{ torstain tonttujuhlat }

11.12.2014

Varma merkki lähestyvästä joulusta ovat tietenkin erilaiset joulujuhlat. Tänään tonttuiltiin Niilon koululla, herkisteltiin ja vetisteltiin. Huomenna on äidin vuoro irtautua hetkeksi ”tonttuilemaan”.

Ennen lähtöä ehdittiin kuitenkin napata parit potretit, joissa eläväisten lasten energia onneksi tasoittavaa vähän väsyneen äidin naamataulua. (Pitäisi varmaan kuroa univelkoja pikkuhiljaa pois!) Klaaran tylliunelma on Jeanne d’arc livingin, ja se oli laitettu meille postissa maalinäytteiden mukaan. Turha varmaan sanoa, että tyttö rakastaa rimpsujaan. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen saatiin muuten viimein tuo altaan alla olevan jätevaunun viimeinen ”valelaatikko” paikallee. Työkalut olivat lainassa, joten projekti jäi vähän roikkumaan. Koska betonitaso nosti allasta hiukan ylemmäs, piti askarrella vielä tuollainen ohut soiro peittämään koko altaan alaosa. Veisteltiin siihen nuo altaan muodot ja kiinnitettiin silarilla paikalleen. Nyt pitää ihan oikeasti avata laatikko, kun aikoo laittaa roskia roskikseen, muutos sekin, kun on tässä totuttu, että jäteastia on leväällään. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Univelkoja uhmaten aion nautiskella tänään ihan rauhassa Netflixin tarjonnasta. Mulla on pitsataikina kohoamassa ja kinkut ja rucolat odottamassa.

Eli, oikein hauskaa iltaa sinne ja tänne.


{ tgif }

28.11.2014

Kuten jo viikon alussa varoittelin, tämä viikko on ollut blogin kannalta hiukan haasteellisempi, koska kaikenlaista tekemistä on pitänyt mahduttaa vuorokausiin. Niitä kuluumisiakin on tänne tullut kirjattua ihan liian vähän, joten pahoittelut siitä. Perjantai ei nyt sinänsä tuo suurtakaan muutosta tahtiin, sillä hommaa on viikonlopuksi yllinkyllin, ja käsiä yhä vain kaksi, mutta tänään ollaan taas viikko lähempänä joulua ja sitä myöden myös rauhoittumista.

Facebookin ja Instagramin seuraajat saivatkin jo kurkkauksen keittiön uusista tasoista, tosin tuolloin tasojen väri oli vielä jonkin verran tummempi, kuin nyt. Tällä hetkellä sävy on siis jotakuinkin se, millaiseksi sen on tarkoituskin jäädä. Pinta odottaa vielä hiontaa, ja käsittelyä, jolla saadaan suoja, joka estää elintarvikkeiden ja rasvojen imeytymisen betoniin. Käsittelyaine on Z Counterformin tuote, eli ostimme sen betonitasotarvikepaketin mukana. Pullon kyljessä lukee, että käsittely muuttaa valmiin betonin sävyä vain hiukan tai ei ollenkaan, ja elän nyt sitten siinä toivossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen, laitettauni lapset nukkumaan, aloitin lattioiden maalausurakan, joka sekin tuntuu nyt paljon hauskemmalta, kun pystyy kuvittelemaan valmiita pintoja. Suoraan sanottuna, tämä odotteluvaihe sai mut aika saamattomaksi. Miten oikeastaan millään on ollut kauhean väljä, kun kuitenkin kaikki vaan repsottaa keskeneräisyyttään. Mutta nyt on asiat toisin, ja pikku puhteita tekee ihan uudella innolla. Lattioiden maalaus jatkuu tänään, ja huomenna aion siirtyä oviin ja karmeihin. Yötöitähän nämä maalaamiset lapsiperheessä ovat, mutta silloin on tehtävä, kun saa mahdollisuuden työrauhaan.:)

Ennen illan maalausurakkaa, on tähänkin päivään mahtunut kaikenlaista puuhaa. Ajelua Ikeaan ja rautakauppaan, sähkömiehen vierailu ja tietenkin ne päivän perusjutut muuten. Kaakeliliimaa, saumauslaastia, silikonia jne. Vielä pitäisi hio tuo tasokin, jotta saadaan ensimmäinen käsittelykerta pois alta. Huomenna nimittäin onkin jo seinän vuoro, ja hiplailen täällä innoissani jo kaakeleita. Vihdoin saadaan nekin seinään!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Että sellainen viikko, ja sellainen perjantai!

Viikonloppu tuo mukanaan virallisenkin joulunodotuksen kun sunnuntaina vietetään ensimmäistä adventtia. Jouluradio mulla onkin jo pauhannut työmusiikkina; Ihan kiva maalailla kaikessa rauhassa, ja laulella ikivihreiden klassikoiden mukana.

Päivän rento asiointiasu. Pitsit, niitit ja tekoturkikset – kaikki sulassa sovussa. 🙂

Ihanaa perjantai-iltaa!


{ hiljaa leijailee }

22.11.2014

Lauantaiterkut!
Tännekin luvattiin eilisillaksi ja viime yöksi kunnon pyryä, mutta se jätti saapumatta. Maassa on kuitenkin kevyttä pakkashiutaletta sen verran, että voi sanoa sataneen lunta. Ei ehkä vielä hiihtokelit, mutta alku se on tämäkin.

Täällä elellään leppoisaa lauantaita, ja kotipäivää. Villasukkia, kynttilöitä ja joululehtiä, siinäpä ne suurimmat suunnitelmat ovat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pikku pakkasessa on tänään punattu poskia ja nautittu pilvisen päivän valoisuudesta. Ihanaa, ja tulee aika jouluinen fiiliskin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Levollista viikonloppua, ja tunnelmallista lauantai-iltaa.