Perjantai perjantai! Ja täällä myöskin syyslomaviikko edessä!

Kirjoittelin eilen lastenhuoneen sisustuksesta, ja samalla mainitsin, kuinka keksin selättää verho-ongelman pesukonevärjäämällä parin valkoisia puuvillaverhoja. No, lupasin palata asiaan tuloksien kanssa ja tässä sitä nyt tulisi.

Tähän nyt pienenä alustuksena sen verran, että olen mielestäni tottunut pesukonevärjääjä (koneessa on pyörinyt suuret päiväpeitteet, verhokankaat ja vaatteet), enkä muuten ole koskaan onnistunut epäonnistumaan kyseisessä lajissa. Paitsi nyt! Olen aina aikaisemmin käyttänyt Dylon -merkkisiä tekstiilivärejä, mutta paikallinen ”tavaratalo” on vaihtanut kyseisen valikoiman uuteen merkkiin, joten sen enempää ajattelematta tartuin näihin mulle uusiin Nitor -väreihin.

Värjäystapa oli pikkuisen erilainen (väri nestemäistä), mutta ohjeet olivat mielestäni selkeät ja noudatin niitä. Kahta verhoa kohden ostin kaksi väripakettia, ja lisäksi tarvittiin kiinnityssuola. Koska ohje oli kastella kangas ensin, päätin pestä kolme vuotta kaapissa viruneet verhot 60 asteessa. Hetkeäkään en siis epäile, etteikö kangas olisi ollut puhdasta! Oikeastaan mun ei käynyt mielessäkään, etteikö värjäys onnistuisi. Lähinnä jännitin lopullista väriä.

No, sävy oli jo märkänä lupaava, ja kun verhot kuivuivat, hyppelin innosta, sillä tuo sävy on just ihana, rusehtavaan taittava, eli lämmin, harmaa. Mutta, siinä vaiheessa kun tajusin, ettei laikukkuus johtunutkaan kosteasta kankaasta, oli pakko myöntää, että pieleen meni ja kunnolla!

Lopputulos viittaa vähän siihen, että väriaine on päässyt kankaan sekaan epätasaisesti ja jämähtänyt heti paikalleen, jättäen ikävät laikut pitkin verhoa. Värin sävystä täysi kymppi, lopputuloksessa jäädään ilman pisteitä! Ääneeni asiaa harmitellessa, mieheni muistutti, ettei vahinko nyt niin kovin suuri ole, kun projekti vaati alle kahden kympin väriaineet, mutta en mä sitä rahaa harmitellutkaan. Jos väri olisi ollut liian tumma tai muuten kamala, laikukkuus ei olisi harmittanut varmaan niin paljon. Mutta kun se väri olisi ollut ihan täydellinen ilman laikkuja, harmittaa, että pääsin niin lähelle, kuitenkaan onnistumatta projektissa.

Eli pieleen meni ja kunnolla. No, syyslomaviikolle ainakin jotain ohjelmaa, kun  metsästetään lastenhuoneeseen uusia verhoja! Ne mustavalkoiset lähtevät nimittäin joka tapauksessa! 🙂

Kivaa perjantaita!

Olen luvannut teille postausta keittiön betonitasoista ja siitä, miten betonitasot keittiöön tehdään itse. Aiheen ympärille mulla on niin paljon juttua, että päätin suosiolla jakaa sen muutamaan osaan. Tässä postauksessa alustusta aiheeseen, ja perusidea lyhykäisyydeessään. Työvaiheita ja vinkkejä kokoan tuleviin postauksiin! Ja pahoittelut, että postauksen kanssa on kestänyt, aika ja kädet eivät vain totaalisesti ole riittäneet kaikkeen.

Betonitasot on olleet haaveissani siitä lähtien kun aloimme metsästää uutta kotia. Alunperin ajattelin, että tasoille tehdään muotit, ja ne valetaan keittiön lattialla, jonka jälkeen nostetaan paikalleen, kuten mitkä tahansa muutkin keittiöntasot. Vaan tässä isossa keittiössäpä sumenee nuo mittasuhteet. Nimittäin, tällä meidän allasvalinnallakin tason pidemmäksi pätkäksi piti valaa 3,3 metrinen taso, ja mikäli olisimme jääneet ilman tuota allasta, olisi upotettava malli pidentänyt tason yli 4,5 metriin. Jo kolmen metrin kohdalla tässä ongelmaksi muodostuu tason keskikohdalla oleva liesiaukko. Niinpä tason nostaminen paikalleen katkaisemata sitä tuosta aukon kohdalta, olisi ollut mitä todennäköisemmin mahdotonta.

