Vähiin käy ennen kuin loppuu. Nimittäin nämä päivät joulun alla. Tässä on nyt viikon verran aikaa valmisteluille, mutta mulla ei kyllä ole edelleenkään mitään joulustressiä. Kiitos äidin, joka teekee lanttu- ja porkkanalaatikon meille tänä vuonna ja kiitos itseni, kun olen omaksunut vähän lungimman suhtautumisen jouluun.

Meidän joulu tai jouluvalmistelut eivät varsinaisesti edistyneet viikonloppuna, vaikka kuusi perjantaina jo kuistille asti saatiinkin. Itse juhlin perjantai-iltana pikkujouluja ja lauantai meni muuten vain viikonlopun vietossa. Tai no, oltiin Klaaran kanssa muutama tunti kaksin ja leivottiin iso kasa pipareita. Niitä on nyt sitten tänään kuorrutettu, joskin pikkuisen liian löysäksi jääneellä pikeerillä. Lauantai-illaksi makuuhuoneeseen nostettiin pinnasänky kun saatiin pieni 1-vuotias kummityttö kylään ja mieheni veli vaimoineen pääsi vuorostaan juhlimaan. Eilen juhlistettiinkin sitten pientä 2-vuotiasta. Vaikka oma lapsiluku onkin jo täynnä, tuntuu kivalta kun lapsilla on näitä pieniä serkkuja, joita itsekin saa välillä vähän paijata. Ja meillähän on tosiaan tallessa niin pinnasänky, vauvanlelut, kuin Stokken tripp trappikin. Ei tosin iltatähteä ajatellen, ehkä enemmänkin lastenlapsia. Ja ollaan oikein mielellämme tätejä ja setiä.

Tällä viikolla vietetään montaakin vuoden viimeistä, ja nautin kuin sain aamulla herätellä lapset vuoden viimeiseen kouluviikkoon. Ja samalla tsempillä olen tänään yrittänyt kannustaa lapsia vuoden viimeisiin soittotunteihin valmistautumisella. Pimeyden tuoma väsymys näkyy kyllä lapsissakin, ja loma tulee tarpeeseen. Mutta sitä ennen on onneksi vielä viikko täynnä odotusta ja valmistautumista.

Joululahjat on ostettu ja mutta vielä jokunen kaipaa paketointia. Jouluruokien ja leivonnaisten tekeminen on yhä vaiheessa ja kotikin on viikonlopun jäljiltä vähän niin ja näin. Mutta stressiä en ota. Joulusiivous saa tosiaan olla melko tavallinen viikkosiivous, tammikuun valossa ehtii sitten puunata paremmin. Yksi matto saatiin viikonloppuna toimitettua pesulaan, ja se on sitten kiva rullata viikon päästä puhtaalle lattialle. Luotan armotonta puunausta enemmän kynttilöiden ja kukkien luomaan tunnelmaan ja joulun tuoksuihin. Nyt kun maa on musta ja lumen suhteen toivo alkaa hiipua, noilla tunnelmanluojilla on vielä entistäkin suurempi merkitys.

 

Mutta hei, kuusi saa kuulemma tulla peremmälle. Ihanaa maanantai-iltaa sinullekin! ❤️

Meinasin jokunen vuosi sitten tulla lynkatuksi äitinä, joka välittää vain joulukoristeiden ja sisustuksen yhteensopivuudesta, ei niinkään lasten joulumielestä. Huolena oli punaisen värin, ja ennen kaikkea tonttujen puuttuminen. No, blogissa ei aina näy ihan kaikki, mutta tarkkasilmäinen on voinut silti huomata, että meillä jouluaan viettää sama tonttuperhe vuodesta toiseen. Lisäksi on possuja useampaan lähtöön ja tietenkin lasten askartelemia joulukoristeita. Mutta mikä tärkeintä, ne ei ole täällä ainostaan lasten ilona, vaan tuomassa joulua yhtälailla minulle itselleni. Muistan lapsuudesta sen kostean varaston tuoksun, joka tuli aina joulun alla sisään yhdesssä joulukoristelaatikon kanssa. Se sekoittui ihanasti lumipestyjen mattojen tuoksuun ja kuuluu ehdottomasti lapsuuden parhaisiin joulumuistoihin. Ehkä juuri siksi nautin niin kovasti, kun tonttu-ukot kaivetaan kylmältä vintiltä sisälle lämmittelemään. Siinä on oma taikansa. Ja perinteissä, koska mulle joulu on pitkälti myös niiden vaalimista.

