Mun päässä on pari päivää soinut Suvi Teräsniskan Täydellinen elämä. Lähinnä kai siksi, että elämä on taas jälleen kerran osoittanut olevansa sekoitus onnea ja surullisia vaiheita. Ja vaikka näitä tällaisia vaiheita mahtuu meidän jokaisen elämään, se sykli saattaa joskus tuntua liian kovalta. Kun itse miettii, että nyt ei jaksaisi yhtään enempää, kaikki universumin kappaleet saatavatkin olla eri mieltä. Itse jouduin tällaiseen tilanteeseen sunnuntaina, kun lähdin miehen kanssa ulkoilemaan ja ikään kuin selvittämään päätäni ja keräämään voimia. Ajatuksella, että kyllä tämä tästä, kaikki järjestyy ja elämä kantaa. Ja sitten se elämä onkin yht’äkkiä vaakalaudalla. Sain todella pahan anafylaktisen reaktion ja ehdin jo ajatella, että tässä se nyt sitten oli.  Mutta Luojalle kiitos, olemassa on myös se yhdestoista hetki. Tästä lähtien mulla on adrenaliinikynät AINA mukanani ja nukun pari sellaista vieressäni todennäköisesti loppuelämäni. Siinä kun kroppa twerkkasi sairaalassa lämpöpeiton alla, mietin kyllä, että ei nyt olisi tätäkin tarvittu. Samaan aikaan mietin kuitenkin, että saan mennä takaisin kotiin mun perheen luokse, halata ja tulla halatuksi. Elämä jatkuu, ja varjojen jälkeen tulee taas valoa.

Jos jotain elämässä on oppinut niin sen, että vaikeiden tilanteiden keskellä ei onneksi tarvitse olla yksin. Mulla on ihania ystäviä, sukulaisia ja perhe. Niitä, jotka kannattelee silloinkin, kun tuntuu, että muuten ei jaksaisi. Ihmisiä, jotka rientävät auttamaan ihan käytännön asioissa ja ovat tukena. Niitä joiden tietää olevan siinä lähellä jos vain tarvitsen. Se on sellainen voima ja siunaus.  Ja mulla on ihan superihana sisko, joka nukkui viime yön meidän sohvalla, ja jonka kanssa olen saanut viettää vuorokauden. Puhua hassuja, tirautella kyyneliä ja nauraa turhanpäiväisille. Ja ulkona ihana pikkupakkanen ja maassa ensimmäiset hennot lumihiutaleet. Upea auringonpaiste ja loppujen lopuksi aika täydellinen elämä – sellainen sekoitus onnea ja surullisia vaiheita.

Olkkarin pöydällä ystävän tuomat kukat ja Hemtexin loppuunmyynnistä kolmella eurolla löytynyt kynttilänjalka. Elämän pieniä iloja ❤️

Mä olen aina pitänyt meidän keittiötä talon parhaana huoneena. Tämä on se huone, jossa meillä ollaan. Kun tulee vieraita tai juhlitaan lasten synttäreitä, kukaan ei koskaan mene olohuoneeseen. Poikkeus oli oktoberkestien etkot, jolloin miehet menivät yläkertaan pelaamaan pleikkaa ja me kursittiin ystävän mekkoa kasaan. Keittiössä. Täällä mä vaihdan myös vaatteeni, rasvaan kroppani ja vietän aamun ekat hetket ihan rauhassa kahvimukini kanssa. Jossain vaiheessa me vielä katseltiin paljon telkkaria kun lapset menivät nukkumaan ja sen vuoksi tuli oltua olkkarissa. Nykyään ollaan niin väsyneitä ja vanhoja, että mennään aikaisin nukkumaan ja telkkari on jäänyt. Viikonloppuna katsellaan koko perhe niitä kulloinkin tulevia primetime-ohjelmia, mutta muuten olohuoneen on vallanneet lapset. Klaaran leikit ja värikynät on aina leväällään olkkarissa kuin Jokisen eväät konsanaan. Tai sitten siellä musisoidaan. Niinpä tästä keittiön päädystä on tullut mun olohuone. Tai meidän aikuisten. Mä makaan kintut ojossa tuossa liian lyhyellä sohvalla ja mies köllöttelee divaanissa. Arkena aina ruuan päälle juodaan just noilla paikoilla kahvit. Ladataan akut illan harrastusrumbaa varten. Eikä me edes kaivata telkkaria. Eikä sellaista kyllä keittiöön tulekaan.
Mutta ehkä just siksi, että tämä on se meidän varsinainen ”olkkari”, olen hitusen innostunut sisustamaan huonetta uudelleen. Hassua sinänsä, että juuri kerroin maakunnan ykkösaviisissa, etten juuri sisusta. Mutta olen nainen, ja oikeus mielen muuttamiseen kai sallitaan. Ei toki mitään isompaa sisustamista, mutta alkusyksynä uudelleen maalattu seinä ja nyt uusi matto. Mattoa olen harkinnut pitkään. Ja kärkkynyt oikean kokoista, oikean näköistä ja oikein hintaista. Nyt vihdoin se täydellinen yksilö tuli vastaan. Turkkilainen kelim, ei liian tumma, ei liian kirkuvan värinen. Olin oikeastaan ajatellut laittavani sen poikittain, mutta jotenkin tuntui, että niin koko matto jäi piiloon, ja päädyin laittamaan sen kuten edellisenkin. Tämä tuo ihanasti lämpöä koko tilaan ja jotenkin nostaa tuon olkkaripäädyn omaksi keitaakseen.

