Hei ihan alkuun isot kiitokset edellisen postauksen saamasta palautteesta. Musta oli ihana huomata, että saitte ajatuksestani kiinni. Ja kiitos ihanista viesteistänne, siitä, että kannustatte. Kenellepä tuo ei olisi tärkeää. Eli iso ♡!

Vähän samoilla linjoilla tänään, nimittäin ajankäyttö ja aika yleensä on ollut vuoden vaihtuessa taas kovasti mielessä. Vielä esikoisen ollessa pieni, mä vannoin, etten ikinä omista elämääni lapseni harrastamiselle vaan aion elää sitä omaa elämääni ja tehdä omia juttujani. No just joo, nää on näitä kun huudellaan ilman sen parempaa kosketuspintaa. Kyllä mä edelleen joskus mietin, että mistä vois luopua, kun aika ei riitä kaikkeen ja parissa eri paikassa on erittäin mahdotonta olla samaan aikaan. Mutta kun mä näen lasten innon ja ilon siitä, että saavat toteuttaa itseään ja kehittyä heille tärkeissä jutuissa, se vaan oikeesti sulattaa kaiken kiukun ja turhautumisen. Ja mä uskon myös, että ryhmässä toimiminen, joukkuepelaaminen ja sosiaaliset kuviot antavat paljon myös tulevaisuutta ajatellen. Ja joka kerta mä olen edelleen ihan ällikällä, kun istutaan jossain konsertissa, jossa kaiken ikäiset lapset ja nuoret soittavat yksin yleisön edessä. Siis ihan valtavan hienoa harjoitusta esiintymiselle. Koska oikeasti elämässä tulee niitä hetkiä kun pitää ”esiintyä” tai olla esillä ja seistä toisten edessä. Ajattelen aina, että voi kun olisin itsekin oppinut lapsena tuon taidon. Ettei alkaisi aina ääni väpättämään ja sydän hakkaamaan. Minähän olen siis ihan hirveän huono noissa jutuissa. Ujo kuin piimä.

Mutta en mä silti halua, että kaikki aika menee siihen, että jokainen on omilla teillään ja omissa jutuissaan, vaikka tykkään itsekin tehdä monenlaista. Kyllä mä kaipaan ihan valtavasti sitä, että saadaan olla koko perhe yhdessä ja myös sitä, että me aikuiset saadaan olla välillä kaksin. Sekin on tosi tärkeää. Ja toki mä kaipaan myös omaa aikaa. Sitä että saa olla yksin, ja sitä että saa olla ystävien kanssa. Ja vaikka se vähän nuoralla tanssimista onkin ja sellaista palapelin loputonta sovittelemista, että tämä kaikki saadaan mahtumaan elämään, niin kyllä se vaiva kannattaa. Koska kaikella tuolla ajankäytöllä on ihan hirmuisen suuri merkitys, ja kaikki nuo lisää sitä hyvää oloa ja parempaa elämänlaatua. Aina ei kuitenkaan onnistuta ja joinakin viikkoina joudutaan aina joustamaan jostakin. Mutta se kuuluu elämään. Silti yritetään nyt tietoisesti lisätä sitä yhteistä aikaa, koska se on vaan niin mielettömän tärkeää. Vuodet juoksee ja lapset kasvaa. Ja tiedän kyllä, että nykyään pitäis olla kauheen aktiivi tuolla instan stooreissa vähintään, mutta mä olen valinnut näin. Koska sekin aika olisi sitten pois jostain muusta. Jostain sellaisesta, mikä on mulle ihan huipputärkeää. Ihan tietoisesti haluan olla vähemmän puhelin kädessä ja enemmän ihan vaan läsnä perheelle ja ystäville – ja itsellenikin.

Loppuviikkoon mahtuu onneksi näitä erilaisia aikoja. Eilen oltiin mummulassa ja vietettiin laatuaikaa kuulumisia vaihdellen ja kakkua syöden. Tänään vietetään aikuisten kesken aikaa, kun mennään miehen kanssa kuuntelemaan hävyttömiä kansanlauluja (ja todennäköisesti punastelemaan) ja sunnuntaille on tiedossa kiireetöntä koko perheen yhteistä aikaa. Aika täydellistä!

