No niinhän siinä kävi, että tuli taas aamulla tirautettua parkkipaikkakyyneleet. Ai että, mutta ottikin koville. Toisaalta oli myös aika ihana päästä taas näkemään se ensimmäisen kouluaamun tunnelma koulun pihalla. Vähään aikaan, kun minua ei ole siellä kaivattu. Mutta niin vain selvittiin siitäkin päivästä. Toinen oli innoissaan kirjoistaan ja värikynistään. Toinen ei niinkään, mutta oli kivaa, kun ei tullut läksyjä.

Niin koville kuin koulujen alkaminen ottikin näin ensimmäisenä aamuna, tuntuu arki silti tervetulleelta. Elokuukin kun on vielä kuitenkin kesäkuukausi, arkea pehmittää mukavasti pitkät sekä lämpimät päivät.

Mietin kesällä aika paljon arjen mielekkyyttä. Mietin, mikä tekee arjesta hyvää ja arvokasta ja päädyin siihen, että saman listan voi yleistää elämään ylipäätään. Turvallisuudentunne, läheisten ihmisten läsnäolo, jaetut ilot ja surut… Arki on oikeasti elämää ja elämä on oikeasti arkea. Huolimatta satunnaisesta juhlasta ja kimalluksesta, suurin osa elämästä on kuitenkin ihan tavallista arkea, ja juuri siitä syystä arkea pitää osata rakastaa. Ja jos rakkaus ei roihua, silloin elämässä pitää tehdä muutoksia. Pitää uskaltaa pysähtyä miettimään, että mikä mättää ja ennen kaikkea pitää uskaltaa tarttua niihin epäkohtiin. Aina elämää ei voi uudistaa ja muuttaa kokonaan, mutta siihen on mahdollista löytää sisältöä joka tekee elämisestä mielekkäämpää. Eikä tarkoitus olekaan, että arki on yhtä juhlaa ja aina on kivaa ja ihanaa. Ei suinkaan. Se mitä me ihmiset olemme, on kasa tunteita, ja jokaisella oma tapansa kohdata ja käsitellä niitä. Sehän meistä tekee ihmisiä. Kyky iloita, surra ja tuntea empatiaa. Elämään kuuluu koko tunteiden kirjo, ja silloin sen pitää kuulua myös arkeen.

Se mitä itse haluaisin omassa arjessa elämässä juuri nyt työstää on pysähtymisen taito. Enkä tarkoita kynttilänvalossa ja suitsukkeen katkussa hyminää, vaan sitä, että osaisi enemmän pysähtyä ja miettiä, että onko oma toiminta sellaista mikä edesauttaa omaa hyvinvointia. Että jos tekee mieli maata ja lukea kirjaa, niin sille uskaltaisi raivata aikaa. Ja jos tekee mieli siivota ja järjestää, niin senkin osaisi mahduttaa kaiken muun keskelle. Että osaisi nauttia niistä pienistä hetkistä, kun on mahdollisuus vaikka ulkoilla. Että osaisi sanoa ei, kun tuntuu siltä, että ei oikeasti jaksa tai pysty, tai ihan vain koe, että myöntyminen olisi siinä kohtaa järkevää.

Villasukat, kynttilät, leipominen, kirjat, kotona hääräily… Kaikki nuo on ihan yhtä tärkeitä kuin jumppatunnit ystävän kanssa. Kaikkea ei kuitenkaan pysty mahduttamaan yhteen arkipäivään, mutta paljon kuitenkin. Mä uskon, että arki on tahdonasia ja asennekysymys. Ja tässä kohtaa vuotta omaa asennettaan kannattaa miettiä. Jos mahdollista, vähän myös hioa. Pyykkiä pitää pestä ja ruokaa laittaa. Mutta jos vaikka niistäkin asioista oppii nauttimaan, niin johan se on paljon mukavampaa pyörittää arkea.

Mutta hei, kontaktimuovia! Sitä seuraavaksi. Omalla tavallaan kirjojen päällystäminenkin on aika ihanaa. ♡

Antaa tulla kaurapuuron makuinen arki, minä olen valmis! Tosin helppoa se ei ole ollut, viimeiset viisi päivää pikemminkin armotonta valmistautumista, mutta eikös se kuuluu elokuun alkuun kuin manteli joulupuuroon!

