Maistuuko kuuma kaakao ja sämpylä missään sen paremmalta kuin ulkona!? Ei, en usko! Eväsretkissä on oma viehätyksensä, ja nälkäkin kurnii ulkona viileässä kovempaa kuin yleensä.
Tässä taannoin kokosimme ulkorakennuksen lastauslaiturille pienen eväsretken pihapuuhien lomassa. Ei mitään sen ihmeellisempää, kuin kuumaa juotavaa ja tuhteja leipiä, mutta fiilis oli silti taattu. Ulkolelujen siivoaminen talviteloillekin onnistui näin kivuttomammin.

Muistan, kuinka reilu vuosi sitten haaveilin omasta pihasta, ja juuri tämänkaltaisista pienistä arkisista hetkistä. Nyt syksyllä mieli onkin aika ahkerasti kulkenut vuodentakaiseen ja ynnännyt suuria muutoksia elämässä. Tämänvuotiset sairastelut ovat valitettavasti kuitenkin verottaneet puutarhasta nauttimista, usein kun on ollut joku siinä kunnossa, että ulkoilu ei ole ollut mahdollista. Mutta mitäpä noita flunssia märehtimään, ovathan ne osa syksyä siinä missä moni muukin juttu. Niin moni asia on kuitenkin kulkenut omalla painollaan kohti unelmia ja haaveita. Onnellinen voi siis olla nuhaisista nenistä huolimatta!

Käytin tällä kertaa ”kattauksen” somistamisessa lautasliinojen sijaan talouspaperia. Yhteistyössä Lotus Emilian kanssa, saimme nimittäin suuren säkillisen uudelleen kuvioitua paperia, ja olenkin nyt opetellut korvaamaan moninkertaiset lautasliinat pienellä palalla niinkin arkista tuotetta kuin talouspaperi. Täytyy myöntää, vaikka tässä kaimojakin ollaan, että suhteeni talouspaperiin ollut jo vuosia hiukan niin ja näin. Syynkin voin sanoa suoraan; Talouspaperi ei ole niin kovin hivellyt esteetikon silmää. Tänä syksynä Lotus on kuitenkin lyönyt hynttyyt yhteen kotimaisen Vallilan kanssa. Niinkin arkinen asia kuin talouspaperi on päivitetty Saara Eklundin tyylikkäällä Kullanmuru -kuosilla, ja onhan se vain pirteä muutos. Itse tykästyin erityisesti harmaaseen paperiin, josta saikin samansävyisen paperinarun kanssa ihan hauskat ”pakkaukset” eväsleivillle.

Talouspaperin käyttö on muuten yksi asia, joka jakaa mielipiteitä. Myönnän, että tottakai sitä saisi lapsiperheessä kulumaan rekkalastillisen päivässä, mutta itse olen hiukan pihi sekä taloudellisesti, että luontoa ajatellen. Vaikka talouspaperi sinänsä onkin ihan biojätteisiin lajiteltava, on se meillä kuitenkin sellaista ”parempaa paperia”. Ekologisempi valinta siitä tulee, kun paksut ja vahvasti värjätyt paperilautasliinat vaihtaa arkena suikaleeseen talouspaperia.

Kuulaasta syysilmasta nauttimisen sijaan, tänään vietetään sadepäivää sisällä. Säästä huolimatta yritetään nauttia niistä arjen pienistä yksinkertaisuuksista.
Teille ajattelin kuitenkin järjestää pientä piristystä harmauden keskelle. Sitä on luvassa mukavan ja aiheeseen liittyvän kilpailun muodossa.
Pysykää siis kuulolla!

Pipo päässä pakkasella! Kyllä vain, olen löytänyt pelastukseni!
Vuosia meni niin, että käytin varsinaista pipoa vain ja ainoastaan ulkoillessa. Kaikki myssyt näyttivät niin typeriltä, pää muodottomalta pallolta ja olo oli vähintäänkin kuin milläkin kylähullulla. Muistatte varmaan lexingtonin pipon, jonka hankin viime talvena raskaushormoneissani. No, se pipo sai mut ajattelemaan tätä juttua ihan uusiksi. Vedin nimittäin myssyä viime talven aika tiuhaan päähäni. Aina kun oli huono tukkapäivä – ja sehän oli usein!

Nyt syksyllä olen hankkinut jo kaksi uutta pipoa. Musta ja harmaa beanie, niillä aion nyt pelastaa tämän talven bhd:t! Tämä yksilö irtosi vajaalla kympillä henkkamaukalta. Ei varmaan tee hyvää tukalle saati kampaukselle, mutta näin lyhytnäköisesti saattaa pelastaa päiviä!

Ihana ilma, raikas ja aurinkoinen. Ei voisi kai uusi viikko paremmin alkaa!

Hymyjä! Niin, ja kiitos tsempistä. Ootte parhaita! ❤

Olen pohtinut viime päivät, miten yksi syksy voikin olla näin hankala. Itse asiasa niinkin hankala, että olisin voinut sisällyttää edelliseen lauseeseen voimasanan tai kaksi. Jatkuvat sairastelut vievät voimia ja syövät yöunia. Päivät yritän tsempata itseäni, mutta todellisuudessa pinna on kireällä kuin viulunkieli, ja tsemppaaminen on lähinnä hampaiden yhteen puremista.

Päivittäin tuntuu, että kädet ei riitä, aika ei riitä – ja mikä pahinta; Minä en riitä!
Mutta kukapa ei painisi välillä riittämättömyyden tunteen kanssa?! Lukiessani noita jättämiänne kommentteja edellisestä postauksesta, huomaan monen kamppailevan saman asian kanssa; Vaikka arjen suorittaisi kuinka hyvin, vähintään läsnä voisi olla vieläkin enemmän! Joku jo huomauttikin, miten vaikeaa tuolta joukosta on poimia se yksi tarina. Näin todellakin on, mutta olen silti iloinen jokaisesta jättämästänne kertomuksesta. Huomaan äitiyden olevan universaali käsite. Oli kyseessä sitten kymmenes lapsi, tai se ensimmäinen, pitkään ja hartaasti odotettu (kenties surujenkin kautta saavutettu), painimme kaikki samojen ongelmien kanssa. Ajoittainen riittämättömyyden tunne yhdistää meitä – tai vähintään pelko siitä.

Jättäkää ihmeessä lisää tekstejänne tuohon edelliseen postaukseen. Vetistelen niiden parissa enemmän kuin mielelläni. Mutta muuten ajattelin jättää vetistelyt tältä syksyltä vähemmälle, ja tehdä enemmän jotain kivaa! Musta nimittäin tuntuu, että on olemassa vain yksi keino lopettaa tämä matalento: Tästä lähtien aion riittää vähän enemmän myös itselleni!

Suloista sunnuntaita ja auringonsäteitä!