 

Mutsit on VeroModan, neule Samsøe & Samsøen ja merinovillapanta on täältä, kuten muuten myöskin nuo edellisen postauksen makrameekorvikset.

Moikat!

Ihana Homevialaura postasi tänään instagramissa aiheesta, jota olen itsekin viime aikoina miettinyt aika paljon. Tai oikeastaan jo pitkään, mutta viime aikoina enemmän SYLI ry:n #siivoasome -kampiksen myötä. Eli siis sitä, millaisia suorituspaineita ja hunommuuden tunnetta some aiheuttaa ja miten näitä juttuja voisi miettiä järkevämmin. No Suomishäiriöliitto ihan ykkösenä kannustaa tietenkin, että kaikki ne sometilit, jotka aiheuttavat mielipahaa tai alemmuuskompleksia kannattaa laittaa pois seurannasta, oli kyseessä ystävä tai julkisuudenhenkilö. Mä olen itse ihan samaa mieltä, ja varsinkin silloin kun oma mieli on todella hauras, ehkä kenties jopa sairas. Silloin kaikki energia on tietenkin laitettava siihen omaan selviämiseen ja kuntoutumiseen. Enkä suosittele omaakaan blogiani kennellekään, jolle se aiheuttaa yhtään mitäään negatiivista tunnetta.

Mutta eihän me ihmiset toimita ihan noin yksoikoisesti, vaan ollaan nykyään ehkä uteliaampia ja tiedonhaluisempia kuin koskaan ennen. Onhan meillä kaikilla pelit ja vehkeet, joilla seurata ja katsella muiden elämää. Mutta siinä päästäänkin aiheeseen. Mitä se some oikeasti välittää meille ja millaisia paineita se luo. Laura avasi tänään ihanasti just tätä ajatusta ja omaakin pohdintaani siitä, että some helposti sekoitetaan täydelliseksi massaksi, joka käsittää niin täydellisen kodin, täydellisen ulkonäön, täydellisen perheen, täydellisen vartalon, täydellisen uran ja kaikkiin näihin liittyvän hurjan itsekurin. Ja lisäksi vielä mielikuvan siitä, että kaiken tuon keskellä pitäis olla ihan zen, lukea kirjoja, nukkua, meditoida ja vaikka mitä.

