Taisi olla kevättä kun pinnasin Pinterestissä Coco Chanelin kuuluisat sanat: ”A woman who doesn’t wear perfume has no future”. Mitä ihmettä? Oliko elämästäni tipahtanut salakavalasti tulevaisuus, vai olinko vain hetkellisesti tuuliajolla, tarttunut menneisyyteen – tai kenties tähän hetkeen. Ei, nyt ei carpe diemit auta, minä haluan tulevaisuuden!

Olen nimittäin jo useamman vuoden tallustanut elämääni vailla tulevaisuutta, ainakin sikäli kuin Cocoa on uskominen. Luovuin hajuvesien käytöstä jo vuonna 2008 odottaessani ensimmäistä lastamme. Raskausaikana pahoinvointi käännytti minut tuoksuista, mutta todellinen päämäärä oli olla tuoksuton äiti, tai siis äidintuoksuinen äiti. Jostakin syystä vakuutin itselleni, että minun ja lapseni välille ei voisi mahtua mitään tuoksuja, kelpuutin vain oman luonnollisen ominaistuoksuni, mikä nyt jälkeenpäin kalskahtaa jopa hivenen itsekkäältä.
Sen sijaan, että vuodet olisivat luonnollisesti kuluneet pullantuoksuissa, myönnän, että tuoksuttomuus jäi päälle silkasta piittaamattomuudesta. Esikoisen syntymän jälkeen elämästä karsiutui pois paljon ”turhaa tai tyhjänpäiväistä”, eikä parfyymin suihkuttelu tuntunut millään tavoin luonnollisesta osalta arkea. Toisinsanoen, itseensä ei jaksanut panostaa edes suihkaisun vertaa. Vuosien vieriessä myös nenäni harjaantui tarkaksi, ja niinsanotuista tuoksuttomista deodoranteistakin valitsin suosikkini miellyttävimmän nenäkokemuksen perusteella. Mistään tuoksuyliherkkyydestä ei ollut kyse, enemmänkin vain hajuaistin selkiintymisestä. Tosin maalaiselon tuoksuille, vai pitäisikö sanoa hajuille, olen kasvant melko immuuniksi.

Tämän viimeisen reilun viiden vuoden aikana olen saanut lahjaksi yhden Clean -tuoksun, joskaan sekään ei ajautunut kosmeettisiin arkirutiineihini. Puhdasta pyykkiä jäljittelevä tuoksu muistutti lähinnä pesu-tai huuhteluaineen hajua, mutta tottumattomalle sekin oli välillä liikaa. Ensimmäisen kerran pitkästä aikaa mieleni alkoi tehdä hajuvettä viime syksynä. Innostuin nuuhkimaan tuoksuja toisensa jälkeen, mutta jälleen kerran olin raskaana, ja kielsin moisen hömpötyksen itseltäni. Äidin tuoksu – paras tuoksu, toistelin mielessäni.
Ihan varma en edes ole, mistä alunperin tuoksuttomuuteni idea kimposi. Olenko kenties lukenut jostain, että parfyymillä voi olla vaikutusta äidin ja lapsen varhaiseen vuorovaikutukseen, vai syntyikö ajatus ihan vain omassa mielessäni. Mene ja tiedä, niin asiat kuitenkin muuttuivat. No joo, ajatuksena ihan kiva, mutta vähempikin fanaattisuus olisi kai riittänyt. Eihän siinä vauvan synnyttyä kai kovinkaan monella ole hajuvedet mielessä. Samalla fiiliksellä elämä etenee joitakin viikkoja, tai kenties kuukausia, ja vauva kyllä oppii äitinsä tuoksun (hieman liiankin hyvin, jos minulta kysytään). Asiaa sen kummemmin kaunistelematta, hikihän se päätuoksu on, kun keho alkaa muuttua maidontuotantolaitokseksi, ja meijeritoiminnan taasaantumiseen asti äidin ominaistuoksu täyttää paitsi vauvan pikkuiset sieraimet, myös isommankin tilan.

