ei ollenkaan paha sekään. Täytyy sanoa, että tämä viikonloppu tuli enemmän kuin tarpeeseen.

Rauhallista lauantai-iltaa.

Tallenna


kotona

12.2.2016

Tervehdys!

Palasin tosiaan reissultani jo myöhään keskiviikkoiltana, mutta eilinen meni jokseenkin laukkuja purkaessa ja lapsia halaillessa. Eilisen illan olinkin jo taas omilla teilläni, ja täytyy sanoa, että nyt tuntuu jotenkin ihanan rauhalliselta olla kotona. Ja se on muuten hassu juttu, tuo ”olla kotona”. Itsekin olen ollut tilanteessa, jossa kodiksi on muodostunut hyvinkin väliaikaiset ratkaisut, ja ihan vain juuri siitä syystä, että ihminen kaipaa sitä kodin tunnetta. Että on se jokin, mihin palata ja josta taas lähteä. Toki nykyään koti on siellä, missä ovat lapset, ja tietenkin kliseisesti myös se sydän. Niin kiva kun on välillä käydäkin jossain, on kotiin kuitenkin aina turvallista palata.

Tämä helmikuu on ehkä elämäni kiireisin, eikä asiaa tietenkään helpota se, että alusta meni heti yksi viikko sairasteluun. Koko kuukausi on buukattu täyteen menoa, ihania juttuja, töitä, kulttuuria ja kaikkea siltä väliltä, mutta tämä viikonloppu on ehkä koko kuukauden huipentuma. Luvassa on nimittäin spesiaalia siskoaikaa, ja tämä on oikeasti tosi spesiaalia sitten reiluun seitsemään vuoteen, kun meistä molemmista tuli äitejä. Sen sijaan, että siskoni olisi körötellyt tänne auto täynnä lapsia, hän hyppäsi tänään Kampista onnibussin kyytiin yksin! Huh, tuntuu oikeasti tosi hassulta! Vähän myöhemmin tänään me noudetaan lasten kanssa täti mummulasta meille yökylään (mikä on meidän lapsista jo ihan älyttömän jännittävää sekin), ja huomenna me siskokset sitten vietämme laatuaikaa ihan ilman lapsia, hyvän ruuan ja teatterin parissa.

Koska me  olemme siskoni kanssa molemmat salapoliisiromaanien suurkuluttajia, ja koulun kesälomat kuluivat kuunnellessa Lars Svedbergin ääntä ja Agatha Christien tarinoita, aiotaan me ratkoa tietenkin myös yksi murha viikonlopun kunniaksi. Mutta siitä lisää myöhemmin, kunhan nyt selvitetään se uhrikin ensin. Jäinkin miettimään, että pitääkö murhaillalliselle ottaa suurennuslasi mukaan, vai pärjätäänkö me vain pienillä harmailla aivosoluillamme. 😉

Yritän viikonlopun aikana vastailla myös kommentteihinne, mutta ensisijaisesti nautin laatuajasta oman siskon kanssa. Oli ihana lukea myös ajatuksianne tuosta sinisestä väristä, jota muuten ehdin fiilistellä Tukholman NK:lla vielä paljon enemmän.

Mutta sinisestä, Tukholmasta, siskoajasta ja murhistakin enemmän vielä toisella kertaa. Nyt toivottelen teille kaikille ihanaa viikonloppua ja ihanaa ystävänpäiväviikonloppua!

Tallenna


Sairastupa

01.2.2016

En tiedä, miten muualla, mutta ainakin täällä meillä päin jyllää flunssa-aalto oikein kunnolla. Meidän perheestä se on nyt kaatanut jo kaksi henkeä, mutta pahoin pelkään, että sama tauti joka piinaa meitä taloutemme naisia, iskee kyllä viikon sisällä myös poikiin. Pelkkä nuhakuume, mutta omalla tavallaan niin hemmetin ärsyttävä.
Sinänsähän tuo käsite  ”tauti kaataa”, on vähän tyhmä, sillä jokainen äiti-ihminen tietää, että kun lapset sairastavat siinä ei voi oikein itse kaatua. Oli kyseessä sitten tällainen tavallinen nuhakuume, tai vähän pahempikin tauti, arki on silti pyöritettävä, lapset ruokittava jne. Ajatellapa niitä aikoja, kun nuhakuumeessa pysyttiin vuoteessa, luettiin kirjaa, ja torkahdeltiin pitkin päivää. Tai vastaavasti niitä aikoja, kun äiti laittoi lastenohjelmat pyörimään ja juotti meille lapsille jaffaa. Jep, siitäkin huolimatta, että oli itse ihan yhtä sairas. Niin ne roolit muuttuvat… 🙂

sairastupa 1sairastupa 3sairastupa 2

Nyt Risto Räppääjä pyörimään ja Lars Keplerin pariin sohvalle. Tänään täällä otetaan niin rennosti kuin vain mahdollista.

Mukavaa maanantaita ja alkanutta helmikuuta.

Tallenna