Mutta joo, eihän se niin mene. Kukaan, ja ihan oikeesti k-u-k-a-a-n ei voi olla täydellinen. Piste. Mä vihaan sanontaa ”elämä on valintoja”, koska eihän se niin mene, että elämä oikeasti olisi pelkkiä valintoja, mutta myönnän, että elämä on jossain määrin myös valintoja. Toki me ihan jokainen joudutaan elämään elämää, joka heittää välillä eteen arvaamattomia ja tosi julmiakin asioita. Ja tottakai meidän jokaisen ihmisen elämä riippuu myös paljon niistä ympärilla olevista ihmisistä, joille elämä on ihan yhtä arvaamaton. Mutta se, mitä pidämme perusarkena, ja mihin haluamme panostaa silloin kun siihen on mahdollisuus, on sitten meidän omaa valintaa. On täysin jokaisesta itsestä kiinni, neulooko mieluummin, vai lukeeko kirjaa. Katsooko illalla leffaa, vai meneekö ajoissa nukkumaan. Treenaako ankarasti ja noudattaa tiukkaa ruokavaliota, vai panostaako enemmän kodin viihtyvyyteen tai siisteyteen. Opetteleeko uuden kielen, vai uuden instrumentin soittamisen, vai tapaako enemmän ystäviä. Ja aika usein (ja tämä on nyt sitä oikeeta elämää, jota some ei aina välitä) yksi asia sulkee toisen pois. Kun kaikkea ei voi ja kaikkea ei ehdi. Ei vaikka kuinka haluaisi olla täydellinen ylisuorittaja, niin hitto vie, kun ei ne tunnit vuorokaudessa vaan riitä. Siispä pitää valita. Riittääkö mulle vähän sotkuisempi koti, jos kerran nautin niin paljon käsitöiden tekemisestä. Tai lähdenkö aamu viideltä lenkille, jos koen, että nukkuminen on enemmän mun juttu. Olenko valmis luopumaan kaikista muista harrastuksistani, jotta voin rakentaa unelmieni kehon? Ostanko kaupasta puolivalmiita, jotta ehdin kaverin kanssa lenkille, vai teenkö perheelle täydellisen päivällisen? Luenko kirjaa, vai leivonko lasten kanssa… Ja joka päivä me tehdään tiettyjä valintoja. Ja toivottavasti, siis ihan oikeasti toivottavasti, me jokainen tehdään niitä valintoja sen pohjalta, mikä tuntuu parhaiten sopivan meille ja meidän elämään. Sellaisia valintoja, jotka saa meidät elämään omaa elämää ja tavoittelemaan aitoa onnellisuutta ja terveyttä sen sijaan, että tavoiteltaisiin sitä jonkun muun täydelliseltä näyttävää elämää. Koska aivan varmasti sillä ihailemallasi tyypillä on joku tai jotkut elämän osa-alueet ihan retuperällä. Meillä kaikilla on. Ja on silti vaikka kuinka yritettäisiin elää tasapainoista ja harmonista arkea. Koska se just kuuluu siihen elämään. Että tunteja on päivässä se 24 ja päiviä viikossa 7. Siinä se, näillä on mentävä. Some on helposti pelkkää täydellisyyttä jos sen kasaa yhdeksi tekijäksi. Harva supertimmi fitness somettaja on kuitenkaan loistava leipuri tai äärettömän nopea kantapään kutoja.

Ennen asiat olivat simppelimpiä. Ostettiin ruokalehti kun haluttiin kokata tai leipoa ja inspiroitua muuten näistä asioista. Ostettiin muotilehti kun haluuttiin nähdä muotia, kauneuslehti jos haluttiin nähdä meikkejä ym. Oli erikseen lehti treenavalle, juoruista pitävälle ja käsitöistä, puutarhanhoidosta tai ristikoista kiinnostuneille. Ja on toki edelleen, mutta nettiä, saati somea ei oikein voin edes avata, etteikö verkkokalvolle tulvisi kaikkea sitäkin, mikä ei ehkä ennen tuntunut niin omalta ja johon kiinnitettiin vähemmän huomiota.

Toisen, varsin rajatusti kuvattua, elämää seuratessa ei pidä myöskään vähätellä itseään. Joku on parempi jossain, toinen jossain muussa. Näin se vain menee ja sekin on joskus kiinni omista valinnoista. Hyvä esimerkki on vaikka puutarhanhoito. Todella moni kertoo, että ei harrasta puutarhanhoitoa, koska on ihan surkea kaikkien kasvien kanssa. Ok, liki jokainen on varmaan ihan hemmetin surkea ohjaamaan avaruusalusta, jos siihen hommaan laitettaisiin. Puutarhanhoito ei kuitenkaan ole rakettitiedettä, vaan oikeastaan aika simppeleitä juttuja, joita jokainen voi oppia. Onnistumisen ja epäonnistumisen kautta ehkä parhaiten. Kysymys kuuluukin, että kuinka paljon siihen on valmis panostamaan ja laittamaan aikaansa. Onko valmis opettelemaan ja ottamaan selvää. Esikasvattamaan omia taimia heti alkuvuodesta lähtien ja huolehtimaan taimista päivittäin, kenties pyytää ystävää hoitamaan niitä jos olet reissussa. Tai oletko valmis kykkimään puutarhassa keväästä asti liki joka päivä? Huolehtimaan paahteisina päivinä siitä, että kasvit saavat vettä. Joka päivä, vaikka kuika olisi ihanaa huidella jossain ihan muualla. Tai edes kastelemaan päivittäin parvekkeella olevaa basilikaa?  Jos et, se on ok. Mutta et ole huono tai surkea. Olet vain valinnut kiinnostuksenkohteesi jostain muusta ja haluat käyttää aikasi muulla tavoin. Kukkia ja basilikaa saa kaupasta. Miksi hampaat irvessä puurtaa ja uhrata aikaansa, jos se ajankäyttö ei tuota hyvää oloa. Tämä pätee moneen muuhunkin. Et ole huono tai surkea vain koska jokin ei juuri nyt mahdu elämääsi tai elmäntilanteeseen.

