Kesäpolkka

08.7.2018

Hiphei ja sunnuntaita!

Iski tuossa torstain ja perjantain välisenä yönä ihan hillitön kesäflunssa. Sellainen, että nousin perjantaina jo viiden aikaan, kun en jaksanut aivastaa ja niistää enää makuuasennossa. Onneksi tuo meni myös nopeasti ohi, olin nimittäin sopinut lauantaiaamuksi fillaritreffit ja iltapäiväksi oli varattuna kampaaja-aika. Jos jotakin hyvää siinä epäonnistuneessa kotivärjäyksessä oli, niin se, että väri myös lähti yllättävän nopeasti pesussa. Itse asiassa, eilen kun lähdin kampaajalle, mun hiukset oli kaukana siitä mahongista, jota ne olivat heti sen värjäyksen jälkeen. Toinen hiuskriisin hyvistä puolista oli, että tuli mentyä ihan oikeasti kampaajalle! Olen jo pitkään suunnitellut, että ylikasvanut polkka pitää taas nipsaista lyhyeksi ja kyllähän siitä mittaa lähtikin. Se, mitä parissa vuodessa oli muutamaa siistimistä lukuunottamatta tullut takaisin. Tosin itsellä oli heti kampaajalla sellainen tunne, että tämä on nyt tosi lyhyt. Vaikka eihän se nyt edes mikään lyhyt ole. No, on varaa ottaa ensi kerrallakin taas muutama sentti. 🙂 Ihan parasta kuitenkin, että hiuksissa on nyt se ”oma väri”. Ei luonnollinen, mutta sellainen, joka tuntuu omalta.

Meidän sunnuntai on ollut sellainen kesäisen leppoisa. Oltu vain ilman kiirettä mihinkään suuntaan. Maisema-ajelun ja ulkona puuhailun lisäksi käytiin katsomassa naapurin lampaita ja syötiin paikallisessa ravintolassa. Vielä pikkuisen pyykkiä, siivousta ja kullan arvoista sohva-aikaa. Ensi viikolla saadaankin sisko lapsineen kyläilemään, joten ohjelmassa on vähän erilaista kesäelämää.

Mun oli tillit päässeet kasvamaan vähän turhankin pitkiksi ja leikkasin tänään niistä kukat maljakkoon. Vähän muita kukkia sekaan ja taas tuli oikein kiva kesäpuska!

Rennon letkeää heinäkuun sunnuntai-iltaa! ♡


mutsifarkut ja harmaita kesäpäiviä

05.7.2018

Pikamoikat ennen kuin suuntaamme päiväksi mummulaan. Siitä siisteydestä ei taas ole kuin hatara muisto, mutta hain silti keittiöön kukkia ihan vain fiilistä piristämään. Keltaisia tällä kertaa, siitäkin huolimatta, että mulla ja keltaisilla kukilla on edelleen kana kynittävänä. Mutta onhan noi nyt aika nättejä kuitenkin.

Alkaa muuten muistuttamaan vähän viime kesästä nämä kelit. Kun ei oikein tiedä, että paistaisko vai eikö paistais. Ja tällainen vilukissa joutuu kaivamaan farkut esiin, sillä hellemekossa ei tarkene jos ei paista! Mutta en valita. Olen farkkutyttö, joten tämäkin sopii minulle! Niin kauan on ok, kunhan tarkenee nilkat paljaana. Vaikka nuoriso tosin veti tuohonkin uuden linjan viime talvena. Hyi hitsi!!!

Aika vähän tulee hankittua uusia vaatteita. Ne hellemekotkaan kun eivät kulu Suomen kesässä puhki. Mutta keväällä ostetut mutsifatkut on kyllä ehkä vuoden paras hankinta. Siitäkin huolimatta, että revitty polvi osuu reiteen ja lahkeet ovat auttamattomasti liian lyhyet. Mutta kesäfarkkuina ihan loistavat. Näillä kun saa huijattua muotoa vähän tasapaksumpaankin kroppaan.

 

Mun mieli on ollut tässä jo kukkauden verran kuin tämä heinkuun sää. Ei oikein tiedä paistaisko vai eikö paistais. Se on hassua, että mä kuulun siihen ihmistyyppiin, jolle masis iskee aina just kesäisin. Silloin kun kaikki muut tuntuu olevan vain yhtä hymyä. Ja vaikka tiedän toki, että aina se menee ohi, tuntuu jotenkin kauhealta haaskaukselta, että se harmaus tulee aina just kesällä. Mutta mitäpä sitä murehtimaan, kun asialle ei oikein mitään mahda. Pitää vain muistaa, että ympärillä on kaikkea tosi kivaa, ja kaikesta saa ja pitääkin nauttia sillä omalla tavalla. Ei väkisin, vaan just niin kuin itsestä tuntuu oikeilta. Eilen illalla pysähdyin kesken lenkin kuuntelemaan lehmänkellojen kalinaa. Ei liikenteen melua eikä mitään ylimääräisiä ääniä. Vaan sellainen tasainen kalkatus. Se oli aika ihana hetki, ja just sellainen mun tyylinen hetki.

Mutta nyt sinne mummulaan! Päästään nimittäin valmiiseen pöytään tänään. 🙂

 

Kivaa päivää teillekin!


kesämielellä

27.6.2018

Heipsan!

Lämpimän alkukesän jälkeen tuntuu ihan hassulta taas seurata sääennusteita, ja odottaa aurinkoa. Kun siihen jotenkin tottui, että aina paistaa ja on lämmin. No tänään onneksi kesä palasi ja ulkona ihan oikeasti taas tarkenee kesävaatteissa.

Me ollaan nyt tämä viikko otettu lasten kanssa ihan loman kannalta. Olen nauttinut hitaista aamuista ja siitä, että kello ei ole soinut. Käynyt lenkillä aikaisen aamun sijaan silloin kun on tuntunut hyvältä. Tarttunut iltapäivällä kirjaan ja lakannut varpaankynteni. Eilen mietin puistossa jumpatessa, että on se aika ihanaa, kun saa punnertaessa haistella apilankukkia ja vatsoja tehdessä katsella sinistä taivasta. Sellaista ihan oikeaa lomamoodia ja kesämieltä.

Nämä kuvat on otettu ennen hiuskatastrofia, mutta siihenkin sain tänään helpotusta. Tavoitin nimittäin kampaajani aamulla jo työmatkalta ja meinasi mennä kahvi väärään kurkkuun kun puhelimeen ihan oikeasti vastasi joku. Pessimistinä  realistina olin ihan varma, että nyt on kesälomat hänelläkin ja kärsimykseni jatkuu hamaan elokuuhun. Mutta ei, sain onneksi ajan reilun viikon päähän joten kyllä tässä nyt sen ajan kestää. Ja opinpahan virheistäni! 😀

Nyt meidän pihassa tuoksuu kuitenkin lämpenevä sauna, joten taidan heittää tossut vielä jalkaan ja käydä hakemassa jonkinlaisen alkuhien iholleni. Huomenna herätyskello soi poikkeuksellisesti, joten pitää ottaa illan ihanuudesta kaikki ilo irti ja kömpiä ajoissa petiin!

Mun Aviva -pusero, Karmen -shortsit ja Lindy slip in -pistokkaat, sekä Klaaran Greta -pusero, Ines -shortsit ja Pineapple Bow -tennarit kaikki Ellokselta (mainoslinkkejä).

Ihanaa kesäiltaa myös teille! ♡