Valmistelin viikonlopun ja maanantain aikana pari isompaa työjuttua ja kun sain ne taakat harteiltani päätin, että kesän asumaan taloon on vihdoin aika saada kuri ja järjestys. Kaikki alkoi ikkunoiden pesusta (kolme huonetta selvitetty) ja homma laajeni laajenemistaan. Samaan aikaan meillä on tehty puutöitä, ja kun siihenkin ryhdyttiin, niin johan tuli hyvä sauma tyhjentää koko hiivatin kellari. Lasten vaatekaapit ja lelut kokivat karsinnan ja päivien viimeiset mehut on nitistetty paitsi saunan lauteilla, myös puita pinoten. Välihuomiona, että olen viimeiset kolme yötä pinonnut puita myös unissani! Keittiön ruokakomerokaan ei saanut olla rauhassa, mikä ehkä oli ihan hyväkin asia, sillä jos kaapissa on vuonna 2017 vanhaksi mennyttä säilyketonnikalaa, asiaan olisi kohta puutunut ehkä joku terveysviranomainen. Olen pessyt ikkunoiden lisäksi lattioita, lakanoita, pyyhkeitä, seinä, ovenpieliä ja kaikkea piipunhatun ja kivijalan välistä. Tänään ajattelin puhaltaa vähän hitaammalla temmolla, mutta kun ystävä soitti aamulla työmatkaltaan olin jo vessan pesussa ja ennen yhdeksää olin kummonnut jo koko siivouskomeron sisällön eteisen lattialle. Hemmetti kun sekin tökki! Koska sade (ihana ihana sade, jota on totisesti odotettu) tauotti puuhommia, lyöttäytyi puolisoni liittolaisekseni ja teki mopinvarsilleni telineet ja lupasi siivouskomeroon hyllyt. ”Ihan miten haluat kulta, sinähän sitä käytät!”
Puusepältä tilattujen hyllyjen toimitus viivästyi työtapaturman vuoksi (kyllä, täällä maalla asioita voi yleensä tilata ihan samalle päivälle) tyhjä siivouskomero alkoi ärsyttämään siinä määrin, että kunnon pesun lisäksi se sai myös maalia pintaansa. Ja huolimatta työtapaturmasta, hyllylevyt tulivat ja vielä kotiin toimitettuna! Valmista ei ole vieläkään, ei siivouskomerossa, eikä koko talossa. Ja toisesta päästä saa melkein aloittaa, kun valmista alkaa tulemaan. Mutta olo on helpottunut ja kesän hiekat ja tomut on pyyhitty pois niin henkisesti kuin ihan oikeasti sohvatyynyjenkin välistä.

Kun iltapäivällä alkoi satamaan ihan kunnolla ja ukkonenkin paukkui ja jytisi, päätin sytyttää kynttilät ja ihan vain nauttia.

Iltapalaksi itse tehtyä pitsaa ja ehdittiinpä käydä nopeasti kuulemassa myös tuttua trubaduuria. Nyt hyllyt siivouskomeroon ja komero kuntoon. Huomenna sitten kouluun. Viides luokka ja eskari, eiköhän me niistäkin selvitä!

Ja hei, kun arki alkaa minustakin ehkä kuoriutuu ahkerampi bloggari. Ja sitä kaurapuuron makuista arkea on tarjolla, mutta senhän te jo tiesittekin! ♡

 

Ounou, elokuu tuli ja nyt iski myöskin jokin sisustuskärpänen. Tekisi mieli laittaa kotia ja fiksailla vähän kaikkea. Ihan ekana se keittiön pöydän sovittaminen. Ja itse asiassa pöydän kannen hiominen kuuluisi myös siihen projektiin. Ja sitten pengoin piharakennuksesta rottinkisen riippukeinun, jonka ajattelin ripustaa sisälle. Se vain on niin kamalassa kunnossa, että vaatisi kunnon hionnan ja uuden lakan pintaansa. Eli tungin keinun takaisin sijoilleen odottamaan kunnollista inspiraatiota. Mutta ei se huono olisi. Tuossa pianon edessä tai vaikka keittiössä. Pohdin myös, että kaapissa olisi jokunen keltasävyinen tyynynpäälinen, joilla voisi kenties lisätä vähän elokuista fiilistä. Hassu juttu, kun viikko sitten tähän aikaan ei erityisesti tuo sisustaminen innostanut.

Jos täydellinen perjantai-ilta on sitä, että voi viettää aikaa Hercule Poirotin seurassa ja nauttia ikkunasta virtaavasta kesäillan tuulahduksesta, niin ei täydellinen lauantaikaan mitään rakettitiedettä osakseen vaadi.

Ihan ykkösenä tietenkin kimppu kukkia, eikä mitä tahansa kukkia, vaan ihania oman pihan daalioita kaikissa sateenkaaren väreissä. Tai ainakin melkein kaikissa. Lauantai on myös herkkupäivä ja vaikka herkkuja on toki terveellisiäkin, niin lauantain kruunaa tänäänkin kulhollinen karkkia. Telkkaria on tullut tosiaan kesällä katsottua vain Poirotin verran viikossa, mutta kirjoja on kulunut sitten sitäkin enemmän. Joten mikäpä se sellainen lauantai-ilta olisi, johon ei kuuluisi myös kirjat. Jos hyvin käy, illalla lisätään vielä vähän kynttilänvaloa tunnelmaa lujittamaan, mutta toisaalta täydellistä on sekin, että voi kääriytyä ajoissa nukkumaan ja jättää kynttilät polttamatta.

Tuntuu pitkästä aikaa ihanalta hipsutella sisällä ja katsoa ja nähdä myös ympärilleen. Niin kivaa kuin ulkonakin on yhä olla ja nauttia vihreydestä, mulla on ehkä kuitenkin ollut sellainen pieni koti-ikävä. Tai kotiin käpertymisen ikävä. Ja lauantai-ilta jos mikä on aika täydellinen tuon ikävän hoivaamiseen.

Yksi kotihomma on kuitenkin huomenna hoidettava, nimittäin viherkasveille pitää lisätä multaa. Muuten tulee ankeat ajat!

Levollista viikonloppua! ♡