Ja sitten ihan viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä: Jos joku toinen käyttää aikaansa sellaiseen, mitä et itse arvosta tai ymmärrä, yritä miettiä, että ehkä sille tekemiselle on syynsä. Joku ihan oikeasti nauttii pienoismallien kasaamisesta, kirjojen järjestämisestä kirjailijan nimen, kirjan selän värin tai koon muukaan tai luetteloimalla adverbejä venälaisistä klassikoista. Joku ihan oikeasti saa mielihyvää siitä, että käy joka aamu viideltä luonnonvesissä uimassa tai rakentaa itselleen aivan älyttömän kauniita smoothie bowleja, ja jonkun hyvinvointi on sitä, että käyttää aikansa siivoamiseen ja kodin järjestämiseen.

Just nyt mä voisin käydä tyhjentämässä kuivausrummun, tyhjentää tiskikoneen, raivata eteisen, siivota joulukoristeet pois, pyyhkiä keittiön pöydän tai opiskella vaikka unkaria ja yrittää pelastaa maailman. Mutta mä lähden jumppaan, koska yhdistettynä ystävän seuraan (ja juuri sen vuoksi) se on mun mielestä parasta ja hauskinta just nyt.

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Jos tammikuusta pitäisi nimetä ilonaiheita, ainakin mun listassa ihan kärkipäässä olisi valo ja tulppaanit. Toki varmaan pitäisi myös mainita, että lapsemme on syntynyt tammikuussa, mutta pysytään nyt näissä yleisissä ilonaiheissa. Jos eilen olikin niin pimeää, että luulin teleportanneeni takaisin joulukuun puoliväliin, niin tänään on paistanut sitten senkin edestä. Ja ai että, mutta onkin tehnyt hyvää! Voisin jopa tottua. Samoin tulppaanipuska pöydällä voisi olla lakisääteinen ilo vuoden ensimmäiselle kuukaudelle.
Meillä ei ole juuri pakkanen paukkunut, mutta tänään oli ihan pakko lähteä nauttimaan auringonnoususta kun kerrankin meni miinuksen puolelle. Samalla annoin vastusta jomottavalle päänsärylle ja hammaskivulle. Pääsin eilen hammaslääkärin ”kipupäivystykseen” ja luulin ihan oikeasti että olen saanut ihka ensimmäisen reiän purukalustooni. Meuhkasin jo lapsillekin hampaidenpesusta ja pelottelin kaikenlaisilla skenaarioilla. Tai no, mietin omalle kohdalleni jo juurihoitoja ja kaikkea muutakin inhaa mitä aiheeseen voisi liittyä. Mutta se on kuulkaas sellainen juttu, että huomenna tehdään muotit purentakiskoille. Josko tuo antaisi ainakin osittain syyn jatkuvalle päänsärylle ja hartiajumille. Mene ja tiedä, mutta olin kyllä jokseenkin ajatellut, että ne kaikenlaiset purentaongelmat tuli korjatuksi jo teini-iässä, kun suussa oli rautaa jos jonkinlaista.

Ensimmäinen arkiviikko melkein taputeltuna ja huomiselle haen energiat vielä tänään huippuseurassa vietetystä illasta. Huomenna siivotaan koti viikonloppukuntoon ja vaihdetaan vapaalle. Ihan parasta on se, että viikonlopulle ei ole mitään suunnitelmia! Voisko arkiviikot olla jatkossakin nelipäiväisiä?

 

( Sammarit ja lyhythihainen kashmirneule H&M )