Mulla oli vakaa aikomus käyttää tämä päivä siivoamiseen. Mutta tiedättekö mitä!? Ei huvita sitten yhtään!
Oikeastaan tulin siihen tulokseen, että meillä on ihan perus siistiä nytkin, ja se mikä ei ole, siivotaan sitten aatonaattona tai ainakin hiukan lähempänä joulua. Ei ole mitään järkeä jynssätä pintoja nyt, ja itkeä maanantaina, kun koko työ on ollut turhaa. Eli se siitä joulusiivouksesta. Koitan järjestellä paikkoja jouluun asti, ja siivota normaalit siivoukset. Se saa riittää!

Lastenhuoneessa tein tänään pientä raivausta, laitoin puhtaita pyykkejä kaappeihin jne. Oli pakko hakea kamera yläkertaan, kun ihana auringonvalo valaisi huonetta. Pari kuvaa myös meidän assarista, joka laitettiin pinnasänkyyn siksi aikaa kun etsittiin palapelinpaloja maton alta.

Näihin kuviin ei nyt lastenhuoneen joulua varsinaisesti mahtunut, mutta instan puolelle lisäsin pari räpsyä huoneesta myös, ja siellä näkyy paremmin ne jouluiset jutut.

Flunssaa vähän koko porukalla (Niilo kuumeili viime yönä), mutta otetaan rennosti, niin eiköhän se tästä!
Mukavaa päivänjatkoa teillekin!

Noniin. Niin siinä vain kävi, että kuume nousi, ja nostan käteni nöyrästi ylös.
Takkiin tuli; Flunssa vastaan minä: 6-0. Koko viikon olo on ollut kuin junan alle jääneellä. Lihaksia särkee, mikään paikka ei palaudu, vaikka olen koittanut syödä ja juoda ja venytellä – ja levätäkin ehkä. Ruoka on tökkinyt, syöminen on tuskaa jne. Liian pitkään kai rimpuilin vain vastaan, enkä halunnut uskoa, että tauti olisi tullakseen. Eilen kaaduin sänkyyn ilta kahdeksan jälkeen, mutta lähdin urheana vielä aamulla jalkatreeniä tekemään. Sen jälkeen tiesin: Nyt pitää pysähtyä ja huilata!

Selailin eilen vanhoja valokuvia. Sellaisia omaan käyttöön napsittuja kuvia, joiden ei ole koskaan ollut tarkoitus päätyä blogiin. Tirauttelin kyyneleitä tuijotellessa kuvia synnäriltä, ja muista itselleni tärkeistä hetkistä. Katselin myös kuvia viime joululta, ja pysähdyin miettimään, miten paljon elämä on muuttunut, ja miten moni asia on muuttunut.
Ajattelin jakaa teillekin muutaman, melko hiomattoman, kuvan viime joululta. Nämä on tälläisiä omaan käyttöön räpsittyjä tilannekuvia kuusen koristelusta. Ihan vain jo kuvatut henkilöt ja kotikin on kokeneet melkoisen muutoksen. Mutta, joskus on hauska palata ajassa taaksepäin, ja tehdään se nyt!

Kiitos kommenteistanne edelliseen postaukseen. On ollut mukava lukea, että samankaltaiseen ratkaisuun on päätynyt moni muukin. Selvyyden vuoksi vielä, että meidän jouluiset automatkat ovat hyvinkin lyhyitä, mutta se kai kompensoituu sitten sillä, että vierailla pitäisi monessa paikassa, ja aina on huono mieli siitä, että jonkun seurassa ollaan enemmän kuin toisten.
Toivottavasti kaikki tekin, jotka kerroitte joulunne vielä jatkuvan reissaamisen merkeissä, löydätte tavan rauhoittua joulun aikaan, ja ajan olla vain rennosti.

Tällä hetkellä en lupaa, että jaksaisin vastata jokaiseen kommenttiin erikseen. Olen luvannut tälle päivälle piparitalkoot, ja se lupaus on pidettävä. Nyt pari särkylääkettä nassuun ja taikinaa kaulimaan. Pysykää terveinä!!!!