Koska betonitasot olivat päähänpinttymä googlailin toki vaihtoehtoja ratkaisuksi. Selvisi, että valmiitakin tasoja saa, mutta näissä maksimipituus on kolme metriä. Sitä pidemmät tasot tehdään osista. Koska saumakohta tasossa ei ajatuksenkaan tasolla miellyttänyt, päätin jatkaa aiheeseen perehtymistä.

Jonkinlainen heureka-kokemus olikin kun törmäsin Z Counterform muotteihin niiden maahantuojan sivuilla. Näillä muovimuoteilla taso voitaisiin valaa ohuen levyn päälle, suoraan paikalleen. Muovimuotti kiinnitettäisiin vain reunoihin, ja näin muotti valaisi reunaan pykälän, joka taasen piilottaisi pohjalle jäävän levyn. Koska idean myyminen miehelleni oli osa haastetta, istutin hänet tietokoneen eteen katselemaan erilaisia videoita, joissa yksinkertaisesti näytettiin, kuinka helppoa tason tekeminen on. Jep, tulimme siihen tulokseen, että kyse ei ole tähtitieteestä, vaan enemmänkin omasta viitseliäisyydestä.

Kuva: Ohut sementtilevy,  jonka päälle taso valetaan,  ja johon reunamuotit kiinnitetään. Mahdolliset saumat teipattiin ilmastointiteipillä.

Kuva: Betonitason valumuotti näkyville reunoille. Seinää vasten, ja esim. liesi- ja allasaukoille, käytetään suoraa muottia, mutta tämä profiili on tarkoitettu peittämään ohut sementtilevy, jolle valu tehdään.
Punainen katkoviiva kuvaa osaa, joka ruuvvataan kiinni alustaan. Mustat täplät toimittavat kuvassa ruuvien virkaa. Musta katkoviiva kuvaa pykälää, jolla betonitason reunaan saadaan alustan peittävä helma. Sininen katkoviiva kuvaa muotin osaa, joka muodostaa tason etureunan. Keltainen katkoviiva kuvaa linjaa, josta muotti aikanaan katkaistaan, kun valu on ehtinyt hieman kuivua. Reunalistaa siis vain väännetään, ja naps, lista katkeaa siististi tuosta linjasta. Näkyviin ei jää sementtilevyä, eikä listaa. Ainoastaan betonitaso, joka näyttää pikkuisen paksummalta, kuin oikeasti onkaan.

Kuva: Kulma A. Muotti valmiina….

Kuva: Kulma A hiomisen jälkeen, ja viimeistelykäsittelyä vaille.

Noita Z Countertop –muotteja myydään jo joissakin rautakaupoissakin, mutta itse otin yhteyttä maahantuojaan, jonka kautta tarvikepaketteja pystyi myös tilaamaan. Lähetin keittiömme piirustukset ja selitin, mitä haluamme. Meille laskettiin tarvitsemiemme tuotteiden hinnat ja annettiin lisäksi kattavasti neuvoa betonilaaduista, sekä erilaisia vinkkejä valamiseen. Maahantuojan sivuilta sai myös kyselyn tason tekijästä, mikäli sitä ei olisi itse hallunnut jostakin syystä valaa.

Hintaa koko projektille tuli n. 600€. Tähän siis sisältyi myös itse betoni, ja kaikki hiekkapaperista, tasoittimeen, liippauslastaan, ja pintakäsittelyaineeseen saakka. Betoniksi valittiin, Weber RL45, suositusten mukaan. Tässä betonilaadussa on mukana pientä kiveä, joka helpotti tasoittusta, ja laadultaan hyvä betoni on perus rautakauppatavaraa tasaisempaa. Valuvaiheessa voi siis jokaista säkkiä kohti laittaa mililleen saman vesimäärän, ja betoni on yhtä notkeaa joka sekoituskerralla. Tämä tuote on hiukan hintavampaa, kuin halpa rautakauppabetoni, mutta kyse on tämänkin kokoisessa projektissa vain muutamasta kympistä. Paikka, jossa ei ehkä kannata alkaa säästelemään! Itse halusimme harmaata betonia, siis sellaista betonin väristä betonia, mutta katselin, että Z Countertop myy myös esim. valkoista betonia, ja betonia kai voidaan myös sävyttää, eli vaihtoehtoja on paljon.

Kuva: Liesitason aukolle rakennettiin ensin puukehikko, johon listamuotit saatiin kiinnitettyä.

