Terveiset aurinkoisesta Tallinnasta!

01.3.2016

Aurinko paistaa ja loma jatkuu!

Mies lähti sunnuntaina työmatkalle, ja mehän saatiin pojan opettajalta lupa jatkaa vielä lomaa, joten hypättiin lasten kanssa mukaan. Laatuaikaa on vietetty yhdessä, ja oikeastaan ihan hyväkin välillä olla vähemmällä netinkäytöllä, vaikka laivoissakin tosin on nykyään Wi-Fi -yhteydet. No, mutta ei kuitenkaan niin hyvät.

Tänään shoppailtiin vähän vaatteita Tallinnassa, ja löysinpä itselleni pari aikaista synttärilahjaakin. Tänään olisi vielä kotimatka edessä, ja huomenna sitten karuun arkeen palaaminen. Huh, mitähän siitäkin tulee. 🙂

Joka tapauksessa, aurinkoiset terkut teille kaikille!


Eilisen asu

19.2.2016

Ehkä vähän väritön ja mustavalkoinen, mutta kuitenkin sopivasti skarppi.

Kuten kerroinkin, olen mukana Indiedaysin ja Iittalan yhteistyössä ja tästä syystä osallistuin eilen Iittala X Issey Miyake -lanseeraustilaisuuteen Helsingissä. Asuksi valikoitui tällä kertaa yksinkertainen housu-puser- jakku -yhdistelmä. Koska matka oli pitkä ja istuminen vähintäänkin puuduttavaa, halusin ylleni jotakin mukavaa. Tiedän, että kapeat housut alkavat olla so last season, mutta enpä taida itsekään olla ihan tätä sesonkia. 🙂

meandiss

Muistatte ehkä kun kerroin illasta meandin uuden malliston parissa. No, tuolloin saimme valita itsellemme mieleisimmän asun, ja tämä jakku oli ehdottomasti oma suosikkini. Siinä on tosi skarppi fiilis, mutta oikeasti materiaali on trikoota, eikä yksikään sauma kiristä. Jakussa ei ole vuorta, vaan se on puhtaasti ihan trikootakki. Ohut verkkaritakki. Ja, mukava kuin mikä!

meandiss16

Housut ovat Noisy may -merkiltä, jolta löytyy muuten ihanan piiiiitkiä lahkeita! Vinkiksi kaikille, joille lahkeenpituus tuottaa yleensä ongelmaa.

meandiss2016

jakku|me&i (saatu), housut|Noisy may, kengät|Sixty Seven, pusero|H&M

Mutta hei, se olisi talvilomaviikko edessä! Meillä ainakin pikkumies odottaa innolla yökyläreissua taatan (mieheni isä) luokse. Myös uusin Risto Räppääjä olisi tarkoitus mennä katsomaan, mikä olisikin sitten Klaaralle ihan ensimmäinen leffareissu. Ei siis mitään ihmeellistä ja isoa lomamatkaa tiedossa, kun loma koskee lähinnä lapsia (ja minua?). Mutta otetaan ilo irti pienistä jutuista ja nautiskellaan kiireettömyydestä.

Mahtavaa lomaa kaikille loman aloittelijoille ja kärsivällisyyttä niille, joilla loma häämöttää vielä kauempana. Ihanaa perjantaita ihan jokaiselle!


Uuteen nousuun

08.2.2016


Uusi viikko, uudet energiat. Näin toivon. Olo on vieläkin toipilas, välillä vellova ja kuvottava. Niin, ja tietty kaikkea sitä, mitä nyt reilun viikon niistämisen jälkeen voikin olla. Tänään meillä kuitenkin lähti arki liikkeelle, ja toivon tosiaan, että sairastelut olisi nyt kaikkien osalta sairasteltu.

Mietin viikonloppuna vastausta kysymykseen, mikä on intohimoni. Tiedättehän, joillekin se on musiikki, ruuanlaitto, käsityöt, liikunta… Itsekin pidän monesta asiasta; lukemisesta, leipomisesta, liikkumisesta, ja omalla tavallani musiikistakin (siis kuuntelemisesta), mutta jos mun pitää valita yksi juttu, niin kyllä mun intohimo on kauneus. Enkä siis tarkoita meikkaamista ja kauneudenhoitoa, vaan sellaisia kauniita yksityiskohtia, joissa silmä lepää. Visuaalisia juttuja, kuten kauniita esineitä, oikeaa valaistusta, maisemaa, kukkia jne.

Pakko myöntää, että sisustaminen ja kuvien napsiminen eivät ole olleet päällimmäisenä mielessä viime päivinä. Silti silmä on napannut joitakin kauniita yksityiskohtia sieltä täältä. Tänään tartuin kameraan ja ikuistin ne pienet yksityiskohdat, joiden kauneudesta olen nauttinut viimeisen viikon aikana.

Uudet Tine K:n lautaset (täältä) ja niiden rosoinen olemus, sekä pari katkennutta tulppaania.

Pieni vaaleanpunainen tyllimekko (täältä) vanhaan kaappiin yhdistettynä.

Korillinen kesäistä sinivalkoista raikkautta (täältä), joka vain on jäänyt keittiön tasolle.

Tine K:n uusi katalogi, jonka sain lautastilaukseni yhteydessä.

Näistä pienistä jutuista nauttien kohti uutta nousua ja uutta viikkoa!

Mahtavaa maanantaita!