Kevään ensimmäisistä leskenlehdistä asti olen lähes päivittäin saanut pienen kukkakimpun ilokseni. Suloiset sekakimput luonnonkukista, raikas nippu voikukkia tai ”ihan vain vahingossa” taittunut oksa jostakin pensaasta.

Aina ei voi väittää, että maljakossa on tuoreita kukkia, mutta rakkaudella poimittuja kuitenkin. Näitä tulee syksyn tullen ikävä. Kunnes taas ensimmäiset leskenlehdet nostavat päätään.

 

Sunnuntain rantavaatetus koostui biksujen ja sandaalien lisäksi mukavasta maximekosta. Oikeanlaista mekkoa metsästin kovasti jo viime kesänä, mutta en onnistunut löytämään sopivaa yksilöä mistään. Mikäli kangas, väri ja kuosi olivat kohdallaan, loppui mekon pituus puoleensäären, ja sehän ei ole maximekon mitta. Se oikea, tarpeeksi arkinen, tarpeeksi rento – ja ennen kaikkea tarpeeksi pitkä, löytyi täysin sattumalta. Tämä sinivalkoinen, maatalaahaava (oikeasti tosi pitkä) mekkonen täytti kaikki odotukset.

Tommy Hilfigerin London Stp Maxi Dress vilahti lainakuvana myös ainahan se on mielessä -postauksessa, ja poiki pari kyselyä myös postilaatikon puolelle. Mekko on tilattu täältä, ja mielestäni koot pitävät oikein hyvin kutinsa. Niin, ja tältä se siis näyttää päällä.

Pallomaha sujahtaa mukavasti mekon helmaan, ja onpa tälläinen muoti aika armollista ja käytännöllistä myös ensi kesää ajatellen.

 

 

Sellainen puolipilvinen ja tuulinen sää, että ihan uimaan ei uskaltauduttu, muttu muuten keksittiin rannalla kyllä tekemistä. Leivottiin hiekkakaukkuja ja katseltiin taivaalla leijailevia hurjapäitä. Hiekkaa taidettiin kuljettaa kotiin sen verran, että imuriinkin on vielä tartuttava.
Otettu lungisti muutenkin; Sunnuntai päivällinen nautittiin pitseriassa, ja pedit on yhä tekemättä. Skarpataan taas huomenna!

Leppoisaa iltaa!