Kuva: Muotit paikallaan. Seinää vasten suora, ja reunoissa profiililista, joka muodostaa valualustan peittävän helman.

Kuva: Betonitasossa raudoituksen korvaa lasikuituverkko. Verkko ja kiinnikkeet kuuluvat kaikki betonitasopakettiin.

Olisikohan tässä kohtaa tarpeeksi yhteen postaukseen?! Tosiaan lisää tuosta itse tekemisestä laitan vielä erikseen. Joitakin ajatuksia tähän loppuun kuitenkin vielä summaten;
Olenko tyytyväinen tason ulkonäköön? No todellakin!
Oliko tekeminen vaikeaa ja hankalaa? Vähän sellaista askartelua, mutta kaiken vaivan arvoista!
Miltä valmis taso on tuntunut käytössä? Ei mitään valittamista. Suoja-aine teki pinnasta veden, ja muidenkin roiskeiden kestävän. Viime viikonlopulla tasolla oli vuoroin rasvaista suklaakakkutaikinaa, sitruunamehua ja vastakeitettyä mansikkahilloa, eikä mistään jäänyt jälkeäkään.

Jos betonitaso on ihan oikeasti harkinnan alla, suosittelen katsomaan nuo videot, sillä meille ne ainakin selkiyttivät asiaa tuhat kertaa enemmän kuin mikään kirjallinen ohje.

Kysykää ihmeessä, jos jokin asia jäi vaivaamaan! 🙂

Ihan oikein arvasitte, vatipään vati todellakin oli valaisin, ja tarkemmin Ikean Hektar, jonka olin spreijannut harmaaksi.

Etsin pitkään keittiön ruokapöydän päälle kahta isokokoista valaisinta. Koska tämä on keittiö, eikä vain ruokailutila, karsin tekstiilivalaisimet heti pois pelistä. Mitään ihan hirmuista rakastumista en kokenut löytämieni yksilöiden kanssa, ja 250€ per valaisin tuntui aika kalliilta. Se olisi kertaheitolla 500 euron paukku. Ja, entä jos ei ole ihan varma!?
Ikean isokokoinen Hektar -valaisin oli malliltaan kiva, mutta kaksi mattamustaa valaisinta keskellä huonetta veisivät kaiken huomion, eikä ne nyt niin hienoja kuitenkaan olleet.

Sinkkimaalia olen spreijaillut vähän sinne sun tänne, se on ihan kelpo tavaraa, ja esim. säilykepeltipurkista taikoo äkkiä kivan istutusastian sinkkimaalin avulla. Todellinen sinkkimaalihurmos tuli viime keväänä, kun spreijasimme nykyisen työhuoneen tulisijan kipinäalustan (vai mikä se on viralliselta nimeltää?!), joka oli sellainen kuparinvärinen ja  rumaksi hapettunut. Mun tehtävä oli ollut hommata se uusi alusta siihen mennessä, kun uuni kannetaan paikalleen. Tietysti olin unohtanut koko jutun, ja kiireessä keksin komerossa lymyilevän maalipurkin.

Sinkkimaalin sävy on kaunis mattaharmaa, ja ajan myötä se saa myös hiukan eloa pintaansa. Niinpä nappasimme pari suurta Hektaria mukaamme samalla, kun haimme keittiön altaan, ja eilisen päivän suhauttelin maalia menemään. Ihan ei riittänyt yksi pullo per valaisin, tosin joku parempi maalari varmaan osaisi maalata vähemmälläkin maalilla. Hintaa tuli siis kahdelle valaismelle n. 170 euroa, ja sinkkimaaliakin jäi melkein täysi pullo.

Vasta yksi valaisin on katossa, sillä toiselle pitää sähkömiehen vielä vedellä virtaa. Eikä tämä yksikään ole ihan lopullisella paikallaan, mutta halusin mallata valaisinta kattoon. Ne nimittäin näyttivät lattialla niin hurjan suurilta, että pelkäsin jo tehneeni virhearvion. Katossa tuo näyttää kuitenkin ihan kivalta ja kolmemetrisen ruokapöydän päälle kaksi valaisinta sopii oikein hyvin. Pidämpä myös siitäkin, että vaaleanharmaa valaisin ei vie huomiota noilta Tine K:n mustilta seinätarjottimilta. Ainoastaan tuota valaisinten ketjuosaa jäin miettimään. Ehkä siihen sopisi jokin paksumpi ja raffimpi kettinki. No, pitää mutustella!

Mutta nyt toivottelen kivaa iltaa teille!