Kuolanpioni ja kesäröyhelöt

24.5.2018

Molemmat kuuluvat kesään. Niin röyhelöt kuin pionitkin. Todellista onnea on oman pihan pionit ja kelit, jotka mahdollistavat tämän tyttömäisen röyhelömuodin.

Tuo kuolanpioni on toki paljon vaatimattomampi kuin Sarah Bernhardtit, Festiva Maximat tai muut jalopionit, mutta tämä ilahduttaa juurikin aikaisella kukinnallaan. Jos siis pihassasi on pionin mentävä vapaa paikka ja mielit saada kukkia jo touko-kesäkuun vaihteessa, suosittelen hankkimaan kuolanpionin!
Mitä röyhelöihin tulee, ostin pari tällaista valkoista toppia H&M:ltä. Kaipasin jotakin helppoa ja simppeliä yläosaa hameiden ja shortsien kaveriksi, ja ajattelin, että näin kesällä röyhelöt tuovat ihan kivaa lisää asuun.  Samasta paikasta on myös hame.

Iltani on tännä vierähtänyt kameran kanssa, mutta koska viime yön pitkät unet tekivät vähintäänkin ihmeitä, päätin uusia aikaisen nukkumaan menon tänäänkin. Joten mukavaa iltaa ja kauniita unia! ♡

 


Ikivihreitä arvoja

18.5.2018

Perjantaita!

Kun puhutaan vihreistä arvoista, valitettavan usein ajatukset kääntyvät niihin totaaliääripäihin. Itse uskon, että ekologisempia valintoja voi tehdä ilman sen suurempaa haloota, ja juurikin ne pienet teot joita jokainen arjessaan toteuttaa, luovat sen isomman virran, joista on pitkällä tähtäimellä jo merkittävästi hyötyä. Ihan parhaita ovat tietenkin ne valinnat, jotka tulevat automaattisesti edes ajattelematta. Ja itseäänhän voi opettaa ja totuttaa vaikka mihin, kun vain muistaa toistojen määrän. Meille valtaosalle esimerkiksi paperin ja pullojen kierrätys on todella luontevaa, sillä niitä kierrätettiin ja lapsuudessamme.
Vihreyttä ja vehreyttä tänään kaupallisessa yhteistyössä Evergreenin kanssa.

Meillä ei ole koneellista ilmanvaihtoa, vaan talo tuuletetaan ihan perinteisesti ikkunoita aukaisemalla. Jo useamman kesän ajan ollaan puhuttu, että meidän makuuhuoneeseen pitäisi hommata joku viilennin, koska ikkunaa ei voi pitää auki öisin maantienmelun vuoksi, ja matala huone kuumenee kuin pätsi. Kun sitten helteet tulivat tänä vuonna jo aikaisin, päätettiin tuo kone hankkia nyt kun siitä on oikeasti hyötyä. Siinä samalla päästiin sitten aiheeseen sähkön kulutus, ja kun pallottelimme ajatuksella ”kuinka kompensoida viilentimen sähkönkulutus”, keksimme lopulta taas vaikka kuinka monta pientä yksityiskohtaa, jossa voisimme sparrata. Isoimmaksi tavoitteeksi pääsi pyykkihuollon miettiminen. Nimittäin nyt kesällä kuivausrummun johdon voisi irrottaa seinästä!