Joku jonkun postauksen yhteydessä kysyikin, voisinko kertoa perheemme juhlatraditioista ja perinteistä. Vastasin tuolloin, ettei meille ole ehkä vielä muodostunut perinteitä, ja syvälle juurtuneita tapoja. Olemme nuori perhe, joka tavallaan vuosi vuodelta, luo omaa tapaansa juhlia ja viettää juhlapyhiä.
Kuten oli puhetta, viime joulu meni todellisella alisuorittamisella. Raskauden loppuvaihe ja syksyn muutto söivät energiaani, ja joulu meni omalla painollaan nauttien muiden laittamasta ruuasta. Mutta viime vuonna teimme myös päätöksen tämänvuotista joulua ajatellen; Vietämme joulun kotona.
Käytännössä tämä tarkoittaa nyt sitä, että aaton puuroreissu vanhemmilleni jätetään ohjelmasta, samoin kuin ruokailureissut parilta seuraavaltakin päivältä. Teemme kaiken ruuan itse, ja olemme ilmoittaneet, että pöytäämme mahtuu ruokailijoita.
Sinänsä tämä päätös ei tuota työtä sen enempää kuin edellisinä vuosina, koko joulun menun kun olemme aikaisemminkin laittaneet itse. Tällä kertaa tuosta vaivasta tulee ehkä nautittua enemmän, ja ruokaa menee hukkaan vähemmän. Onhan täysin järjetöntä puhista keittiössä marraskuusta lähtien, jos aikoo ehtiä syödä omatekoista jouluruokaa vain aattoiltana!

Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen joulu tuntuu nyt stressittömältä. Huoli siitä, että sukulaisten pöytiin istutaan tasapuolisesti, ja joulu menee lasten ja lahjojen pakkaamisessa autoon, on poissa. Tunnen helpotusta! Uskon, että tämä päätös oli kannattava, joskaan ei välttämättä joka taholta ymmärretty. Mutta, kuten sanoin, olemme nuori perhe, ja nyt on meidän aikamme luoda omia jouluperinteitä, ja etsiä omaa ja oikealta tuntuvaa tapaa viettää yksi vuoden suurimmista juhlapyhistä.

Ensimmäistä kertaa joulu on myös vapaata töistä. Tähän saakka mieheni on ollut jokaisena jouluna töissä. Ensimmäistä kertaa aiomme myös ehtiä yhdessä perheen kesken joulukirkkoon ja hautausmaalle. Ja tiedättekö mitä! Odotan joulua enemmän kuin koskaan! Odotan sitä, että on lupa vain olla. Olla kotona, ottaa rennosti. Nauttia siitä, että kaapit tursuavat valmista ruokaa, sitä ruokaa, jota on vaivalla tehty, ja johon on kulutettu paljon rahaa. Aikaa nauttia suklaasta ja kirjasta. Olla läsnä lapsille ja levähtää hetki myös itse.

Puhtaat lakanat, kevyt siivous ja viimeistellyt yksityiskohdat kynttilöineen ja kukkasineen tuovat joulun kotiin. Joulukuusi, hiljalleen lisääntyvät koristeet ja joulupukin odotus, ne ovat tärkeitä lapsille. Pipareita voidaan leipoa jouluna lisää, tai yhtälailla vaikka limppuja. Kaikki se aika, joka on ennen käytetty autossa istumiseen, tai lähdön tekemiseen, on nyt aikaa omalle perheelle.

Avasin yhden joulupaketin jo hiukan etuajassa, mutta onneksi tein niin. Rennon joulun aion nimittäin viettää uudessa Lumoan -mekossani. Trikoomekko kaipaa seurakseen vain paksut sukkahousut ja lämpimät villasukat. Juhlavampaa kuin verkkarit tai pyjama, mutta mukavuudesta ei tarvitse tinkiä. Siinäpä se tämän joulun idea kiteytettynä onkin; Mukava juhla, sellaisen aiomme viettää!

Mekko blogin kautta saatu ⎜Lumoan

Kiitos, Suvi ❤