Pitkän pohdinnan jälkeen (ja kenties jonkinlaisen muutoksen kaipuun edessä) olen jälleen ottamassa askelta parfyymien maailmaan. Laivatuliaisiksi saamani Marc Jacobsin Daisy – ja Daisy Eau So Fresh -tuoksut ovat ensimmäinen askeleeni kohti naista, jolla on tulevaisuus. En väitä, että edelleenkään suihkisin tuoksuja iholleni päivittäin, mutta kenties pari kolme kertaa viikossa kuitenkin. Vaikeinta varmasti on muistaa lisätä suihkaus tuoksua iholleen, saati saada siitä jonkinlainen rutiinitoimenpide. Harjoitus kuitenkin viitoittanee tässäkin tapauksessa tietä mestaruuteen.

Tuoksuilla vai ilman? Olisi hauska kuulla myös teidän parfyymiajatuksianne; Onko hajuvesi luonnollinen osa arkea ja totuttu aamurutiini kuten hampaiden pesu, vai onko tuoksut härskiintyneet pulloihinsa esimerkiksi työn tuomien rajoitusten vuoksi? Myös suosikkihajuvesiään saa vinkata, tiedä vaikka joskus innostuisin laajentamaan parfyymivalikoimaani.

Nyt toivottelen teille kuitenkin ihan mahtavaa perjantaita. Niilolle on luvattu illaksi leffareissu, ja itsekin sitä jo odottelen innolla. En ehkä niinkään Smurffien, vaan sen vastustamattoman popcornin tuoksun vuoksi. Tässä kohtaa tosin maku ajaa tuoksun edelle, myönnetään!

Eli otsatukkapohdintaa. Viimeisten parin viikon aikana on tukatuttanut ihan vietävästi, ja vaiva tuntuu lähinnä vain pahenevan.
Muistatte varmaan, että alkuvuodesta Klaaran syntymän jälkeen, tämä samainen juttu oli mielessäni. Ajatuksia voitte lukea netflix ja tukkahaaveiluja -postauksesta. No, tuolloinhan vetosin ihoni rasvoittuvuuteen, ja jätin otsishaaveilut pelkiksi haaveiksi, kun Turkulainen Studio Ewa W laittoi frisyyrini uuteen uskoon. Mutta hitsi vieköön, aihe ei jätä rauhaan!

Nyt ihon rasvoittuminen on kurissa, ja otsis olisi senkin puolesta mahdollinen. Aknen hoito on oikeastaan ajanut ihoni päinvastaiseen suuntaan, iho on kuiva ja hilseilevä. Olenkin hiljaa sisälläni tehnyt päätöksen pienestä itseni palkitsemisesta. Tälle syksylle on nimittäin, aknekuurin lisäksi, yksi suurempi projekti ja sen jonkinlaisena porkkanana voisi toimia oikein hyvin uusi tukka!

Kaivoin inspikseksi joitakin otsiskuvia eri sävyissä. Helena Christensenin nostin kärkeen, sillä Helena jos kuka on otsiksestaan tunettu. Nainen jonka kauneutta ei yksinkertaisesti voi olla ihailematta. Boheemi ja rento, luonnollinen ja häikäisevä! Kauneuden ja hiusten lisäksi, ihailen myös naisen pettämätöntä tyyliä. Ja kyllä, ihailen mielummin aikuisia, itsevarmoja ja tyylinsä löytäneitä naisia, kuin parikymppisiä muoti-ikoneita.

Eli huolettomasta ja ylipitkästä otsiksesta haaveilen yhä! Jonkinlaisesta suojasta, jonka alle piilottaa edes osa aknen jättämistä arvista ja iän tuomista juonteista. Lisätään tämä syksyn pakko saada -listalle!

Kuvat: 1. 2. 3. 4. 5.

Värin suhteen olen vielä harkinta-ajalla, mutta veikkaan, että sama suunta on jatkumassa, tummempaa kohti mennään.

Kuvat: 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7.

Mikäli kaipaatte inspistä omaan tukatukseenne, suosittelen kurkkimaan Pinterestistä Lovely Hairstyles -kansioni!