Kun me kohta kuusi vuotta sitten muutettiin tänne, meillä ei juuri ollut kokemusta vanhan talon lämmittämisestä. Saati talon ja veden lämmittämisestä pelkästään puilla. Tiedettiin ainoastaan, että se tulee sitomaan meitä paljon ja asia pitää ottaa jonkinlaisena elämäntapana. Vaikka meillä onkin sähkövastus lämmityksen turvana, tehtiin heti alkuun periaatepäätös, että sitä ei käytetä ja tässä on pysytty. Ei sillä, että puulla lämmittäminen olisi ylevän ekologista, vaan siksi, että esimerkiksi vedenkulutusta tulee mietittyä huomattavasti enemmän, kun vesi ei lämpene ”itsestään” tai edes nappia painamalla. Hyvästi on jäänyt pitkille kuumille suihkuille, mutta sitävastoin olen vuosien saatossa ottanut jokusenkin jääkylmänkin pikasuihkun. Viimeksi tänä aamuna, sillä näillä kuumilla keleillä on tullut lämmitettyä vähän laiskasti. Jonkun mielestä meillä eletään kuin selviytymisleirissä, mutta olen iloinen, että lapseni ovat saaneet kasvaa ajatellen, ettei lämpö tai lämmin vesi ole itsestäänselvyys.

Pieniä vihreitä tekoja on myös kasvisruuan suosiminen. Ja ei, se ei tarkoita, että jokaisen pitäisi muuttua ituhipiksi, vaan sitä, että jos me kaikki pidettäisiin edes se 1-2 kasvisruokapäivää viikossa, hyöty olis jo merkittävä. Kasvisruoka on edullista ja helppoa. Vastaavasti niin keho kuin luontokin hyötyy siitä, että joka ruokailulla lisätään sitä kasvisten määrää. Kun vielä suosii lähellä tuotettua ja mahdollisimman luomua voi hyvän maksimoida. Meillä mies piti aluksi luomua vähän hömppänä, kunnes totesi eron maussa. Koska satumme asumaan maakunnassa, jota nimitetään Suomen ruoka-aitaksi, lähiruokaa on ihan joka lähtöön.

Olen itse viinin ystävä, mutta valkoviinien makuun olen opetellut vasta viime vuosina. Itselleni on tärkeää, että valkkari on kuivaa ja kylmää, ja Evergreen Sauvignon Blanc (Chile) on juurikin sellainen pirteän keskihapokas viini, joka sopii kesäisten saalattien ja kalaruokien kaveriksi. Viini on pakattu muovipulloon (1 litra) joten se on turvallinen valinta myös polkupyöränkoriin ja piknikille. Nämä kuumat päivät ovat saaneet ruokavalion kevenemään kuin itsestään ja viini pääsikin superherkkuni vesimeloni-katkarapusalaatin kaveriksi.

Evergreen-luomuviinit ovat viininystävälle helppo, vähän vihreämpi valinta. Laadukkaat ja maukkaat viinit, joiden koko tuotanto on luomusertifioitu. Evergreeniltä löytyy tämän Sauvignon Blancin lisäksi myös  Monastrell ja Merlot -punaviinit, sekä Organic Seco -kuohuviini ja Organic Dry  ja Organic Medium Dry siideri. Kaikki luomua!

Ekotekoja voi tehdä vuoden ympäri, mutta näin kesällä meillä suomalaisillakin on huomattavasti paremmat mahdollisuudet vähentää energiankulutustamme. Ja yksi ihan ehdoton kesäparannus olisi, jos muistaisimme, että luonto ei ole roskis. Maisema nimittäin näyttää vielä vuosien päästäkin kauniimmalta, kun muistetaan, että roskat laitetaan roskikseen, eikä heitellä auton ikkunasta luontoon!

 

Kaunista viikonloppua!

 


kolme kesäasua arkeen ja juhlaan

16.5.2018

Keskiviikkoa ihanuudet!

Jos edellisinä talvina suksikauppa on ollut nihkeää ainakin jouluun saakkaa, niin tänä kesänä hellemekkojen kuumin sesonkin on ainakin osunut ihan nappiin. Kesägarderobini on täynnä jo useamman kesän palvelleita luottovaatteita, joten aika vähän on tullut vaatekauppoja kierrettyä. Netistä toki tykkään selata ja katsella muotiakin, ja yleensä ne hankinnatkin tulee tehtyä netin kautta. Elloksen uutuudet tulee katsottua kohtalaisen säännöllisesti ja uusi Joelle -mallisto osoittautui juurikin omannäköisekseni. Tänään kolme erilaista kesäasua kaupallisessa yhteistyössä Ellos:n kanssa. Sekä pusero, että mekot löytyvät kaikki tuosta Ellos Joelle mallistosta, joka on suunniteltu yhteistyössä Caroline Winbergin kanssa. Materiaalina vilpoinen viskoosi, ja tyyli juuri sellaista kesävaatteiden klassikkoa, joka ei vanhene yhden tai kahdenkaan sesongin jälkeen.

