{ eilisen asu }

26.10.2014

Eilisen asusta vielä kuva kokonaisuudessaan. Pahemmin ei kameraan mitään laatuotoksia tallentunut, olkoon vika sitten valossa, kuvausolosuhteissa tai kuvaajien kädenvakaudessa.

Hauskaa oli, kiitos Rillan ja Sannin, ja tietty poikien myös. Kurkku on käheänä, ja flunssa palkkana paljain jaloin kulkemisesta. Mutta kaipa tuo oli kaiken sen arvoista!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällä kertaa jatkot olivat mäkkärin sijaan burger kingissä, ja untakin tuli nukuttua kymmenen tuntia, joten aika pirteä olo kaikesta juhlimisesta huolimatta.

Palaan viikonloppuun vielä myöhemmin. Nyt joitakin ostoksia ja sitten kotimatkalle. Kieltämättä jo pikkuisen ikäväkin ihan tavalliseen arkeen!

Kepeää sunnuntaita!


{ juhlimaan }

25.10.2014

Poks, sanoi Fresita-pullon korkki. Tänään juhlitaan!

Olin jo torstaina ihan innoissani uusista bilekynsistäni, ja rakas kynsiteknikkonikin nauroi, että nyt on vähän totuttua räväkämpi sävy. Mätsää kivasti yhteen Alexander McQueenin pääkallolaukkun kanssa, jonka lainasin Designistolta. Pikkumustaksi valikoitui Day Birger et Mikkelsenin trikoinen versio, josta kirjoitinkin jo kesällä trikoomekossa -postauksessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laukku on kuin koru, joten se ei ihmeitä seurakseen kaipaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näillä mennään, ja toivotaan tietenkin, että edessä on hauska ilta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihanaa lauantaita!

PUS!


{ valmistautumista }

25.10.2014

Tämä aamupäivä menee kiireettömässä valmistautumisessa päivän ohjelmaan. Oli todellakin järkevää matkustaa jo eilen, sillä tänään sai nukkua rauhassa pitkään, aamuyöllä heräämisen sijaan.

Kyselin teiltä Instan puolella mielipidettä harmaasta kotelomekosta, ja vaakutitte mut sen naisellisuudesta vaikka pelkäsinkin mekkoa hiukan tätimäiseksi. No, tänään mekko pääsee käyttöön Bloggers’ Inspiraion Day -tapahtumassa. Illaksi sitten jotakin juhlavampaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä alkaa olla jo näille reissuille ihan tavaksi muodostuneet toimintamallit. Mies näet nauttii suuresti saadessaan muutaman tunnin rauhallisen ajan kiertää Helsingin antikvariaatteja. Illalla sitten juhlitaan taas yhdessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta nyt pitää valmistautua lähtemään. Ihana nähdä muitakin bloggaajia ja vaihtaa kuulumisia kasvokkain!

Mukavaa lauantaita kaikille!