Pikkuhiljaa alkaa olla vuosi paketissa. Samalla ajattelin laittaa myös joulun pakettiin – tosin kokematta siitäkään sen suurempaa stressiä. Huomisesta lähtien alkavat nisset, ja muut jouluiset jutut, kulkea kohti vinttiä. Talvesta, ja kodin talvisesta asusta, en toki ajatellut vielä luopua. Nautin kynttilän tuomasta tunnelmasta, ja jopa keittiön pienestä männystä niin paljon, että ne saavat kaunistuttaa arkeamme vielä pitkälle kevättalveen.

Kuten olette saattaneet huomatakin, blogi on ollut viime päivät vähän lomavaihteella. Olen yrittänyt olla ottamatta stressiä siitäkään, ja ladannut jollakin tapaa akkuja tulevaan. Kommentteihinne allan vastailla pikkuhiljaa tänä iltana.

Sain mieheltäni joululahjaksi uuden puhelimen, johon vanhan iPhoneni korti ei kuitenkaan sopinut. Samalla päätin, että vaihdan liittymäni operaattorilta toiseen, koska täällä meillä kuuluvuus on erittäin heikko. Jostain syystä olen tuotakin juttua saanut vain lykättyä, ja uusi hieno puhelin lojuu yhä täysin käyttämättä. Huomenna otan itseäni niskasta ja hoidan liittymäasian kuntoon. Ehkä ensi vuonna Instagramkin saa uutta puhtia!
Tosin mulla on just nyt vähän huijattu olo, sillä mieheni tutki noita liittymäjuttuja ja valitsi sieltä mulle sopivan. Parikymppiä kuussa. Huh, olen tähän saakka maksanut 40-70 euroa kuukaudessa puhelinlaskua uskoen nuoreen poikaan, joka vakuutti epäilyistäni huolimatta, että pienempi datapaketti riittää mulle täysin hyvin. Helposti huijattava asiakas ei voi kai kuin katsoa peiliin.

Suuret kiitokset myös kaikista hiirivinkeistä, joita jaoitte. Meillä nuo vieraat ovat toistaiseksi pysyneet noissa vähemmän asutuissa tiloissa, kuten keittiön alla olevassa kellarikerroksessa ja puuliiterissa. Myös talon kylmiin osiin, joita onneksi ei enää niin paljon ole, hiiret ovat silloin tällöin uskaltautuneet. Myrkkyjä en haluaisi käyttää, sillä muistan vielä aika hyvin olohuoneeseen leijailleen hajun lemun, kun viime kesänä talon alla jokin kuollut koki mätänemisprosessinsa. Yök! Räpsät ovat siitä hyviä, että niistä raadot saa heti pois ja kauas asutuksesta. Enemmänkin tosiaan olen joutunut vain pelkäämään sitä talon rakeinteista kuuluvaa rapinaa, johon Idahhh antoikin hyvän vinkin. Nimittäin, että kunnon bassonjytke ajaa saman asian kuin pistorasiaan laitettavat karkottimet. Kaikkia basistivitsejä uhmaten olenkin nyt aika onnellinen, että yksin lajin edustajista asuu meillä. Tänään saatin hetken kokea sellainen kunnon soolo, joka sai astiatkin helisemään. Luulisi hiirulaisten pelästyneen! 🙂

Viimepäivät ovat olleet rentouttavia ja lomafiilis on tullut tarpeeseen. Koen olevani valmis uuteen vuoteen ja auringon tuomaan lisäenergiaan. Vain uusi kalenteri on yhä hankkimatta, minä kun olen sen verran vanhanaikainen, että tarvitsen yhä sen paperilehtisen mustan kirjani, jotta elämäni pysyy kasassa ja minä siellä missä kulloinkin pitäisi.

Ei tämä vielä ole vuoden viimeinen päivä, eikä vuoden viimeinen postauskaan, mutta haluan silti jo nyt kiittää teitä kaikkia. Blogivuosi on ollut monella tapaa innostava, ja tuonut eteeni paljon uusia ajatuksia ja oivalluksia. Siitä suuri kiitos teille! Todellakin toivon, että tämä ei tule olemaan se viimeinen vuosi, ja joulu, joka tässä blogissa laitetaan pakettiin.

Halauksin ja kiittäen!

❤︎❤︎❤︎

Tulin aamulla kuunnelleeksi autossa radiota. Sinänsä mitään ihmeellistä, niin varmaan tekee miljoonat muutkin ihmiset. Korviani aloin kuitenkin höristellä, kun aihe kääntyi äitiyteen. Koko juttu taisi lähteä jostain uuden, äitejä koskevan, tositeeveeohjelman esittelystä. Puhe kuitenkin siirtyi nopeasti äitiyteen yleisellä tasolla, ja juuri siihen, miten julmia naiset voivat toisilleen olla, kun kyse on äitiydestä. Jäin itsekin miettimään asiaa, äitiyttä ja siihen kohdistuvaa kritiikkiä.