Tykkään itse pukeutua siniseen, ja varsinkin kesällä sinisen sävyt on turvallisia. Musta väri on kiva heittää helteillä tauolle, ja korvata tummansinisellä, joka on ehdottomasti raikkaampi ja kevyempi. Sinivalkoinen yhdistelmä on myös klassiko ja itse tykästyin tuohon nostalgiseen pilkkukuvioon, joka on samaan aikaan tyttömäinen, mutta kuitenkin raikas. Joka tapauksessa klassinen kuosi käy niin työhön kuin vapaa-aikaankin, ja on turvallinen valinta myös kesän juhliin. Punainen väri vaatii minulta jonkinlaista rohkeutta, mutta viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että se kuitenkin ihan sopii minullekin. Kenties sitä rohkeutta on tullut haalittua jostakin vuosien vieriessä!

Tuossa ekassa fillariasussa on Ellos Joelle Delphinium-paita. Aivan ihana pari farkuille, mutta sopii toki yhdistettäväksi myös hameeseen tai shortseihin. Kengistä riippuen joko juhlavaan tai arkiseen kokonaisuuteen. Edessä olevat päälystetyt napit ja solmittavat nauhat lisäävät nostalgiakertointa. Tämänkaltaiset vaatteet ovat juuri niitä, jotka pelastavat kun tuntuu, ettei ole mitään päällepantavaa.

Samaa sinivalkoista pilkkukuosia on myös toisen, kesäisen kaupunkiasuni, mekossa. Ellos Joelle Rosemary-mekkoon sopii myös yhdistää korolliset kengät ja mekko muuttuu vähän fiinimmäksi asuksi. Tykkään kuitenkin valkoisista kangastossuista ja mekon päälle kun pukee valkoisen neuleen tai tummansinisen neuletakin, tarkenee myös viilenevässä kesäillassa. Ihanan tyttömäinen tämäkin, ja klassisena vaatteena toimii varmasti yhtä hyvin vielä useamman vuoden kuluttua. Mekossa on tuo sama solmittava yksityiskohta, kuin paidassakin. Sellainen pieni, mutta kuitenkin sopivasti näyttävä yksityiskohta.

Kirkkaan punainen Ellos Joelle Crocus-mekko on yhtälailla ranta- tai hellemekko, kuin kesän kuumaan tanssiin sopiva vaatekappale. Samoin kuin kaksi edellistä vaatetta, tämäkin on pieneen tilaan menevä monikäyttövaate. Sopii siis oiken hyvin pakattavaksi vaikka lomalle. Koska viskoosi kuivuukin nopeasti, se on mitä parhain materiaali juuri kesävaatteille ja lomavaatteille. Hien ja aurinkorasvat saa pestyä nopeasti pois, ja mekko on henkarilla nopeasti taas käyttövalmiina. Jos dirty dancing tyyli on liikaa, mekon fiilis muuttuu varvassandaalien tai kangastossujen avulla joksikin ihan muuksi.

Näyttivät olevan nuo Ellos Joelle kesämalliston kaikki tuotteet nyt alennettuun hintaan. Oma suosikkini on pilkkukuosi, mutta mallistosta löytyy myös kukkia, raitaa ja pitsiä. Sävyt ovat kuienkin kaikki klassisen puhtaita ja helposti yhdisteltäviä. Tänään on pilkkumekkopäivä. Huomenna ehkä lahkeiden kanssa kouluun.

Ihanaa iltaa! ♡