Sitä saa mitä tilaa. Ja minähän tilasin arkea. Sitä ihan tavallista ja tasaista, jossa kumpikaan lapsista (tai minä itse) ei sairastaisi, ja koko harrastusten täysi kirjo pääsisi todelliseen komeuteensa. Ja sitä arkea minä todellakin sain. Ihan kokonaisen viikon verran. Perjantai on siis enemmän kuin tervetullut – jälleen kerran.

Täällä on ollut ihan kunnon hellepäiviä ja olenkin elänyt yhä ihan täysin kesäfiiliksellä. Kukkamekoja, helletoppeja ja sandaaleja. Kaikkea sellaista, mikä tekee arjesta paljon mukavampaa. Saapuvasta syksystä sain kuitenkin esimakua kadonneen ääneni myötä. Heinäkuun helteillä makuuhuoneen ikkuna on ihan ok pitää öisin auki, mutta elokuun tehdessä loppuaan se ei vissiin olisi ollut kovinkaan fiksua.

 Olen tässä yrittänyt vähän raivata kotia viikonloppukuntoon. Jotenkin se, että tavarat on omilla paikoillaan ja villakoirat hätistelty pois, on mun rentoutumisen kannalta olennaista. Henki kulkee vapaammin, kun ympärillä ei ole kaaosta. Harmi, että kolme neljästä tässä taloudessa ei tunnu ajattelevan samoin. Mutta vaikka se joskus tuntuukin vähän turhalta, niin ainakin yritän taikoa aina viimeistään viikonlopuksi sellaista harmoniaa ympärilleni, jotta voisin rentoutua ihan kaikilla aisteilla. Toki pika-apuna toimii perjantaipuska omasta pihasta. Jalat kohti kattoa ja ajatukset kirjan kera jonnekin ihan muualle.

Perjantaisauna ja aikaiset unet. Lauantaiaamu ilman kellonsoittoa ja kiirettä. Viikonloppu täyttä kultaa.

 

Moni fiilistelee jo kovin syksyä, mutta itse yritän siirtää sitä mahdollisimman pitkälle. Ei sillä, etteikö syksyynkin liittyisi paljon kivaa, mutta kyllähän sitä ehtii. Nyt täytyy pitää kynsin ja hampain kiinni kesästä, sillä tätä herkkua ei ehkä ole kovinkaan kauan jäljellä. Meillä mittari nousi tänään liki hellelukemiin ja kasvihuoneessa jos missä on toki edelleen täysi kesä. No joo, sen verran täytyy antaa lähestyvälle syksylle tietä, että heitin kasvarin tyynyihin keltaiset päälliset. Oikeastaan aika kivat, ja toimivat varmasti ihan kesälläkin.

Mutta hei, projekti kihara etenee! Eilen illalla sain hiuksiini jopa ensimmäiset korkkiruuvikiharat (instan stooreissa kuva). Ihan uskomatonta! Tosin yön aikana olin hieronut päätäni sen verran kovin tyynyliinaan, että korkkiruuvit olivat entiset, mutta pelkkä ajatuskin etenemisestä lämmittää mieltä. Enkä mä tosin mitään korkkiruuveja lähtenyt hakemaankaan. Lähinnä helpotusta laiskuuteen, kun en jaksa ikinä tehdä hiuksilleni mitään. Nyt ne onkin mukavan kuohkeat ja laineikkaat. Sellaiset rennot ja huolettomat.

Mun tämän illan projekti on ollut alakerran siivoaminen. Se on siis se kellarikerros, joka meillä on laajennusosan, eli keittiön alla. Sellainen ”tekninen tila”, josta löytyy kattilahuone, puuvajat, varasto ja pyykkitupa. Ja syy siihen siivoukseen on tuossa viimeisessä, eli pyykkituvassa ja siinä, että pyykinpesukoneelle sunnuntain lakanapyykkipäivä oli nyt se viimeinen niitti.
Meidän kuivausrumpu sanoi sopimuksensa irti keväällä, lähes yhdentoista vuoden ahkeran yhteistyön päätteeksi. Päätin silloin, että uutta ei osteta ennen syksyä, koska kesällä pyykki kuivuu ulkona. Halusin myös hankkia kunnon pesutornin, ja ounastelin, että muutaman vuoden vanhempi pesukonekin saattaisi syksyn tullen sanoa kaput. Ja niinhän se sanoi, elokuun viimeisenä viikonloppuna. 16 vuotta kone tosin jaksoikin pyöriä. Ensin kahden aikuisen tarpeisiin, myöhemmin nelihenkisen perheen työjuhtana. Se on pyörittänyt kestovaipat ja sohvanpääliset, ja kaikkea taivaan ja maan välistä. Rahaakin sillä on pesty sen verran, että pyykin joukosta pelastamani kolikot olisivat varmasti kasvaneet jo hienoksi pinoksi, jos ne olisi kaikkina näinä vuosina laittanut sivuun. Niin, ja on siellä yksi puhelinkin pyöritetty. Valitettava tosiasia taitaa olla, että ihan yhtä pitkäikäisiä kodinkoneita ei enää saa mistään.

Nyt vielä hetkeksi alakertaa raivaamaan. Ihanaa iltaa sullekin!

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Kyllä se vain niin on, että koulujen alkamiseen liittyy aina jonkinlainen tautivaara. Tänä vuonna me päästiin arjen makuun heti kättelyssä, kun esikoinen sairasti ensimmäisen kokonaisen kouluviikon ja Klaara vuorostaan tämän viikon. Itse kuukahdin keskiviikkoiltana ja pari päivää olinkin kanttuvei. No ehdittiin toki tartuttaa myös äitini, joka makaa nyt sängynpohjalla (ja Luoja ties kuinka moni muu). Mutta hei, ehdin nähdä koulujen alettua täipainajaisia ja edelleen olen ihan tyytyväinen, että selvittiin kuumeella. Täit ja kihomadot kun on kai tuon ruletin huonoimmat palkinnot. No mutta kausi on korkattu, eipä tässä kai muutakaan voi todeta!

Kun mies tänään aamulla tuli puoli kuuden aikaan kotiin, huomasin, että eipä sitä unta ihan loputtomiin riitäkään. Laitoin pyykkikoneen laulamaan ja päätin, että lauantaitani en enää sängyn pohjalla vietä. Ja niin vain olo alkaa parantua, vaikkakin tuskan hikeä pukkaa pienimmästäkin ponnistuksesta. Äiti soitti tänään Klaaralle ja kysyi, että onko äiti (siis minä) vielä kipeä. Klaara totesi, että se on parantunut, koska kävi jo kaupassakin. Ja totta turisi, nimittäin tänään tosiaan piti jo kammeta itsensä maitokaapille. Koska tässä on nyt ollut vuoron perään ruokahalu kateissa vähän kaikilla, ja koska meille tarjoutui lauantaihin pikkuisen koko perheen aikaa, päätettiin tehdä oikein mättöruokien kunkkua, eli nachopeltiä. Tämä on siitäkin kiva ruokalaji, että lapsikin osaa ja kokata voi yhdessä.

Tästä muodostuikin ihan laatulauantai ja ilta vietetään hygge-tyyliin. Poltellaan kynttilöitä ja ollaan vaan ja rentoudutaan. Käsi saattaa käväistä lasten lauantaikarkkikulhoilla.  Ensi viikolle lupailee miltei hellelukemia, joten nautitaan siitä ajatuksesta, että päästään vihdoin aloittamaan ihan kunnon arkea ja arkirytmiä, eikä kesäkään ole vielä ohi.

Ihanaa viikonloppua myös teille!