Meillä leivottiin eilenkin pipareita. Niitä tuntuu katoavan kaapista kovalla vauhdilla, mutta josko nyt riittäisi ihan jouluunkin asti. Käytiin perjantai iltana tuossa naapurissa eräänlaisissa joulumuujäisissä (paikallisen maatilamajoituksen joulupuodissa) ja siellä oli glögin kanssa tarjolla muun muassa noita ihania ranskanpipareita. Ihastuin ajatukseen ja jalostin tuosta Kinuskikissan reseptistä vielä helpomman käyttämällä valmistaikinaa. Niin superhyvä idea tuo ranskanpastillien kauliminen suoraan taikinaan. Tulee piparit ja koristelut samalla vaivalla ja leipominen on nopeaa ja helppoa. Ei tarvitse muistuttaa, että piparkakkuja otetaan taikinan reunasta, eikä tarvitse kaulia taikinaa montaa kertaa. Hukkapaloja ei synny ja uunipellille mahtuu taikinalevy kerrallaan. Suosittelen kokeilemaan. Nuo on muuten ihan äärettömän hyviäkin!

Samasta paikasta ostin itselleni paikallista käsityötä yhden ihanan mökin ja kolmen kuusen verran. Tuo mökki on kuin sellainen Midsomerin murhien cottage, jonka seinustan sinisade keväällä valtaa. Lisäksi mukaan lähti ihan mielettömän hieno piparkakkutalo. Sellainen jonka tekemistä en itse viitsisi edes yrittää. On aina ihana huomata, miten taitavia ihmisiä ”omassa kylässä” onkaan. Ajatus piristää yhtä kovasti, kuin kiva perjantai-ilta jouluisessa tunnelmassa ystävän ja lasten kanssa.

Jouluvalmistelut ovat meillä muuten vähän niin ja näin, mutta olen viime vuosina todennut, että joulu tulee joka vuosi – valmisteli sitä tai ei. Perinteiset jouluruoat kuuluvat meidän jouluun tänäkin vuonna, joulupukki ja rauhallinen joulun tunnelma. Jälkimmäistä ajatellen, turha stressaaminen ennen jouluakin kannattaa pitää minimissään.

Ihanaa ja levollista sunnuntaita ja neljättä adventtia myös teille.

Varsin laiskanpuoleinen viikonloppu tämäkin, mutta jonkinlainen joulustressi alkaa orastavasti muistuttamaan itsestään. Lahjat on kyllä jotakuinkin hankittu, mutta paketointiakin pitäisi harkita. Se oli vain niin paljon helpompaa kun lapset olivat pieniä. Nykyisin sitä salaista ilta-aikaa ei jää edes joulun alla. Pitää ehkä panostaa aamuahkeruuteen ensi viikolla. No niin, sekin huolenaihe tuli tässä kirjoittaessa ratkaistua.  🙂

Meillä alkaa koti pikku hiljaa muuttua jouluisemmaksi ja onneksi olen vuosien varrella oppinut vähän rennommaksi joulun suhteen. Kunhan on ruokaa, kynttilöitä, kukkia ja suklaata, olen kohtalaisen tyytyväinen. Mitään ihmeellistä joulusiivousta en harrasta, koska meillä siivotaan joka päivä ja joka viikko. Aina jotain, jotta sitä totaalikaaosta ei synny ja se sopii mulle. En halua siivota tuntitolkulla. Varsinkaan ennen joulua.

Kävin eilen ostamassa Sandrasista Skandinaviskin Jul- kynttilän. Sen tuoksu kuuluu mun jouluun. Samasta paikasta on tuo pianon päällä oleva paperikuusi ja kalenterikynttilä, jonka polttamisessa olen muutaman päivän jäljessä, vaikka kuva viime viikolta onkin. Ikkunoissa on tähtiä ja kukkia, ja kuistilla värjöttelee toistakymmentä hyasinttia, jotka pääsevät sisälle jo viikon päästä. Eipä se joulufiilis ihmeempiä sitten vaadikaan. Riisipuuroa, joulumieltä ja rauhallista kotona olemista. Kunhan lahjat on kääritty, joulu saa mun puolesta vaikka tullakin!

Ihanaa Lucian päivän iltaa ✨

Blogi on jäänyt viime aikoina vähän hunningolle, mutta asetan toivoni tammikuulle, piteneville päiville ja lisääntyvälle valolle. Viimeisten viikkojen aikana valoa on ollut tarjolla aika niukasti ja viikonloppujen valoisat tunnit olen käyttänyt johonkin ihan muuhun. Pahoittelut siis tämänkin postauksen erisävyisistä kuvista. Pakeneva valo ja kynttilöiden tuike tekee tepposensa.

Itsenäisyyspäivä on tänäkin vuonna lepoa. En voi väittää, että Linnan juhlien peruuntuminen kauheasti muuttaisi perinteitäni Tässä suhteessa olen jopa vähän epäisänmaallinen. Nimittäin miltei joka vuosi olen tuon tv-spektaakkelin ajan joko valmistellut syntymäpäiväjuhlia tai siivonnut niitä pois. Tänä vuonna juhlat on juhlittu ja järjestetty kahteen kertaan, ja taidan nauttia vapaasta sunnuntaista ihan vain lepäämällä. Pyörittämällä lakanapyykkiä ja sohvalla makoillen. Olen ihan koukussa Kaikenkarvaiset ystäväni sarjan uuteen versioon. Niin ihanan kevyttä, mitä nyt välillä pillittelen ja herkistyn.

Instan stooreissa jo esittelinkin uuden lampaantaljani. Se on tuosta naapurin koulutilalta, ja niin ihanan muhkea ja pehmeä, että sen sisään tekisi mieli kääriytyä. Samasta paikasta on myös kuivakukkakimppu. Niin hassua, että tuokin villitys koki taas uuden tulemisensa, vaikka olen joskus tainnut vannoa, että se ei ole mun juttu. Hillityt värit kuitenkin sopivat tähän vuodenaikaan, hämyyn ja hämärään.

Jonkinlaista äidillistä haikeutta olen tänään kokenut siitäkin, että lastenosaston sijaan pakettiin käärittiin ostoksia miestenosastolta. Hassua, miten oman lapsen kasvaminen on yhtä aikaa helpottavaa, mutta samalla niin kovin kivuliasta. Mukavan juhlahumun jälkeen jäi aikaa pysähtyä miettimään myös niitä haikeuksia, joita vuosien vieriminen tuo mukanaan. Ja myös sitä omaa kasvamista äitinä, vanhempana ja ihmisenä ylipäätään. Sitä, ettei kelloa voi kääntää takaisin, on vain tulevaisuus ja se jatkuva huoli, jota yksikään vuosi ei äidin sydämestä haalista.

Mutta nyt mä taidan liittyä nimpparisynttärisankarin seuraan katsomaan tuntematonta sotilasta. Ehkä usutan hänet myös soittamaan Finlandiaa. Vaikka vain paikatakseni sitä Linnan juhlien aiheuttamaa suvantoa.

Levollista ja tunnelmallista itsenäisyyspäivää myös teille!