Koko viisivuotisen blogitaipaleeni aikana, 99 prosenttia kaikesta negatiivisesta kommentoinnista, on liittynyt jollakin tapaa äitiyteeni. Olenkin joskus kirjoittanut, että en olisi milloinkaan voinut kuvitella ryhtyväni ns. mammabloggariksi, sillä äidillinen itsetuntoni ei kestäisi sitä ryöpytystä, jonka tämä ryhmä niskaansa saa. Tästä syystä olenkin pääosin valinnut blogini teemoiksi muita aiheita elämästäni. Sisustusta, tyyliä, kauneutta, hyvinvointia jne. Asioita, joilla on suuri merkitys itselleni, juttuja, jotka tuottavat itselleni mielihyvää.

 Äiti vai nainen? Vai kenties molempia?
Kun aikoinaan löysin blogimaailman, luin oikeastaan vain ja ainostaan sisustusblogeja. Äidiksi tultuani ja oman blogin perustettuani, löysin joitakin esimerkiksi lastenvaatteisiin keskittyneitä blogeja, mutta jokin niissä ei saanut minua innostumaan. Arkeni ja elämäni oli äitiyttä, ja blogien kautta halusin löytää pienen pakoreitin siitä kaikesta. Hetkiä itselleni, jotain minulle.

Kun sittten törmäsin ensimmäisiin ns. lifestyle blogeihin, tunsin suunnatonta helpotusta. Olin tullut äidiksi suhteellisen nuorena 24-vuotiaana, eikä tuttavapiirissäni ollut juurikaan muita yhtä nuoria äitejä. Niin ihanaa kuin äitiys onkin, se kuljetti minut myös jollakin tapaa pieneen identiteettikriisiin. Kuka olin? Olinko äiti, vai oliko minulla lupa olla yhä oma itseni – nainen?
Lukiessani muiden äitien kirjoittamia blogeja, joissa juteltiin vaatteista, kauneudenhoidosta, hiustenlaitosta ja yleisesti kaikesta naiseuteen liittyvästä, tunsin, että itsellänikin oli lupa pitää yhä huolta itsestäni. Lupa puhua muustakin kuin kurahousuista ja kakkavaipoista. Lupa olla nainen – äitiydestä huolimatta.

Valitsin blogini aiheeksi muuta kuin äitiyttä ja lastenvaatteita, mutta äkkiä huomasin, että osa lukijoistani ei ymmärtänyt tätä. Tai ehkä tuohon aikaan lukijat olivat enemmänkin satunnaisia kävijöitä, eivätkä niinkään vakituisia lukijoita. Blogiani päivitin muutaman kerran kuussa, mutta muistan edelleen, kun esittelin vaihtaneeni ruokailutilan ja keittiön tuolit keskenään, että joku kommentissaan tiedusteli, ehdinkö ollenkaan olemaan läsnä lapselleni, kun vain pyöritän huonekaluja. Niin, minua pidettiin itsekäänä, kun äitiydestä huolimatta kulutin aikaani kodin sisustamiseen.

Kun blogiini sitten myöhemmin alkoi tulla enemmänkin muuta sisältöä sisustuksen lisäksi, tämän kaltainen kommentointi vain yltyi. Kirjoitan vain omista vaatteistani, hiuksistani tmv. Kulutan aikaa liikuntaan ja terveellisiin elämäntapoihin, vaikka olen äiti. Tajusin, että on olemassa ihmisiä, joille äitiys merkitsee jotakin muuta kuin itselleni. Kyse ei ole rakkaudesta lapsia kohtaan, koska haluan uskoa, että jokainen äiti rakastaa lapsiaan, vaan enemmänkin siitä, millaiseen muottiin äidiksi tulon jälkeen olisi sittenkin pitänyt sujahtaa.

Monesti olen myös ymmärtänyt, että olisi huomattavasti oikeutetumpaa kantaa huolta ulkonäöstään ja vaatetuksestaan, jos tienaisi elantonsa jossain muualla kuin kotona. Samojen ihmisten mielestä olisi huomattavasti lapsiystävällisempää, että kävisin kotini ulkopuolella töissä ja olisin poissa 8-9 tuntia päivässä, kuin että otan päivästä yhden tunnin itselleni, joko lasten nukkuessa tai nauttiessa aikaa isänsä kanssa.