Tonttukalenterit olivat jossain kohtaa yläkerrassa ja roikkuivat lasten vaatekaappien kyljessä. Sitten niiden täyttäminen koitui ylitsepääsemättömän vaikeaksi, ja kalenteritontut oli pakko kantaa alakertaan. Jos illalla ei ehdi täyttää taskuja (olen iltaunisempi kuin lapset), aamulla on vielä toinen tilaisuus. Joskin mielikuvitusta tuollaisten taskujen täyttäminen vaatii – varsinkin esikoisen kohdalla. Onneksi hän näppärästi itse kertoi, että sinne voisi tänä vuonna ostaa jalkapallokortteja. Yritän myös täytää taskuja hyödyllisillä jutuilla kuten sukilla. Enää nuo eivät hurraa erilaisten hammasharjojen vuoksi, mutta joskus nekin olivat ihan hyvää kalenteriyllätystä.

Raitapaitaiselle tontulle tuli ikää 11 vuotta. Loppu armeijasta taitaa myöskin täyttää jo pyöreitä. Hankin nimittäin kalenteritontut 2009, eli esikoisen toiseksi jouluksi. Haaveilin silloin kovasti toisesta lapsesta ja ostin samalla myös tyttötonttukalenterin (kuulostaa muuten kauhealta ilman tonttu-sanaa :D). Vaan niin vuodet vierivät ja tonttutyttö oli ikään kuin minun talismaanini, kunnes se jouluna 2013 sai taskuihinsa pieniä hiuslenkkejä ja pinnejä. Muistan vieläkin kuinka onnellinen olin niitä ostaessani.

Kalenteritontut on ankkuroitu keittiöön, mutta muuten tonttuväki liikkuu melko vapaasti. Eilen ne kasaantuivat keittiöön seuraamaan tanssiesitystä, mutta jonkun voi joskus löytää sohvan nurkasta tai vällyjen välistä.

Niin kauniita joulukoristeita kuin nykyisin myydäänkin, niin kyllä ne rakkaimmat on silti niitä, joilla on tunnearvoa. Meidän joulukuusta ei koskaan pueta tiettyyn sävyyn tai tyyliin, vaan sen oksilla on aina myös muistoja ja aarteita vuosien takaa. Sillä vaikka muutenkin, niin varsinkin jouluna perinteet ja muistot ovat mulle erityisen tärkeitä.

Ajatella ihan oikeasti, että ensi kuussa tähän aikaan jouluaatto on jo takana ja Joulupukin tuomat konvehtirasiatkin avattu ja seulottu helmistään. Nyt saa siis ihan luvan kanssa aloittaa jouluintoilun ja niin mä ainakin päätin myös tehdä. Eilen laitettiin paperikukkia ja -tähtiä ikkunoihin ja tänään tai huomenna kaivetaan kalenteritontut vintiltä lämmittelemään. Mulla on myös kuistilla hyvä arsenaali jo hyasintteja ja jouluruusuja. Sieltä on kiva nostella kukkia sisälle sitä mukaa kun siltä tuntuu. Ja kuusi laitetaan taas varmasti hyvissä ajoin. Tykkään joulusta, olen aina tykännyt – kuten varmasti tiedätte!

Jouluvalmistelut eivät vielä ole ehtineet keittiöön saakka, vain pari kiloa piparitaikinaa on ehditty paistaa. Tänään meillä on perinneruokapäivä ja paistoin jo aamulla lihapaloja voissa ja heitin vanhanajan soosin sarpanevaan ja uuniin hautumaan. Perunamuusia kyytipojaksi ja puolukkahilloa päälle. Lautasen reunalle etikkapunajuuria ja maustekurkkuja. Joskus on kiva tehdä nostalgiamatka ihan vain omaan lapsuuteen. Ja iltapalaksi luvattiin pelireissulta palaavalle miesväelle pannaria a.k.a. kropsua. Mutta kun perinneruokapäivät on pidetty, alkaa keittiössäkin joulu. Ainakin limppuja aion leipoa ensimmäisen erän tällä viikolla ja haudutella riisipuuroa. Niin ja  lussekatti-taikinan laitan kohoamaan viimeistään ensiviikolla! Oioi, onhan tässä vaikka mitä ihanaa!

Joulun lahjapuoli onkin sitten vielä hiukan työn alla. Mutta eiköhän sekin tästä. Paperit ja paketointivälineet on kuitenkin jo valmiina. 🙂

Ihanaa marraskuun viimeistä viikkoa! Joko olette aloittaneet jouluttelut?