Niin ja hei, jos se ruokapöytä vielä vaihdetaan! Onhan sitä siinä sisustamista taas hetkeksi aikaa.

 

Hiukset saivat uutta pirtsakkaa raitaa, ja hankin sen kunniaksi myös pari uutta hiussolkea. Vähän tunsin itseni pikkutytöksi hiuspinnikaupoilla. Ja jouduin kotona aika tarkkaan selittämään, että nämä ovat minun. Tuppaa tuo pienempi nainen omia aina kaikki pompulani ja klipsini. Tämä mun hius kihartuu tällaiselle spanielikiharalle, eikä tämä mitta ainakaan vähennä koiramielikuvaa. Mutta olkoon, ei voi mitään.

Ihanaa viikonloppua. Voikaa hyvin! ♡

Paljon pitäisi. Pitäisi istuttaa loputkin kukkasipulit. Pitäisi haravoida ja siistiä pihaa. Kaikkeen ei vain tunnu aika riittävän, se on sama juttu joka syksy. Vaikka myönnän toki, että puutarhassa puuhailu keväällä on enemmän mun heiniä.
Mutta hei, se (ehkä) keittiön pöytä! Olin menossa tiistai-iltana sitä hiomaan, mutta mies ehdotti parisuhdelenkkiä ja lupasi hoitaa pöydän. No tottakai tartuin tilaisuuteen! Puolitoista tuntia reippailua, vai pölyä ja santapaperia. Ei ollut edes vaikeaa valita. Ja sitäpaitsi, mies levitti pöytään eilen maalinpoistoaineen ja valkoinen pöydänkansi oli aika nopeasti ruskea. Isompi homma onkin ollut tuo lakka, mikä maalin alla oli. Noissa kuvissa lakka on yhä paikallaan, nyt se alkaa muutamaa paikkaa lukuunottamatta olla sekin pois. Saapa nähdä mitä tästä tulee. Mies jo varoitti, että ainakin valaisinten paikat tai valaisimet menee keittiössä uusiksi. Mutta katsotaan. Jos se ei jää keittiöön, sitä voisi koittaa mahduttaa kasvariin. Tai johonkin. Onpahan puuhailtu.

Meillä on onneksi piharakennuksen yläkerrassa tuollainen valtava tila, jossa on aika kiva puuhata huonekalujen kanssa. Kantaminen on tietenkin vaikeaa, kun rappuset on kapeat, mutta joskus voisi koittaa siivota rakennuksen niin, että ylimääräinen tila olisikin pohjakerroksessa. Mutta nämä menee taas sinne pitäisi listalle, joka ei tule loppumaan ihan hetkeen, ja piharakennus ei ole siellä kärkipäässä. Sitävastoin kasvarin vesikourut pitää puhdistaa lehdistä mitä pikemmin ja talven varalle kannattaa myös tarkistaa vuosi sitten kiristettyjen ruuvien tilanne. Lumentuloonhan tässä pitää jo valmistautua!

Lehtikaalit vielä jaksaa olla törröttää, mutta muuten kaikki alkaa olla kuollutta. Se hyvä puoli noissa sipuleissa on, että jokaisessa on lupaus keväästä. Oman pihan suloisista pikkukimpuista, joita laittaa maljakkoon keittiön pöydälle. Mikä pöytä sitten onkin keväällä kysymyksessä.

Mutta hei; Tasan kaksi kuukautta jouluaattoon! Ajattelin juoda sen kunniaksi glögiä ♡