En tiedä onko vika kapinoivassa luonteessani, vaiko vain erilaisessa ajattelutavassa niiden parin satunnaisen kävijän kanssa, joista lopulta tuli blogini vakkarilukijoita. Kritiikistä huolimatta olen ylpeä naiseudestani, eikä se vie tilaa äitiydeltäni. Uskallan veikata, että mikäli päivittäinen meikkaaminen ja jonkinlainen hiustenlaitto olisivat suora viitaus lasten kaltoinkohteluun, olisi kosmetiikkateollisuus määrätty lopetettavaksi jo aikoja sitten.

Äitiys on myös muuttanut suhtaumistani naisellisuuteen ja naiseuteen. Uskallan väitää, että kohta kuuden vuoden aikana minusta on kuoriutunut nainen täysin uudella tavalla. Toki asiaan vaikuttaa myös ikä, mutta uskon myös äitiydellä olevan osansa asiaan. Suuria muutoksia on tapahtunut kehonkuvassani, ja langanlaihan vartalon ihannoinnin sijaan, olen nykyään jopa ylpeä pienistä kurveistani. Äitiys, ja varsinkin synnytys, antavat uuden merkityksen naisen lantiolle ja rinnoille, mutta se ei ole syy lakata verhoamasta niitä pitsiin. Päinvastoin!

 Radio-ohjelman naispuolinen juontaja totesi jossain vaiheessa keskustelua, että äitiys perustuu siihen, että tuomitaan muiden äitejen tapa kasvattaa lapsiaan ja olla äiti. Näin oikeutetaan ne omat tavat, ja nostetaan oma äitiys muiden äitiyden yläpuolelle. Jäinkin pohtimaan, kumpi on parempi äiti: Se joka varsin suorasanaisesti on aina tuomitsemassa muita äitejä, ja kertomassa mielipiteensä siitä, miten asiat tulisi tehdä. Vaiko äiti, joka monta kertaa päivässä miettii riittämättömyyttään, näkee virheensä ja omat heikkoutensa. Nukahtaa joka ilta ajatellen, olinko tänään riittävän hyvä, vai voisinko olla lapsilleni parempi äiti.

Miehelleni olen vaimo, lapsilleni äiti. Itselleni tahdon olla minä itse, eikä mikään näistä sulje toistaan pois. Sisäinen kauneus on toki tärkeintä, mutta kukaan ei kärsi, vaikka äiti käyttääkin ripsaria!

Mahtavaa maanantaita!

Indiedays Blog Awards äänestys on jälleen käynnissä, ja kiitän teitä kaikkia, jotka annoitte äänenne blogilleni tuossa ehdokasäänestyksessä.

Blogini on tänä vuonna ehdolla kategoriassa Inspiroivin perheblogi, ja täytyy myöntää, että ihan ensimmäiseksi kategoria jopa kummastutti minua. En ollut koskaan tainnut kuullakaan tuollaista kategoriointia, ja jäin pohtimaan, mikä oikeastaan on perheblogi.
Ensimmäisenä mieleeni tuli, etten bloggaa lapsista sen suuremmin, enkä oikeastaan lastenvaatteistakaan. Katsottuani kuitenkin läpi kilpasiskoni, ymmärsin, ettei luokittelussa kaiketi ollutkaan kyse lapsista bloggaamisesta, vaan enemmänkin perhelähtöisestä elämästä ja perheellisestä bloggaajasta. Tällä tavoin ajateltuna, olen totisesti enemmän perhebloggaaja, kuin muoti-, ruoka- tai kauneusbloggaaja. Yhtälailla kuin perhe luo speksit elämääni, se luo ne myös blogilleni.

Jatkossakin perheeni tulee esintymään blogini kuvissa epäsäännölisen säännöllisesti, mutta teksteissä ja sisällössä sitäkin enemmän. Onhan selvää, että tekemiseni, elämiseni ja valintani ovat pitkälti lähtöisin siitä tosiseikasta, että olen perheellinen, kahden pienen lapsen äiti.

Olisi hauska kuulla myös teidän mietteitänne perheblogista tai perhebloggaamisesta. Miten koette asian, tai miten määritätte perheblogin?
Ja, mikäli koette blogini inspiroivana perheblogina, olen tietenkin kiitollinen, jos annatte äänenne blogilleni. Äänestämään pääsette tästä linkistä.

Täällä vatsatautirumba senkin jatkuu. Tauti palasi pienimmälle entistä voimakkaampana, ja iskipä se myös itseeni. Ei auta kuin toivoa, että tämä menee nopeasti ohi!

Teille toivottelen kuitenkin energistä uutta viikkoa. Koitetaan nauttia syksyn kauneudesta ja ruskan sävyistä!