Luonnonkosmetiikka tuntuu olevan tällä hetkellä ”se juttu”. Vähän kuin jokaisen hiukankin itseään ja ympäristöään kunnioittavan pitäisi tehdä luonnollisempia valintoja niin itsensä kuin kanssaeläjiensäkin vuoksi. Minustakin luonnonkosmetiikka on kiva asia, mutta siihen pätee samat kriteerit kuin kosmetiikkaan yleensäkin; Homman pitää toimia, luonnollista ei voi käyttää vain luonnollisuuden vuoksi. Niinpä, kuten muissakin kosmetiikoissa, löytyy tästäkin kategoriasta seka hittejä, että huteja. Luonnonkosmetiikasta löytyy kuitenkin hurja valikoima erilaisia hoitavia öljyjä, ja kaikkia aikaisempia olettamuksiani uhmaten olen uskaltanut kokeilemaan niitä myös näppyläiselle iholleni.

Helmikuussa kirjoittelinkin jo luonnollisesti nättinä -postauksessa parista Jurliquelta saamastani voiteesta. Rose Body Cream kului loppuun nopeasti, voide oli ihanan tuhtia talven karhentamalle kropalle.  Balancing Day Care Cream on yhä käytössäni ja lisään sitä aina silloin tällöin kasvoilleni Vichyn tehovoiteen seuraksi (kosmetiikkapäivitys -postaus). Tosin kuitenkin yöksi, päivällä Vichyn ohut voide riittää iholleni.
Vaikka iho pukkaa finnejä vielä kolmekymppisenä, kaipaa se silti aivan erilaista kosteutusta kuin teinivuosina. Edelliseen kosmetiikkapostaukseen tulikin jokunen kommentti, jossa suositeltiin koittamaan öljyjä kasvojen kosteuttamiseen. Olenkin löytänyt sopivan tehokosteuttajan niinikään Jurliquen valikoimista, ja tämä kevyt öljy, silloin tällöin iholle levitettynä, antaa aivan ihanan superkosteuttavan vaikutuksen. Skin Balancing Fece Oilia voinen siis suositella myös niille, joilla ihon epäpuhtaudet ovat riesana. Itse olen käyttänyt sitä kuuriluonteisesti muutamana iltana peräkkäin, ja pitänyt sitten hiukan taukoa, eikä iho ole öljystä ottanut nokkiinsa.

Uusin tuttavuuteni luonnonkosmetiikan saralla on Patyka Absolis hoitava öljyseerumi. Tätä öljyä onkin tullut siveltyä kesällä auringon paahtamalle iholle. Normaalisti ihoni kuivuu nopeasti auringon ja lämmön vaikutuksessa, mutta nyt niin polvet kädet, kuin olkapäätkin ovat pysyneet siisteinä ja iho sileänä. Öljy on aivan mielettömän riittoisaa ja vain pari tippaa riittää kaikkien edellä mainittujen alueiden voitelemiseen. Kasvoilleni tämä puolestaan oli aivan liian tuhtia, ja sain heti hipiälleni lisää näppylöitä öljyä testattuani. Kenties se toimisi kuivaihoisella, mutta itse en ainakaan menisi näpylöistä kärsivälle suosittelemaan kasvojen hoitoon.

Molemmissa öljyissä on puhtaan luonnolliset ja miellyttävät tuoksut. Siis mun mielestä. Nämä tuoksujutut ovatkin luonnonkosmetiikassa se osa joka jakaa mielipiteitä. Tuota Patykan öljyä kun nimittäin hieroo iholle, tuoksuu se sen verran suloiselle, ettei tulisi mieleenkään suihkutella erillisiä parfyymeja. MUTTA, jos kiusanasi on jonkinasteinen tuoksuyliherkkyys, varoitan. Tuoksu on voimakas, eikä välttämättä sovi herkimmille. Jurliguen öljy taasen on sen verran miedompi ominaistuoksultaan, että sen kanssa jo varmasti enemmistö pärjää.

Vielä olisi yhden postauksen verran kosmetiikkaa meikkejen muodossa. Nyt toivottelen mukavaa perjantaita!

öljyt blogin kautta saatuja